

LEHTIKUVA
Rantanen: Laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen myönnetyt rahat olisivat kuuluneet Hurstin ruoka-avulle – “Nälkä ei odota”
Köyhien auttaja Heikki Hursti on kertonut mediassa, että hänen vetämänsä ruoka-apu on vaarassa loppua parin kuukauden sisällä.
Hursti harmittelee, että rahalahjoitukset ja Helsingin kaupungin avustus ovat pienentyneet niin, ettei apua voida kohta enää tarjota ruoka-avun Kalliossa sijaitsevassa toimipisteessä. Ruokaa ja vaatteita riittäisi, muttei varoja toimintatiloihin tai toiminnan pyörittämiseen.
PS ehdotti Hurstille lisärahaa
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen on tyrmistynyt kaupungin päätöksestä laskea Hurstin ruoka-avun saamaa avustusta 50 000 eurolla.
– Me perussuomalaiset esitimme Helsingin järjestöavustuksia jaettaessa Hurstille myönnettävän summan tuplaamista 100 000 eurosta 200 000 euroon. Olisimme ottaneet tuon summan pois Helsingin diakonissalaitoksen laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen esitetystä summasta, joka oli alun perin 202 500 euroa.
– Helsingin diakonissalaitokselle myönnettiin lopulta lisää rahaa 182 500 euroa, Rantanen kertoo.
On tehtävä valintoja
Rantanen sai lokaa niskaansa, kun hän esitti rahan ottamista hätämajoituksesta ja sen siirtämistä Hurstin ruoka-apuun.
– Minä kurja asetan maailman köyhiä vastakkain. Ja minä kurja olin mukana sovussa, jossa kaikki saivat läpi esityksiään lautakunnassa. Kyllä vain, mutta tätä Hurstin apua en halunnut poistaa sovunkaan myötä. Siinä puhutaan niistä kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kaupunkilaisista. Nyt poliittista vastuuta ei tahdottaisi kantaa, Rantanen kirjoittaa blogissaan.
– Milloin ihmiset ymmärtävät sen, että kun meillä ei ole mitään taikaseinää josta rahaa tulee, on väkisinkin valittava. Rahaa on X määrä, jota jaetaan ja silloin tehdään valintoja siitä, mikä on tärkeintä. Se juuri on sitä politiikkaa.
Oma kansa etusijalle
Rantanen muistuttaa, että jos rahaa on laitettava esimerkiksi laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen, on se muilta mahdollisilta avuntarvitsijoilta pois.
– Maailman heikko-osaiset eivät ole toisiaan vastaan, mutta valitettavasti käytännössä silloin ovat, kun julkista rahaa jaetaan. Meidän tehtävämme on huolehtia ensisijaisesti omista kansalaisista ja kuntalaisista.
Leipäjonot halutaan piiloon
Rantanen sanoo, että on esitetty myös kommentteja, kuinka kaupunki nyt katsoo kestävämpiä ratkaisuja tilanteeseen ja ylipäänsä ruoka-apuun. Tälle vuodelle myönnetyn rahan ehtona oli se, että ulkona tapahtuva jonotus on saatava loppumaan.
– Poissa silmistä, poissa mielestä? Se on kuitenkin varmaa, että nämä ihmiset eivät kestä odottaa kevään loppuun. Tilanne olisi nyt ratkaistava siten, ettei ihmiset joudu tyhjän päälle, Rantanen painottaa.
– Kun kerran valtio ja kaupunki eivät kykene turvaamaan ruoka-apua, olisiko mahdollista löytää suomalaisista yhteisöistä ja yrityksistä talkoohenkeä siten, että Hurstin valinta ei kaadu? Nälkä ei odota.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Savio: Eikö hallitus ole kiinnostunut köyhistä, vai unohtuivatko he vain?

Mari Rantanen: Helsingin puolueista on tullut yhden asian puolueita – ne keskittyvät vain maahanmuuton edistämiseen

Juvonen: Kansalaisilta on kysyttävä, haluavatko he maksaa palvelut laittomasti maassa oleskeleville

Saarikangas: Pelastetaan Hurstin työn jatko – “Sosiaalisilla ongelmilla on sitä korkeampi hintalappu, mitä myöhemmin niihin puututaan”

Järjestöjohtajilla muhkeat tulot: SPR:n pääsihteeri tienaa liki 9 000 euroa kuukaudessa

Ei ihme, että Helsingin Diakonissalaitos hyysää laittomasti maassa olevia – Myy asumispalveluja kaupungille ja saa tukirahaa vielä päälle

Helsingin sote-lautakunta luopui juuri äsken terveyskeskusmaksujen perimisestä ulkomaalaisilta yhdenvertaisuuslain vuoksi – valtuutettu Mari Rantanen hiilenä: “Mitä hullumpia esityksiä, sen varmemmin ne menevät läpi”

Helsingissä kaavaillaan rajuja muutoksia ruoka-apuun – kaupunginvaltuutettu Rantanen: “Milloin tämä kauhukomedia päättyy?”

PS-valtuutetut Pia Kopra ja Mari Rantanen laittomasti maassa olevien palveluista: ”Täysin avoin piikki meillä Helsingissä”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää