Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Ranne: Muut puolueet irrallaan kuntatalouden tosiasioista

16.09.2021 |10:35

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra oli Kuntaliiton puheenjohtajatentissä kuntien ongelmien ytimessä, mutta kuten tavallista, muut kielsivät totuuden. – Tentissä kävi harvinaisen selväksi, että muut puolueet eivät myönnä kuntien surkeaa taloustilannetta ja kroonista velkaantumista, Lulu Ranne sanoo.

– Tasapainoinen kuntatalous on jokaisen kuntalaisen ja yrittäjän paras tuki ja turva, mutta nähtävästi muut puolueet haluavat jatkaa kuntatalouden romuttamista. Lisää lakisääteisiä tehtäviä, menoja ja vapaaehtoisesti veronmaksajien piikkiin maksettavaa kallista puuhastelua ja kuviteltua vihreää kasvua, toteaa kansanedustaja Lulu Ranne.

Ranne ottaa esimerkiksi kotikaupunkinsa Hämeenlinnan, jossa edelleen kivenkovaa uskotaan, että väestönkasvu ja “elinvoimahankkeet” tasapainottavat taloutta.

Tosiasiat on tunnustettava

Ranteen mukaan kaupungin vuosikatetta pitäisi parantaa 10 miljoonalla eurolla. Kun taloudellinen huoltosuhde heikkenee väestönkasvusta huolimatta ja vuosikate per asukas pysyy lähes olemattomana, 10 miljoonan parannus edellyttäisi utopistista tuhansien lisäystä asukasmäärään.

– Tällainen haaveilu on unohdettava ja myönnettävä tosiasiat. Tähänastiset elinvoimahankkeet ovat velkaannuttaneet kaupunkia ja heikentäneet sen kykyä huolehtia peruspalveluista ja hyvästä arjesta.

– Talous on painumassa viimeisimmän ennusteen mukaan koronan vaikutuksesta puhdistettunakin 11,8 miljoonaa alijäämäiseksi. Tämä on jatkoa kaupungin krooniselle kyvyttömyydelle tasapainottaa taloutensa. Taloussuunnitelman kaikki tulevatkin vuodet ovat valmiiksi punaisella ja kaupungin alijäämä kasvaa vuosittain. Tilanne on samanlainen lähes jokaisessa kunnassa, Ranne toteaa.

Sote ei pelasta kuntia

Ranne ihmettelee hallituspuolueiden hehkutusta siitä, että sote pelastaisi kuntien tilanteen. Tätä menoa sote irtoaa kuntien taloudesta Hämeenlinnan housujen ollessa nilkoissa. Jos kaupungin talous menee vuosittain 5–15 miljoonaa euroa miinuksille, niin käy myös irtoamisen jälkeen. Erotuksena nykyhetkeen on, että talouden koko on 39 % suhteessa nykyiseen, mutta velat ovat entiset.

– Jotta talous saataisiin tasapainoon, olisi vuosikatteen katettava nettoinvestoinnit. Hämeenlinnassa esimerkiksi 10 miljoonan vuosikatteen parannus on täysin saavuttamaton väestönkasvulla, mutta edellyttäisi vain 1,8 % supistamista toimintamenoista, Ranne sanoo.

Kuntien trimmaus aloitettava välittömästi

Ranteen mukaan tällainen menojen supistaminen on mahdollista ilman karuja leikkauksia palveluista. Kuntien trimmaus muun muassa ostoja perkaamalla, pistämällä asiat tärkeysjärjestykseen ja keskittymällä lakisääteisiin tehtäviin on aloitettava välittömästi. Eduskunnan on niin ikään priorisoitava menoja ja pidättäydyttävä uusista velvoitteista.

– Kaikkien olisi hyvä ymmärtää, että vuonna 2023 peruspalvelujen pelastaminen ja hyvän arjen turvaaminen tulee monin kerroin vaikeammaksi, joten on toimittava nyt, päättää Ranne.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää