Ranskalainen sosialistimeppi moraalimalliksi: Ryhtyi nälkälakkoon EU-varojen kohdentamisen vuoksi
Ranskalainen S&D-ryhmän meppi aloitti nälkälakon. Pierre Larrouturou kertoo Politico-lehdelle, ettei hän voi vain katsella sivusta EU:n budjettileikkauksia terveydenhuollosta ja ilmastonmuutosta hidastavista kohteista.
Hänen mielestään on väärin, ettei EU ole saanut aikaiseksi varainsiirtoveroa. Pierre Larrouturoun mukaan finanssimaailman tulee niin ikään osallistua talkoisiin varsinkin nyt, kun arvopaperikurssit ovat kaikkien aikojen huipussaan.
– Aikomukseni ei ole kuolla, vaan estää miljoonat kuolemat. Jos rahoitusta ei heru, ei tipu sopimusta, Larrouturou kertoo viitaten esimerkiksi terveydenhuollon lisärahoitukseen.
Mepit ovat olleet katkeria siitä, ettei Eurooppa-neuvosto ole aikeissa sitoa avustusrahoituksia tiukasti oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Lisäksi he ovat tyytymättömiä neuvoston kitsastelusta.
Vaatii varainsiirtoveroa
Larroutorou vaatii, että varainsiirtovero otetaan käyttöön vuonna 2024. Hän tähtää ensi joulukuun EU:n valtiovarainministerien kokoukseen, jossa päätöksen verosta pitää hänen mielestään syntyä.
Euroopan komissio ehdotti tällaista veroa ensi kerran vuonna 2011. Sen on laskettu täyttävän EU-kirstuja 50 miljardilla eurolla vuodessa.
Vero toimii siten, että käydyistä arvopaperikaupoista napataan hyvin pieni siivu EU:n kassaan. Vero perustuu kaupankäyntimääriin. Toisaalta lukuisat kaupat korjaavat hinnoittelun virheitä ja muodostavat siten paremmin arvopaperille käyvän hinnan. Vero voisi vähentää kaupankäyntejä ja siten aiheuttaa epätyypillistä hintojen huojuntaa.
– On räävitöntä sanoa, etteivät rahat riitä terveydenhuoltoon, sairaaloihin ja ilmastoon samaan aikaan kun arvopaperien hinnat eivät koskaan ole olleet näin korkealla, Larroutorou pamauttaa.
– Ne, jotka sanovat ei vaatimukselleni haluavat mielummin auttaa kaupustelijoita ja verottaa äänestäjiä.
On Larroutoroun nälkälakon syystä mitä mieltä tahansa, niin ainakin hän seisoo tiukasti ajatustensa takana. Suurella osalla sosialistimepeistä moraali kun on hyvinkin suhteellinen käsite.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”
Etelän maat hamuavat lisää EU-solidaarisuutta – “Käyttävät taitavasti hyväkseen pohjoisen poliitikkojen hyväuskoisuutta ja EU-intoa”
Puisto ja Immonen: Suomen talouden kantokykyä ajetaan koetukselle
Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”
Kolme miljoonaa euroa joka päivä ei riitä: Hallitus lisää kehitysapua 50 miljoonalla eurolla – velaksi, tottakai!
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.