Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Rantanen sivalsi kokoomusta eduskunnan translakikeskustelussa: ”Miten te voitte kannattaa tätä lakia?”

25.01.2023 |18:12

Kansanedustaja Mari Rantanen huomautti eilen eduskunnassa, että kokoomus on translain valmistelussa ja vielä valiokuntavaiheessa seisonut lain takana. Puolue esiintyi vasta viime metreillä näennäisen tomerana mediassa lakia kohtaan. Rantasen mukaan kokoomus on tehnyt äänestäjille poliittisen silmänkääntötempun vaatimalla teennäisen kriittisesti, että lain perusteella sukupuolta pitäisi saada vaihtaa korkeintaan kerran vuodessa.

Eduskunnan eilisessä translakikeskustelussa perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen sivalsi kokoomusta löperöstä ja välinpitämättömästä toiminnasta translain käsittelyssä.

Kokoomus alusta asti täysillä mukana

Rantanen sanoi sinänsä ymmärtävänsä, että translain kaltainen hullu esitys tulee vihervasemmistolaiselta hallitukselta, mutta kokoomuksen toiminta kummastuttaa.

– Silloin kun täällä käytiin lähetekeskustelu, kokoomuksella ei ollut mitään huomauttamista tähän koko lainsäädäntöön. Ja mitä kokoomus teki lakivaliokunnassa? Eivät mitään. He osallistuivat täydellä sydämellä lakivaliokunnan lausuntoon – ja siinä kohtaa he myöskin kannattivat sitä, että tämä pitäisi ulottaa alaikäisiin, Rantanen sanoi.

Hän huomautti myös, että kokoomus sai estettyä translain käsittelyn useissa valiokunnissa.

– Tässä salissa yritettiin lähettää tätä juuri näiden ongelmien vuoksi useampaan valiokuntaan, mitä KD esitti ja PS kannatti, tätä yritettiin lähettää puolustusvaliokuntaan, sivistysvaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan, mutta kokoomuksen edustajat äänestivät tätä vastaan.

Rikotaanko yhteiskunnan peruspilarit?

Rantasen mukaan kokoomus on tehnyt äänestäjille poliittisen silmänkääntötempun vaatimalla teennäisen kriittisesti, että lain perusteella sukupuolta pitäisi saada vaihtaa ”korkeintaan kerran vuodessa”.

– Ja nyt aivan viime metreillä tullaan sitten ulos mediaan, että herranen aika, mehän vastustamme tässä sitä, että tämä pitäisi saada vaihtaa vain vuoden välein sen kuukauden sijaan. Tällä silmänkääntötempullako kokoomus meinasi, että asia on hoidettu?

Rantanen sanoi olevansa äärimmäisen pettynyt kokoomuksen toimintaan.

– On kuitenkin niin, että tässä pyritään nyt katsomaan sitä, rikommeko me tämän yhteiskunnan kaikki peruspilarit, kaikki biologiset faktat, perheen, avioliiton, äitiyden ja isyyden. Miten te voitte kannattaa tätä lakia? Rantanen sivalsi kokoomuslaisille, jotka istuivat salissa hiljaa kuunnellen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää