Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rantanen kysyi ulkomaalaisten tuomisesta Suomen lukioihin – hallitus vastaa kapulakielellä ja siirtää vastuun seuraavalle hallitukselle

15.12.2022 |10:28

Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen on kysynyt kahdella kirjallisella kysymyksellä hallitukselta Finest Future -yhtiön harjoittamasta liiketoiminnasta, jossa ulkomaalaisia tuodaan lukio-oppilaiksi Suomeen. Yhtiöllä on kaupallinen intressi, mutta veronmaksajille koituu maksutaakkaa jokaisesta oppilaasta saadun valtionosuuden muodossa.

– Lait eivät saa mahdollistaa verovarojen hyväksikäyttöä, ja sellaiseen tulee puuttua välittömästi. Nyt hallituksella ei tunnu olevan halua puuttua tilanteeseen vimmaisen maahanmuuton lisäämisen vuoksi, Mari Rantanen kertoo.

Lukiolaistuonnin takana Angry Birdsin Vesterbacka

Angry Birds -mobiilipelistä tunnetun Rovion entisellä toimitusjohtajalla, liikemies Peter Vesterbackalla on näppinsä monessa hankkeessa – Tallinnan tunneli, Jäämerirata ja nyt viimeisimpänä Finest Futuren harjoittama ulkomaalaisten tuonti kuntiin, joissa lukiolaisten määrä on vähentynyt. Finest Future suunnittelee tuovansa Suomeen tulevaisuudessa vuosittain jopa 15 000 ulkomaalaista lukiokoulutuksen piiriin.

– Peter Vesterbacka on selvästi hyvä luomaan pelejä, mutta olisi parempi, jos hän ei pelaisi suomalaisten verorahoilla, Rantanen sanoo.

Opetusministeri vastaa kapulakielellä

Hallituksen vastaus kirjalliseen kysymykseen on varsin tekninen viitatessaan lukiokoulutukseen liittyvään lainsäädäntöön. Vastauksen varsinainen asia tulee esiin loppupuolella, jossa lainsäädännön myönnetään olevan lähtökohtaisesti säädetty Suomessa asuvan väestön sivistys- ja koulutustarpeiden turvaamiseen.

Lisäksi opetusministeri Li Anderssonin allekirjoittamassa vastauksessa kuvataan, kuinka lainsäädännön valmistelun yhteydessä ei voitu ennakoida kolmansista maista toteutuvaa systemaattista opiskelijarekrytointia. Ministeri jättää tulevaisuuden avoimeksi, päättäen vastauksensa siihen, että lainsäädäntömuutoksia pitää jatkossa harkita.

– Aivan kuten hallitus jättää valtavan velkamäärän ja valtiontalouden alijäämän seuraavan hallituksen taklattavaksi, siirtää opetusministeri pallon suosiolla seuraajalleen. Poliittinen vastuu puuttuu niin suurissa kuin pienissäkin asioissa, Rantanen sivaltaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää