Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ranskalaistutkijat: Kännykkäkielto ei riitä – rajat tarvitaan kaikkeen ruutuaikaan, myös televisioon

06.05.2024 |11:13

Älypuhelimet kokonaan pois alle 13-vuotiailta ja somenkäyttökielto alle 18-vuotiaille, ehdottivat ranskalaiset neurologit ja psykiatrit vapun tienoilla julkaistussa tutkimuksessaan. Paljon julkisuutta saaneen tutkimuksen oli tilannut presidentti Macron esikuntineen, ja tutkimuksesta uutisoitiin Suomessakin laajasti.

Ranskalaistutkijoiden raporttiin kannattaa tutustua pintaa syvemmältä. Se on mielenkiintoinen monin tavoin ja sisältää useita mediassa vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja.

Neurologi Servane Moutonin luotsaama tutkijajoukko ehdottaa muun muassa kokonaan ruutuvapaita – siis myös televisiottomia – vyöhykkeitä esimerkiksi liikennevälineissä ja ravintoloissa.

Raportissa siis kiinnitetään huomiota siihen, että monissa kodeissa ja julkisissa tiloissa televisio on jatkuvasti auki. Tällainen taustaärsyke ei tee hyvää aikuisillekaan, mutta lasten älyllisen kehityksen ja keskittymiskyvyn kannalta se voi olla suoranaisesti vahingollista.

Ei mitään digilaitteita alle kuusivuotiaille

Pahinta on kuitenkin koukuttavilla algoritmeillaan voittoa tekevien teknofirmojen ylivalta lapsiin ja nuoriin, muistuttavat tutkijat. He eivät halua syyllistää vanhempia ja opettajia, mutta kehottavat äitejä ja isiä laittamaan omankin kännykkänsä laatikkoon tai muuhun sille varattuun piilopaikkaan esimerkiksi silloin, kun he tulevat töistä kotiin ja liittyvät lastensa seuraan. Televisionkin voi välillä pistää kiinni.

Mouton kollegoineen huomauttaa myös, että varhaiskasvatuksessa, vaikkapa päiväkodeissa, ei ole mitään syytä antaa alle kuusivuotiaille minkäänlaisia digilaitteita, elleivät ne ole lapsen käytössä esimerkiksi jonkin aistivamman kompensoimiseksi.

Ranskassa laki kieltää kännykät kouluissa

Teini-ikäisille ranskalaistutkijat suosittelevat sellaisia kännyköitä, joilla ei pääse verkkoon lainkaan. Silloin puhelin toimii siinä tehtävässä, mihin se on tarkoitettu: yhteydenpitoon vanhempiin ja ystäviin sekä turvallisuuden luomiseksi.

Ranska kuuluu niihin sivistysmaihin, joissa laki kieltää kännykät kouluissa. Ruotsissa vastaava laki säädettiin tänä keväänä, ja tarkoitus on, että siirtymäajan jälkeen kännyköitä ei länsinaapurin kouluissa saa näkyä edes välitunneilla.

Suomessakin on keskusteltu koulujen oppituntien suojelusta kännykkälailla. Suomen Uutiset on parhaillaan selvittämässä, miten asia etenee – ja jos ei etene, mistä syystä.

 

Mai Allo


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: “Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”

09.08.2024 |18:45

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää