PS ARKISTO
Ranne UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta: Punavihreä politiikka ja Suomen liian korkea verotus työssään
UPM:n päätös sulkea Kaipolan paperitehdas on selkeä kuitti hallitukselle sen politiikasta, kommentoi kansanedustaja Lulu Ranne.
– Suremme 450 keski-iältään 50 vuoden tienoissa olevan työntekijän kohtaloa. Heille päätös on kauhea, mutta sen vaikutukset Suomen talouteen ulottuvat myös paljon laajemmalle. Yli miljoona kuutiota kuusikuitua ja 200.000 tonnia kierrätyspaperia jää ilman käyttökohdetta.
Hinnoiteltu ulos maailmanmarkkinoilta
Lopettamispäätöksen kärki osoittaa suoraan hallitukseen, Ranne listaa: korkeat logistiikkakustannukset, haastava sääntely ja verotus, työvoimakustannukset ovat Suomessa suhteellisesti ottaen korkeat sekä kuidun hintaan kohdistuvat paineet ovat kasvaneet.
– UPM Communication Papers -liiketoiminta-alueen News & Retail -yksikön johtaja Anu Ahola sanoo sen suoraan: “Kaipola on sijaiskärsijä”.
– Suomen sijainnille emme voi mitään, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa omin toimin hinnoitella itseämme ulos maailmanmarkkinoilta, Ranne jatkaa.
Syynä liian lihava julkinen talous
Ranteen mielestä verokiilaa on pakko pienentää.
– Kaikkiin Kaipolan lopettamissyihin syyllisenä on punavihreä politiikka ja Suomen erittäin korkea verokiila. Työntekijän käteen jäävä palkka maksaa työnantajalle enemmän kuin kilpailijamaissa. Syynä on ylisuuri julkinen talous.
– Suomea ei pelasteta lihottamalla julkista taloutta velaksi, vaan trimmaamalla se sellaiseen kuntoon, että meillä on siihen varaa. Vain siten suomalainen työ käy jatkossa kaupaksi maailmalla, Ranne painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Valtion budjettia suunnitellaan viruksen levitessä – Purra: Suomen talous ei kestä hallituspuolueiden kilpahuutoa
PS: Hallitukselta velkaantumisen ennätys – koronakriisin varjolla rahaa ideologiseen hömppään
Suuren valiokunnan jäsen Lulu Ranne: “Hallituspuolueet jyräsivät perustuslakivaliokunnan, Marin käänsi selkänsä Suomelle”
Halla-aho: EU-elvytysrahastoa on markkinoitu vientiteollisuuden puolustamisena – tämä on epärehellinen ja lapsekas ajatus
PS: Suomen julkisen talouden tila on järkyttävä – “Velkaa on otettu hyvinä aikoina ja huonoina otetaan vielä enemmän”
Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin
Perussuomalaiset valtion talousarviosta: Kylmää kyytiä luvassa – kokonaisveroaste nousee, velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy
Hallitus puhuu koronasta – käyttää rahat ideologiaan
Mäkynen: Wärtsilän yt-neuvottelut moukaroivat Vaasaa – ”Missä on työvoimapula, kun ihmisiä heitetään koko ajan kortistoon?”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää