Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ranskan presidentti Macronin suosio uuteen pohjanoteeraukseen

18.09.2018 |13:50

Ranskan presidentti Emmanuel Macron jatkaa niittämällä kyseenalaisia suosiolukuja. Macron nauttii enää vain 19 prosentin suosiosta, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa. Reilu vuosi sitten Macron voitti presidentinvaalien toisella kierroksella peräti 66 prosenttia äänistä.

Macronin murheelliset suosioluvut ovat rikkoneet taas ennätyksen: yksikään presidentti ei ole saanut yhtä vaisua suosiolukemaa 16 kuukautta valintansa jälkeen. Eteenpäin tasavalta -puolueen puheenjohtaja Christophe Castaner myöntää lukujen olevan huonoja.

Macronin ahdinkoa lisää puolueesta eronnut kansanedustaja Frédérique Dumas. Dumas kertoi tunteneensa kuin olisi Titanicilla.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää