Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rantanen kieltäisi mielenosoitusten järjestämisen maanteillä: “Ajorata ei ole paikka leiriytymisenomaisille mielenosoituksille”

03.02.2023 |10:50

Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen on jättänyt lakialoitteen mielenosoitusten kieltämiseksi ajoradalla. Erityisesti Elokapina-ympäristöliike on ottanut vaikuttamisen välineeksi liikenteen häiritsemisen järjestämällä mielenosoituksia autoteillä.

– Lakialoitteeni tarkoitus on yksiselitteisesti ja edeltä käsin kieltää mielenosoitusten järjestäminen ajoradalla tai raitiovaunutiellä. Rautatie-, laiva- ja lentoliikenteen häiritseminen on kielletty jo rikoslaissa, mutta tällainen ”lex Elokapina” Suomen laista vielä puuttuu, jolla mielenosoitusten sijoittuminen autoteille voitaisiin estää, perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen kertoo.

Häiriötä liikenteelle ja pelastustoimelle

Elokapinan mielenosoitus on aiemmin pakottanut pelastustoimen yksiköitä käyttämään kiertoteitä, mikä voisi tietyissä hätätilanteissa tarkoittaa merkittävää riskiä ihmisille ja omaisuudelle. Lisäksi mm. Mannerheimintien katkaiseminen Helsingissä on aiheuttanut autoilijoille huomattavaa haittaa.

– Mitään tarvetta mielenosoittamiseksi autokaistalla ei ole. Elokapina on valinnut toimintatapansa ainoastaan muiden ihmisten häiritsemisen maksimoimiseksi. Se on mielestäni täysin väärä tapa saada näkyvyyttä omalle asialle, Rantanen perustelee.

Epäselvä oikeustila

Ihmisten kokoontumisoikeus on turvattu perustuslailla. Kokoontumislaki kuitenkin asettaa rajoituksia yleisille kokouksille, joita mm. mielenosoitukset ovat. Kokoontumislain mukaan esimerkiksi ”tilaisuutta järjestäessä on huolehdittava siitä, ettei kokoontumisesta aiheudu huomattavaa haittaa ympäristölle”. Poliisi voi myös kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen, mikäli ”tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa huomattavaa haittaa sivullisille tai ympäristölle.”

– Häiritsevään kokoontumiseen tulisi voida puuttua jo nyt, mutta oikeuden tulkinnat vaihtelevat. Lakialoitteessani on tarkoitus ilmaista selkeästi, että ajorata ei ole paikka leiriytymisenomaisille mielenosoituksille, Rantanen sanoo.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää