LEHTIKUVA
Rantanen: Todellisuus ei tue THL:n väitettä – ”Ovatko hallituksen puheet testauksen lisäämisestä pelkkää ilmaa?”
THL ilmoittaa nettisivuillaan, että testejä voidaan tehdä 2 500 kappaletta päivässä. Kuitenkin testejä on tehty vain noin 1 200 päivässä, huomauttaa perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen.
– Ei ole tarvetta testata, ei ole testikapasiteettia, ei ole riittävästi suojavälineitä, ei ole riittävästi testeihin tarvittavia välineitä, ei ole altistuneiden jäljittämiseen henkilöstöä. Nämä kaikki ovat THL:n kertomia syitä, miksi Suomi ei testaa ja jäljitä koronaan sairastuneita ja altistuneita enempää, Mari Rantanen listaa.
– On jokseenkin käsittämätöntä, että maamme tartuntataudeista vastaava asiantuntijavirasto löytää syitä olla tekemättä sen sijaan, että etsitään ratkaisuja. Nyt kun maassamme on kovat rajoitustoimenpiteet päällä, tulisi juurikin nostaa kapasiteettia testaukseen ja altistuneiden jäljittämiseen sekä heidän tehokkaaseen eristämiseen.
Testien määrä kertoo ihan toista
Rantanen huomauttaa, että tämä on paitsi WHO:n myös useiden suomalaisten virologien ja infektiolääkäreiden kanta.
– Jos et tiedä missä tauti on, et voi taistella sitä vastaan. THL ilmoittaa nettisivuillaan, että testejä voidaan tehdä 2 500 kappaletta päivässä. Kuitenkin testejä on tehty vain noin 1 200 päivässä. Jostain syystä nettisivuilta ei löydy päivittäisen testauksen määriä.
Rantanen kertoo ottaneensa kuvakaappauksen maanantain 23.3. tilanteesta, jolloin testejä oli otettu 10 500. Eilen testejä oli tehty 22 600.
– Mikä järki tässä on? Onko hallituksen puheet testauksen lisäämisestä pelkkää ilmaa? Rantanen kysyy.
Onko strategiana edelleen laumasuoja?
Yle uutisoi eilen, että suomalainen yritys voisi tuottaa jopa 100 000 testiin tarvittavat välineet viikossa. Helsingin yliopisto on tarjonnut apuaan testaamiseen ja muuhun toimintaan.
– Valmiuslain perusteella voimme määrätä terveydenhuollon henkilöstöä töihin. Suomalaiset suojatarvikkeita myyvät yritykset ihmettelevät, miksi Suomi ei osta välineitä vaan yritykset myyvät niitä ulkomaille. Toisin sanoen ratkaisut kyllä on, vain tahto puuttuu, Rantanen kirjoittaa blogissaan.
– Halutaanko edelleen viruksen leviävän hiljalleen suomalaisiin? Tätä tukisivat puheet vasta-ainetesteistä, jotka kertovat sairastetusta taudista. Nähtävästi strategiamme on edelleen jossain määrin nk. laumasuoja, joka pitkittää tilannetta ja on hengenvaarallinen niin ihmisille kuin taloudellekin.
Hallituksen vaihdettava asiantuntijoita
Rantanen toteaa usean maan luopuneen laumasuojan synnyttämisestä, viimeisimpänä Saksa, joka käänsi kelkkansa ja totesi pyrkivänsä tukahduttamaan taudin sen hidastamisen sijaan.
– Oppositio ei ole mukana päätöksenteossa, kun strategiaa ja toimia valitaan. Me käsittelemme ne esitykset, mitä hallitus eduskuntaan tuo. Me voimme vain kirittää hallitusta ja nyt haluan niin tehdä: Marinin hallitus, ottakaa asiantuntijoiksi sellaisia virologeja ja muita osaajia, jotka uskovat viruksen pysäyttämiseen ja joilla on myös tahto. Nyt näyttää siltä, että THL:sta ei tätä löydy. Ei ainakaan niiden osalta, jotka ovat laitoksen kasvot kriisissä.
– Testaa, jäljitä, eristä, hoida – tie ulos helvetistä. Ja tähän velvoittaa tartuntatautilakikin, sillä korona on yleisvaarallinen tartuntatauti, kuten ovat mm. SARS ja MERS, Rantanen kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia laumasuoja testit koronavirus asiantuntijat THL tartuntatautilaki WHO Mari Rantanen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mika Niikko: ”THL aliarvioi koronan voiman”
Perussuomalaisilta arvostelua ulkomailta tulleiden ohjauksesta: Kukaan ei ole vieläkään kentällä vastassa – ”Miten tämä on mahdollista?”
Turtiainen: Koronaromahdus ajaa Suomen ahtaalle – ”Hallitus on antanut THL:n johtaa maata”
Purra: Väheksyvätkö THL:n asiantuntijat hengityssuojia siksi, että niistä on pulaa?
Purra kehottaa viranomaisia viestimään avoimemmin koronatilanteesta: ”Ymmärrän, että on tarve välttää paniikin luomista, mutta kyllä demokraattisessa valtiossa kansalaiset kestävät kuulla tosiasioita”
THL:n arviot koronaviruksen vaarallisuudesta herättävät kummastusta – laitos käyttää lukuja, jotka vastaavat vanhaa influenssapandemian varautumissuunnitelmaa – WHO ohjeistaa aivan toisin
Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”
Rantanen teki kirjallisen kysymyksen koronatesteistä: ”Hallituksen hybridimalli, puhutaan yhtä ja tehdään toista?”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää