

LEHTIKUVA
Ranne: Punavihreä hallitus ei aja vähävaraisten sairaiden asiaa
On vaikeaa kuvitella suuressa salissa olevan ainoatakaan edustajaa, joka olisi tyytyväinen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujärjestelmän toimintaan. Silti sitä ei vain saada korjattua tälläkään hallituksen esittämällä osittaisuudistuksella, sanoo perussuomalainen kansanedustaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne.
– Viime vuonna ulosottoon päätyi yli 450 000 sote-maksua. Kaikilla ei punavihreän hallituksen “osallistavassa ja osaavassa Suomessa” ole varaa sairastaa. Valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevilta riistetään lukemattomia miljoonia perintäyhtiöiden taskuihin. Loukkaavinta on, että näiltä ihmisiltä riistetään lisäksi luottotiedot ja niiden myötä yhteiskunnan täysipainoinen jäsenyys. Perintämiljoonat matkaavat veroparatiiseihin, lasku lankeaa moninkertaisena vähävaraisille, kunnille ja valtiolle.
Ongelman korjaus maksaisi itse itsensä
Lulu Ranteen mukaan paras lääke olisi tietysti raha, jolla palveluiden maksuttomuutta vähävaraisimmille laajennettaisiin. On järjetöntä kirjoittaa ensin usein hyvinkin pieni lasku, ja sitten maksun viivästyessä käynnistää valtava koneisto saatavan perimiseksi ja asiakkaan maksukyvyn selvittämiseksi.
– Hallituksen tähän uudistukseen varaamat 45 miljoonaa euroa näyttäytyvät irvokkaana pilana suhteessa esimerkiksi EU:n koronapakettiin upotettaviin miljardeihin. Ironista on, että nykyisen perinnän ja ulosoton sekä niiden aiheuttamien taloudellisten, terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien kustannuksilla nämä palvelut katettaisiin mennen tullen.
Perintäyhtiöt rahastavat sairaita surutta ja lainvastaisesti
Kokonaisuudistus siis tarvittaisiin, mutta pienin muutoksin tämä osauudistuskin voisi korjata räikeimpiä epäkohtia ja lisäksi säästää rahaa, Ranne sanoo, ja listaa tarvittavia muutoksia:
– Esimerkiksi suoraan ulosottokelpoisen asiakasmaksulaskun perinnän kokonaiskulut saavat olla lain mukaan enintään 51 euroa, mutta todellisuudessa perintäyhtiöiden mielikuvitus perintäkulujen laskuttamisessa on loputon. Jatkossa kunnan tai kuntayhtymän on vastattava myös vapaaehtoisen perinnän lainmukaisuudesta, vaikka käyttäisi ns. teknisenä laskuttajana esim. perintäyhtiötä. Asiakkaan ei tulisikaan joutua asioimaan muiden kuin kunnan tai kuntayhtymän kanssa. Tämä vaatimus ei myöskään loukkaa kunnallista itsemääräämisoikeutta.
– Toimeentulotuen toissijaisuus asiakasmaksualennuksiin nähden ei saa johtaa kaksinkertaisen työn räjähdysmäiseen kasvuun, kuten se nyt uhkaa tehdä. Oikeus asiakasmaksun alennukseen tai perimättä jättämiseen on selvitettävä samalla kertaa ja samoilla kriteereillä kuin oikeus toimeentulotukeenkin.
Toimintakyvyltään alentuneet eivät hyödy ohjeista
Ranteen mukaan laskuihin lisättävät ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemisestä sekä maksuhuojennusten hakemisesta ovat sinänsä hyvä asia. Käytännössä tällaisten asioiden hoitaminen vaadittavassa aikataulussa usein ylittää sote-asiakkaan toimintakyvyn.
Siksi maksuvaatimuksen lähettämisen jälkeen, mutta ennen ulosottoon siirtämistä, kunnan tai kuntayhtymän on käytävä asiakkaan kanssa oma-aloitteisesti erillinen keskustelu, jossa tarve oikaisuun tai maksuhuojennukseen tarkistetaan.
– Periaatteena tulee olla, että kaikilla on varaa sairastaa, ja ulosottoon joutuvat vain maksuhaluttomat, eivät oikeasti maksukyvyttömät, Ranne painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaali- ja terveyshuolto perintätoimistot maksukyky sairaat valtio vähävaraiset ulosotto asiakasmaksut Lulu Ranne Kunnat perussuomalaiset talous sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kankaanniemi varoittaa viime tippaan jätetystä sote-lakiesityksestä: ”Asiakasmaksut nostetaan maksimiin ja maksut peritään viimeistä senttiä myöden”

Elomaa ja Peltokangas eivät hyväksy ulosottomiesten tulospalkkausta

Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – Elomaa: ”Velallisia rahastetaan surutta, tähän on tultava loppu”

Perussuomalaisten vaatimukset eläkeläisten aseman parantamisesta kaatuivat äänestyksessä – vappusatasesta ei tietoakaan

Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse

Yhä useampi ulosotossa sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen vuoksi – Reijonen jätti lakialoitteen yhdistetystä maksukatosta

Juvonen: Haaveet lääke- ja sote-säästöistä kaatuvat – ”Tärkeintä olisi toteuttaa henkilöstömitoitus ja lääkärille pääsy”

Tavio ja Meri: Ulosoton maksujärjestystä muutettava
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.