LEHTIKUVA
Rangaistukset kiristyvät ja vankiloille lisärahoitusta vankipaikkoihin – lakivaliokunnan perussuomalaiset: ”Kansan oikeustajun mukaista”
Hallitus lisää rahaa vankiloihin uusien vankipaikkojen rakentamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat iloitsevat hallituksen tekemästä kriminaalipolitiikasta ja sen lisärahoituksesta. Kansanedustajat näkevät toimet kansan oikeustajun mukaisina sekä turvallisuutta lisäävinä.
Oikeusministeri Leena Meren johdolla ollaan kiristämässä useita rangaistuksia, joista perussuomalaiset ovat puhuneet jo pitkään. Luvattoman aseen hallussapidosta tehdään törkeä ampuma-aserikos, ja sen vähimmäisrangaistus korotetaan neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen.
– Rikollisia saadaan pois kaduilta, kun rangaistukset kiristyvät. Törkeistä rikoksista tulee olla kunnon rangaistukset, sanoo lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola.
Laittoman aseen kantamisesta lusimaan
Ampuma-aserangaistuksen kiristämisellä hallitus puuttuu järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Perussuomalaiset haluaa nostaa kynnystä rikoksen teolle ja vähentää laittomia aseita kaduilla. Rangaistusten kiristäminen on yksi keino tähän.
– Jatkossa joutuu automaattisesti lusimaan, jos kantaa laitonta asetta turuilla ja toreilla. Tietenkin se pistää esimerkiksi katujengiläisen miettimään, että kannattaako, lakivaliokunnan jäsen Ari Koponen avaa.
Viidakkoveitsi viuhuu
Hallitus nostaa myös vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistusta yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidon enimmäisrangaistusta puolesta vuodesta vuoteen. Rangaistuksen kiristämisellä pyritään puuttumaan myös kasvaneeseen katujengirikollisuuteen, jossa tekijät ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia.
– Viidakkoveitsi viuhuu jo Suomessakin. Poliisin mukaan Suomeen on saapunut ihmisiä, jotka ovat osa ruotsalaisia rikollisjengejä. Hallituksen tiukka kriminaalipolitiikka mahdollistaa poliisille kovemmat pakkokeinot ja on viesti myös näille, poliisitaustainen lakivaliokunnan jäsen Rami Lehtinen kertoo.
– Rahoitusta lisätään sisäiseen turvallisuuteen, poliisien määrää nostetaan ja rangaistukset tiukentuvat. Näiden lisäksi hallituksen maahanmuuttopolitiikka vähentää kannustimia haitalliselta maahanmuutolta, joka on lisännyt rikollisuutta Suomessa, täydentää lakivaliokunnan jäsen Joakim Vigelius.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vankipaikkojen lisääminen Rami Lehtinen rangaistusten koventaminen kriminaalipolitiikka laittomat aseet Joakim Vigelius vankilat Ampuma-aserikokset Ari Koponen lakivaliokunta lisärahoitus Leena Meri Juho Eerola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Oikeusministeri Leena Meri: ”Vankilaan joutuminen on myös valinta, kenenkään ei ole pakko tehdä rikoksia”
Väkivalta ja puukkoiskut yleistyneet – Koponen: ”Kaikki mahdollinen tehtävä väkivallan vähentämiseksi”
Kriminaalipolitiikkaan kiitettäviä kiristyksiä
Ministeri Rantanen kyselytunnilla: “Ase ei ole itsessään vaarallinen, aseen käyttäjä tekee aseen vaaralliseksi”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää