

LEHTIKUVA
Ranne: Suomen hiilineutraaliustavoitteen karmea hinta paljastuu vähitellen
Eduskunta käsitteli torstaina vuoden 2022 ilmastovuosikertomusta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne peräänkuulutti vaikuttavaa ja kestävää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, jolla perussuomalaiset haluavat korvata äärivihreyden.
– Me haluamme, kuten kaikki suomalaiset, huolehtia ympäristöstä ja suojella luontoa. Päästöjä on välttämätöntä vähentää hallitusti, oikein aikataulutettuna, vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti. Kuitenkin niin, että suomalainen arki on sujuvaa, turvallista ja kohtuuhintaista, Lulu Ranne painotti.
Onko tavoite uhrauksien arvoinen?
Ranteen mukaan Suomen nykyinen hiilineutraaliustavoite on Uruguayn jälkeen maailman toiseksi kirein.
– Oleellinen kysymys on, onko tavoite oikein perusteltu, tarkoituksenmukainen ja uhrauksien arvoinen. Mitä se maksaa ja mitä siitä seuraa?
– Hallitus ei vastaa näihin kysymyksiin, koska totuus on karmea. Hallituksen mielestä elämisen koko infra ja teknologia tulee investoida uusiksi alle 15 vuodessa tekemällä nykyisen käyttö mahdottomaksi, Ranne ihmettelee.
Talous ei kestä ylikunnianhimoisia ilmastotoimia
Yhä suurempi osa kansalaisten tuloista menee perustarpeisiin, ruokaan, asumiseen ja liikkumiseen sekä velkojen hoitoon. Muu kulutus vähenee ja heikentää talouden elinvoimaa.
Suomen perustelemattoman kireä tavoite aiheuttaa laajamittaista energiaköyhyyttä ja hyvinvointitappioita. Tavoitteen saavuttamisella 15 vuotta muita ennen ei ole mitään vaikutusta ilmastonmuutokseen.
– Suomen kauppatase on tänä vuonna jo yli 9 miljardia euroa alijäämäinen. Talous ei kestä hallituksen ja kokoomuksen ajamaa ilmastopolitiikkaa. Vuosikertomuksessa todetaankin, että ilmastopolitiikka paisuttaa velkaa ja kasvattaa tulonsiirtojen tarvetta. Lisäksi todetaan, että “ilmastopolitiikkaa ei ole itsensä rahoittavaa”. Koko totuus ilmastofanaattisuuden hintalapusta alkaa vähitellen paljastua kaikille, Ranne sanoo.
Nyt tarvitaan malttia ja maalaisjärkeä
Ranne huomauttaa, että vaikka energiateknologia on murroksessa, nykyiset teknologiat eivät ratkaise päästöongelmia eivätkä siihen riitä luonnonvarat tai kansalaisten sietokyky.
Nykyinen, käyttökelpoinen teknologia on saatava käyttää loppuun. Esimerkiksi polttomoottoreita tai puun polttoa ei pidä kieltää. Vetyteknologia, hiilidioksidin talteenotto, kuljetus ja varastointi sekä synteettiset polttoaineet ovat kehittymässä, ja Suomi on aktiivisesti mukana tässä kehitystyössä.
– Kestää kuitenkin vielä vuosia ja vuosikymmeniä ennen kuin saamme jokaisen kukkarolle sopivia, päästöttömiä ratkaisuja markkinoille. Kansalaiset voivat niitä odotellessaan elää hyvällä omallatunnolla omaa arkeaan. Meidän päättäjien taas tulee siirtää Suomen hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2050 ja vähintäänkin tuplata Suomen hiilibudjetti.
– Nyt tarvitaan teknistä ja taloudellista malttia ja maalaisjärkeä, Ranne painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoiset ilmastotavoitteet kustannustehokkuus hiilineutraalius energiaköyhyys elinkustannukset tulonsiirrot Alijäämä Lulu Ranne Teknologia Velkaantuminen hallitus talous Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Yli 70 prosenttia suomalaisista on valmis maksamaan korkeintaan 10 euroa kuukaudessa lisää edistääkseen ilmastotoimia – melkein joka kolmas ei euroakaan

Perussuomalaiset: Suomessa pitää ottaa kaikki keinot käyttöön energiantuotannossa – myös hiilivoimalat ja turve keinovalikoimaan

Ilmastopaneeli ehdottaa Suomen omaa liikenteen päästökauppaa – Ronkainen: Kuolinisku koko taloudelle

Hiilineutraali Suomi 2035 -ilmastostrategia perustuu vääriin laskelmiin ja on vaarallinen – Ranne: “Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi”

Huoltovarmuuden tarkoitus on turvata kaikki perustarpeet: ”Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja kansallinen etu asetettava etusijalle”

Perussuomalaisten mukaan ilmastopolitiikkaa on tehtävä maltilla: ”Ykkösasiana tulee olla se, että voimme tarjota kilpailukykyistä ja vakaata energiaa”

Suomen sopeuduttava ilmastonmuutokseen joka tapauksessa – mutta järkevästi
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.