LEHTIKUVA
Ranskan koronasolidaarisuus: Lääkkeet vientikieltoon – vaatii tukea ehkäisemään maan pankkikriisiä
Ranska vaatii solidaarisuuden nimissä massiivisen taloudellisen avun Italialle. Syy lienee ranskalaispankkien mittavat Italia-riskit. Aiheesta uutisoi Reuters.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on toistuvasti vaatinut EU:lle yhteisvastuullisia koronabondeja. Näillä velkakirjoilla olisi tarkoitus vaimentaa eristystoimien talousvaikutuksia.
Ranskalla on Italiasta suuret rahoitusriskit. Italian hutera talous on arvioiden mukaan saamassa kovan kolauksen eristystoimien vuoksi.
Ranskan solidaarisuus jää kuitenkin mahdolliseen ranskalaispankkien turvaamiseen. Ranska laajensi koronaviruksen hoidossa käytettävien lääkkeiden vientikieltoa koskemaan useampia lääkevalmisteita. EU on kehottanut poistamaan lääkkeiden vientikieltoja.
Komissio voi haastaa oikeuteen
Hyödykkeiden vapaa liikkuvuus on yksi EU:n peruspilareista.
Vientikieltolistalla on antibiootteja, kipulääkkeitä, rauhottavia lääkkeitä, virusoireiden lievittämiseen käytettyjä lääkkeitä ja jopa diabeetikoiden tarvitsema insuliini.
Reutersin mukaan kaikista vientikiellon alaisista lääkkeistä ei ole Ranskassa pulaa. Sen sijaan kyseisistä valmisteista on vajetta joissain muissa EU-maissa.
Euroopan komission tiedottaja kertoi, että komissio voi haastaa Ranskan oikeuteen lääkeviennin kieltojen vuoksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kansanedustaja Meri lääkkeiden saatavuudesta: ”Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen – meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia”
EU:n valtiovarainministerit eivät saaneet aikaiseksi päätöstä yhteisistä tukitoimista, käsi ojossa erityisesti Italia, Espanja ja Ranska
EU:ssa suuria näkemyseroja yhteisestä tukipolitiikasta koronakriisin torjuntaan ja jälkihoitoon – Koskenkylä: “On mahdollista, että euro kaatuu tähän kriisiin”
Eurooppa-neuvostolla tiedossa rankka kokous: Eteläiset maat haluavat suoria tukirahoja, pohjoiset maat eivät innostu edes luottotuista
Koronaviruksen vuoksi pystytettyjä eristystoimia aletaan purkaa – terveysalan asiantuntijat huolissaan
Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava
Merkel ja Macron ideoivat 500 miljardin euron yhteisellä velalla toimivan lahjoitusautomaatin
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää