

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rantanen terrorismilainsäädännön kiristämisestä: ”Suomi tarvitsee tiukkaa lainsäädäntöä”
Helsingin Sanomat uutisoi lausuntokierroksella olevista uusista lakiesityksistä terrorismin kriminalisoimiseksi. Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen pohtii, voiko terroristiryhmää auttava lääkäri tai ruoka- ja vesihuollosta vastaava henkilö saada tuomion.
Perussuomalainen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Rantanen ihmettelee oikeusasiamiehen näkemystä.
– Oikeusasiamies runoilee aivan kuin terroristiorganisaatioissa tehtäisiin jopa humanitääristä työtä vesihuollosta huolehtimalla ja lääkäritoiminnalla. On kuitenkin herttaisen yksinkertaista, että jo terroristiryhmään kuulumisesta tai sen toimintaan osallistumisesta pitäisi voida asettaa yksilö vastuuseen, Rantanen esittää.
Omituista tulkintaa
Toinen olennainen lakimuutosesitys koskee julkista kehottamista terrorismiin. Ihmisoikeusprofessori Martin Scheininin mukaan kehottamispykälä on sanavapaussäännöksen vastainen. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto ihmettelee, miksi kehottaminen terrorismin pitäisi kriminalisoida, jos kehottamisesta seuraa vain vähäinen vaara terroristitekoihin.
– Täysin samat argumentit pätevät myös olemassa olevaan pykälään kansaryhmää vastaan kiihottamisesta. Kiihottamisesta on annettu jo lukuisia tuomiota ilman, että itse kiihottaminen olisi johtanut mihinkään rikokseen, Rantanen toteaa.
Edes Isis-naisia ei saada tilille
Julkisessa keskustelussa terrorismilainsäädäntöä peilataan terroristijärjestö Isisin kalifaatista palanneisiin naisiin, joiden uskotaan turvallisuusviranomaisten toimesta olleen hyvin sitoutuneita järjestön ideologiaan.
Naisten uskotaan toimineen kalifaatissa useissa eri tehtävissä, mutta yhtään Suomesta Syyriaan tai Irakiin matkustanutta ei ole tuomittu terrorismilainsäädännön mukaisista rikoksista.
– Jo se, että Isis-naisia ei saada tilille heidän toimistaan todistaa sen, että terrorismilainsäädäntömme on jäänyt auttamatta jalkoihin ja kaipaa uudistamista, Rantanen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Petri Jääskeläinen Martin Scheinin kriminalisointi Isis-naiset lainsäädäntö oikeusasiamies Amnesty International Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Mari Rantanen Terrorismi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mikään laki ei velvoittanut hallitusta auttamaan Isis-naisia Suomeen – kelkka kääntyi vuodessa

Reijonen kysyi Isis-taistelijoista – sisäministeri vastasi ympäripyöreitä

Rantanen: Kuinka uskottavaa on, että al-Holin Isis-perheet pääsivät vankileiriltä Turkkiin ja sieltä Suomeen ilman ulkoministeriön ja erityisedustajan apua?

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: “Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen

Antikainen: Jos hallitus ei pysty takaamaan suomalaisten turvallisuutta, se on epäonnistunut pahemman kerran

Perussuomalaiset: Lepsuilu levittää terrorismin uhkaa Suomessa – “Irakilaiset voivat palata kotiin”

Itävallan sisäministeri: Isis-terroristi Wienin iskun takana

Isis-sisältöpalvelu tunkee kaikilta kanavilta kuolemaa saarnaavia videoita
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää