Artikkeli kuva

Rantanen säilöönotettujen vapauttamisesta: ”Ulkomaalaisia vapautetaan samalla kuin suomalaisten vapauksia rajoitetaan”

08.04.2020 |14:32

Perussuomalainen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Rantanen teki tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen ulkomaalaisten säilöönotettujen vapauttamisesta poikkeusolojen vuoksi.

Poliisihallitus pyysi maaliskuussa poliisilaitoksia käymään säilöönottopäätökset tapauskohtaisesti läpi koronaviruksesta aiheutuneiden poikkeusolojen vaikutusten huomioimiseksi. Vapauttamispäätöksiä voidaan tehdä esimerkiksi matkustusrajoitusten vuoksi.

– Poikkeustilan vuoksi suomalaisten vapauksia rajoitetaan, mutta ulkomaisia rikoksiin syyllistyneitä säilöönotettuja ollaan vapauttamassa. Matkustusrajoitusten vuoksi palautuslentoja ei voida järjestää, mutta samaan aikaan tänne lennätetään ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Se ei mahdu oikeustajuuni, Mari Rantanen sanoo.

Rikollisia vapaalla jalalla

Eilen uutisoitiin törkeään raiskaukseen syyllistyneestä turvapaikanhakijasta, jonka säilöönottomääräyksen Itä-Suomen hovioikeus määräsi kumottavaksi. Oikeuden mukaan mikään asiassa esitetty ei viittaa siihen, että henkilö tulisi ennen maasta poistamistaan syyllistymään uusiin rikoksiin.

– Rikokseen syyllistynyttä ulkomaalaista ei pidä päästää vapaalle odottelemaan karkotusta. Paras ennuste henkilön tulevalle käyttäytymiselle on hänen aiempi käyttäytymisensä. Rikoksen uusimisen lisäksi uhkana on myös tekijän karkaaminen tai painuminen maan alle, Rantanen kertoo.

Karkotusta odotettava säilössä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on ehdottanut vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten automaattista karkotusmääräystä.

– Ulkomaalaiset rikoksentekijät tulee karkottaa välittömästi vankeusrangaistuksen jälkeen. Karkottamista he voivat odottaa säilöönotossa. Lentokapasiteettia palautuslentoja varten olisi nyt hyvin saatavissa muun matkustuksen vähennyttyä minimiin, Rantanen toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää