PS ARKISTO
Ranne: Valtioneuvoston kyky ja halu puolustaa maata jättää paljon mietittävää
Tänään eduskunnassa käsiteltiin valtioneuvoston puolustusselontekoa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne korostaa maan johdon, erityisesti valtioneuvoston, roolia kansallisen yhtenäisyyden ja maanpuolustustahdon luomisessa. Puolustusasioissa suomalaisten pitää voida luottaa johtoonsa hallituspohjasta riippumatta.
Kansanedustaja Lulu Ranne kertaa tapahtumia tasan 82 vuoden takaa: Vuonna 1939 Karjalan kannaksella käytiin taisteluita ylivoimaista vihollista vastaan. Esimerkiksi Terenttilässä vihollinen oli itsenäisyyspäivänä ylittänyt Taipaleenjoen. Tänä päivänä 82 vuotta sitten, 7.12.1939, jalkaväkirykmentti JR 28:n 1. pataljoona ja JR 30:n 1. ja 2. pataljoona pysäyttivät vihollisen etenemisen. Pelkästään JR 30:n 1. pataljoona menetti tuona yhtenä päivänä 77 miestä.
Ranne kuvaa, miten maan johdolla oli tahto ja kyky viestiä joukoille, että asemat on pidettävä, tietäen, mitä se merkitsi. Sinä päivänä se merkitsi ainakin 77 miestä. Kaikkiaan talvisodan sotatapahtumissa menehtyi yli 26 000 suomalaista.
– Täällä eduskunnassakin on puhuttu monenlaisista veloista milloin minnekin. Meillä on talvisodan sankareille ja uhreille velka, jonka sisällön ja merkityksen omakohtainen tunteminen ja ymmärtäminen tuntuu valitettavasti haalistuvan polvi polvelta ja vuosi vuodelta, Ranne pahoittelee.
Maanpuolustustahto ja kansallinen yhtenäisyys
Ranne lainaa puolustusselontekoa, jonka mukaan Suomen puolustuskyvyn perusta ovat asevelvollisuus, korkea maanpuolustustahto ja riittävä kansallinen yhtenäisyys. Maanpuolustustahdon ydin taas on Suomen ja suomalaisen elämäntavan kokeminen puolustamisen arvoiseksi ja riittävä kansallinen yhtenäisyys.
– Suomen materiaalinen valmius talvisotaan oli heikko. Sen sijaan maanpuolustustahto, kansallinen yhtenäisyys ja valtion johtaminen olivat maailmanluokkaa. Tänä päivänä olemme hankkineet tai hankkimassa maailmanluokan materiaalisen valmiuden. Miten on tahdon, yhtenäisyyden ja johtamisen kanssa? Ranne kysyy.
Yhtenäisyys pohjaa johtajuuteen ja luottamukseen
Ranteen mukaan ”riittävä” kansallisen yhtenäisyyden taso perustuu johtajuuteen ja luottamukseen.
– Puolustusasioissa suomalaisten täytyy voida luottaa johtoonsa, oli hallituspohja mikä hyvänsä. Luottaa siihen, että ymmärrys Suomesta alueeltaan ja turvallisuudeltaan loukkaamattomana itsenäisenä tasavaltana on yhteinen. Maamme johdon kyky, halu tai päättäväisyys puolustaa Suomen aluetta ja kansalaistensa turvallisuutta ei saa jättää mitään epäilyksen varaan. Ei suomalaisille, ei ulkoisille tarkkailijoille tai toimijoille.
– Ei jossia, ei muttia. Vähempi ei ole riittävää, Ranne vaatii.
Valtioneuvoston rooli jättää miettimään
Ranne listaa luottavansa täysin Suomen kansan maanpuolustustahtoon ja ylipäällikön kykyyn olla tarvittaessa kova. Juuri maanpuolustuskurssin käyneenä hän myös tietää, että Suomella on suorituskyvyltään ja maanpuolustustahdoltaan maailmanluokan puolustusvoimat.
Sen sijaan Ranne kysyy, viestivätkö valtioneuvosto ja sen jäsenet uskottavasti, että suomalainen elämäntapa on puolustamisen arvoinen.
– Ovatko valtioneuvosto ja sen jäsenet valmiita puolustamaan Suomea myös vaikeasti tunnistettavaa laaja-alaista vaikuttamista vastaan? Myös silloin, kun siinä hyödynnetään yhteiskunnan normaaliolojen haavoittuvuuksia? Viestivätkö valtioneuvosto, sen jäsenet ja pääministeri toiminnallaan johtamiskykyä ja valmiutta yllättäviinkin kriisitilanteisiin?
– Valtioneuvoston oma rooli Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta jättää todella paljon mietittävää, Ranne päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- materiaalinen valmius maanpuolustustahto Puolustusselonteko Johtajuus talvisota valtioneuvosto kriisitilanteet yhtenäisyys Puolustusvoimat Sisäinen turvallisuus Lulu Ranne Luottamus Asevelvollisuus maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ronkainen EU:n yhteisestä puolustuksesta: Olennaista, että jokainen jäsenvaltio hoitaa kuntoon oman puolustuskykynsä – ”Ei tarvita ylimääräistä organisaatiota päältäkatsojaksi”
Muslimien erityiskohtelu varusmiespalveluksessa ihmetyttää: oma jääkaappi, mikroaaltouuni, tupa…
Antikainen: Maanpuolustuskoulutuksen määrärahat turvattava
Perussuomalaiset: Puolustusselonteko vastaa moneen haasteeseen – puolueilla yhteinen ja realistinen näkemys puolustuspoliittisesta tilanteesta ja tarpeista
Mäenpää: Puolustusvälineteollisuuden vientimahdollisuudet turvattava
Huhtasaari: “Suomen maanpuolustuksen toimintaedellytykset eivät ole minkäänlainen prioriteetti EU-herroille”
F-35 on Suomen valinta – “Sotilaallinen suorituskyky paranee”
Mäenpää: Rauhanturvaajien STEA-rahoitus on saatava kuntoon
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää