

LEHTIKUVA
Ranne vaatii elpymisvälineen peruuttamista – inflaatioluvut ylittivät ekonomistien ennusteet moninkertaisesti
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne kertoi tänään eduskunnassa pitämässään puheessa talousuutisten todistavan nyt lähes päivittäin, että aika on ajanut elpymisvälineen ohi, ja se tulisi vahingollisena peruuttaa. – Puhuin eilen taloudessa läsnä olevasta todellisesta inflaatioriskistä, ja sen inflaation vaikutuksesta elpymisvälineen järkevyyteen. Elvytys noususuhdanteessa on turhaa, kallista ja erityisesti vahingollista, Ranne sanoi.
Lulu Ranteen keskiviikkona eduskunnassa pitämästä puheesta ei ollut ehtinyt kulua kuin hetki, kun Yhdysvallat julkaisi huhtikuun kuluttajahintainflaatiota koskevat lukunsa. Ne ylittivät ekonomistien ennusteet moninkertaisesti.
– Kuluttajahintaindeksi nousi kuukaudessa 0,8 prosenttia, kun ekonomistit ennustivat 0,2 prosenttia. Inflaatio nousi korkeimmalle 13 vuoteen – vuosi-inflaatio hyppäsi maaliskuun 2,6 prosentista 4,6 prosenttiin, korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008.
– Ruoasta ja polttoaineista puhdistettu ns. pohjainflaatio nousi vieläkin voimakkaammin, 0,9 prosenttia huhtikuussa, nostaen vuosikasvun 1,6 prosentista 3 prosenttiin, korkeimmalle tasolleen 26 vuoteen.
Taloudessa odotuksilla on suuri, itseään toteuttava vaikutus
Lukujen merkitys avautuu ehkä paremmin kun muistetaan, että sekä Yhdysvaltain että Euroopan keskuspankkien keskipitkän aikavälin inflaatiotavoite on 2 prosentin pinnassa.
– Taloudessa odotuksilla on suuri ja usein itseään toteuttava vaikutus. Siksi keskuspankkien eräs keskeinen tehtävä on odotuksien hallinta. Se ei ole sama asia kuin aito pyrkimys kertoa markkinoille totuudenmukaisesti, mitä pankki aikoo tai miten se arvelee markkinoiden kehittyvän.
– Osa kuulijoista ehkä muistaa ajat, jolloin devalvaatiot olivat täysin poissuljettuja mahdollisuuksia aina siihen aamuun asti, kun ne olivat tapahtunut tosiasia.
Merkit tulevasta muutoksesta ovat ilmassa
Jos keskuspankki harjoittaa määrällistä elvytystä pumppaamalla rahaa markkinoille, pitää korot nollassa tai negatiivisina ja kertoo näkemyksenään pitävänsä korot matalina vielä pitkään, sen tehtävänä on yrittää puhua pois kaikki inflaatioon ja siitä johtuvaan korkopaineeseen liittyvät spekulaatiot ja todelliset merkit. Näin keskuspankit toimivat nyt.
– Toinen varma merkki tulevasta muutoksesta on, kun suursijoittajat ilmestyvät mediaan kommentoimaan tilannetta, valamaan uskoa rahvaaseen ja antamaan sijoitusneuvoja, miten tuulipukukansakin pääsee osalliseksi eliitin itselleen varaamasta arvonnoususta ja rikkauksista.
Ranne huomautti, että päivän otsikoita lukemalla tämänkin voi todeta nyt, kun inflaatio uhkaa pakottaa keskuspankit korkojen nostoon. Se taas aiheuttaa varojen siirtymisen pois yliarvostetuista osakkeista, jotka pitäisi nyt saada kaupaksi jollekulle, jotka eivät asiaa tai sen merkitystä tunne.
– Suursijoittajien vanha neuvo on ostaa, kun veri virtaa kaduilla.
Aika on totuuden puolella
Kun ammattilaiset alkavat haistaa, että tulossa on ehkä suuriakin korjauksia osakkeiden arvostuksiin, on aika myydä osakkeet lähellä kurssihuippua tuulipukukansalle, koska muita ostajia ei juuri ole. Korjausliikkeen tultua kansankapitalistien veri virtaa kaduilla, ja ammattisijoittajat ostavat parhaat päältä aikaisempaa huomattavasti halvemmalla.
Nyt uutisissa ovat Yhdysvaltain luvut, ja joku voi kysyä, että mitä sitten. Jos se joku luulee, ettei asia koske Suomea, suosittelee Ranne tätä tarkistamaan keskeiset hintaindeksit.
– Kuluttajahintaindeksi, pohjainflaatio, tuontihinnat, tuottajahinnat, tukkuhinnat – kaikki jyrkässä nousussa ja nousseet jo koronaa edeltäneelle tasolle tai ylikin. Oletteko kuulleet tai lukeneet niitä koskevia uutisia? Todennäköisesti ette. Miksi ette? Koska pinnalla on nyt vain yksi tarina, ja se on EU:n elpymisvälineen paniikinomainen läpipuskeminen kaikista tosiasioista piittaamatta. Kilpailevia tai ristiriitaisia tarinoita ei siedetä.
– Komission tilanne käy yhä tukalammaksi, kun Italian pääministeri Mario Draghi paaluttaa Euroopan eteläreunalla EU:lle uutta suuntaa samalla, kun komission alun perinkin vain myyntipuheiksi tarkoitetut elvytysperustelut sulavat. Aika on totuuden puolella.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuluttajahintaindeksi kuluttajahintainflaatio noususuhdanne inflaatioriski EU:n elpymisväline koronapandemia Keskuspankit Mario Draghi Lulu Ranne Euroopan komissio Elvytys Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”

Ranne kokoomuksen kansanedustajille: Mitä tarvitaan, että silmänne avautuvat?

Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä”

Ranne: EU:ta lähestyy kaikkien kriisien äiti

Korruptoituneimmat maat elvytyspaketin suurimpia saajia – Ranne: “Päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen”

Ranne: “Älyllisesti epärehellinen ratkaisu ei pysty enemmistöpäätöksenäkään muuttamaan todellisuutta toiseksi”
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää