

LEHTIKUVA
Rajavartijoiden epäillään surmanneen satoja Saudi-Arabiaan laittomasti yrittäneitä
Saudi-Arabian ja Jemenin välisellä rajalla epäillään tapahtuneen vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan saudijoukot olisivat surmanneet satoja Saudi-Arabiaan laittomasti yrittäneitä afrikkalaisia. Maan hallitus kiistää väitteet.
Rajavartijoiden epäillään surmanneen satoja Saudi-Arabiaan laittomasti yrittäneitä siirtolaisia maan etelärajalla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Ihmissalakuljettajat kuljettavat laittomia maahantulijoita huthikapinallisten hallitsemasta Jemenin luoteiskolkasta Saudi-Arabiaan.
BBC:n artikkeli perustuu Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön raporttiin, jossa siirtolaiset kertovat joutuneensa saudipoliisien ja -sotilaiden tulituksen kohteeksi. Saudi-Arabia on kiistänyt väitteet rajalla tapahtuvista järjestelmällisistä veriteoista.
Monet laittomasti Saudi-Arabiaan yrittävistä ovat Etiopiasta. Mukana on myös paljon naisia ja lapsia. He kertovat BBC:lle yrittävänsä päästää rikkaaseen Saudi-Arabiaan saadakseen töitä.
Ihmissalakuljettajat rikastuvat
YK:n kansainvälisen siirtolaisjärjestön mukaan kymmenet tuhannet etiopialaiset ja somalit pyrkivät joka vuosi Afrikan sarvesta Adenin lahden yli Jemeniin ja sieltä edelleen Saudi-Arabiaan. Jotkut hukkuvat jo merimatkan aikana.
Jemenissä laittomat siirtolaiset saattavat joutua pahoinpidellyiksi ja vangituiksi lunnaiden kiristämistä varten. Lunnaisiin ja ihmissalakuljettajien palkkioihin voi kulua tuhansia euroja, mikä on iso raha köyhille ihmisille. Siirtolaisia rahastavat ihmissalakuljettajien lisäksi myös huthikapinalliset, jotka pitävät valtaa Jemenin luoteisosassa.
Rajaseudun levottomuutta selittää Saudi-Arabian hallituksen ja Jemenin huthikapinallisten välinen aseellinen konflikti. Iranin tukemat huthit ovat shiiamuslimeja. Saudi-Arabia puolestaan tukee Jemenin hallitusta taistelussa kapinallisia vastaan. Saudit ovat valtaosin sunnimuslimeja.
Kuolleita jopa tuhansia
Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön raportti kattaa maaliskuun 2022 ja tämän vuoden kesäkuun välisen ajanjakson. Siinä kuvataan 14 lähietäisyydeltä tapahtunutta ampumista ja 28 tapausta, joissa laittomat siirtolaiset ovat joutuneet tykistötulen kohteeksi.
Kuolonuhrien tarkkaa määrää on vaikea saada selville, mutta ihmisoikeusjärjestön mukaan kuolleita on vähintään 655, mahdollisesti tuhansia. Järjestön mukaan toiminta on niin laajaa ja järjestelmällistä, että kyseessä saattaa olla rikos ihmisyyttä vastaan.
Mixed Migration Centre -järjestön mukaan siirtolaisjoukkoihin kohdistetaan konekivääri- ja kranaatinheitintulta. Kiinni jääneiltä rajanylittäjiltä kysytään kumpaan jalkaan he haluavat tulla ammutuiksi. Monet ihmisoikeusjärjestöjen haastattelemat afrikkalaiset ovat kertoneet menettäneensä tällä tavoin toisen tai molemmat jalkansa.
Vallanpitäjät kiistävät kaiken
Myös YK:n asiantuntijat ovat raportoineet, että Saudi-Arabian turvallisuusjoukot kohdistavat järjestelmällisesti ja laajamittaisesti käsiaseiden ja tykistön tulta siirtolaisiin Jemenin vastaisella rajalla. Saudi-Arabian hallitus on kiistänyt, että tappaminen olisi järjestelmällistä tai laajamittaista.
Jemenin luoteisosaa hallussaan pitävät huthikapinalliset ovat kiistäneet toimivansa yhteistyössä ihmissalakuljettajien kanssa. He kertovat pitävänsä ihmissalakuljettajia rikollisina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huthit huthikapinalliset sunnit Afrikan sarvi Etiopia Human Rights Watch laiton siirtolaisuus IOM Shiiat Jemen Saudi-Arabia YK Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pyhättöjen pauhu häiritsee kansalaisia Saudi-Arabiassa – kuningaskunta kehotti moskeijoita leikkaamaan volyymia

Ayaan Hirsi Ali: Islamistit tavoittelevat valtaa länsimaissa hyödyntämällä sinisilmäistä woke-vasemmistoa

Jopa kolme miljoonaa afgaania Eurooppaan – avustustyöntekijä ennustaa siirtolaisvyöryä

Muslimimaat tuomitsevat Koraanin polttamisen – varoittavat ”vakavista seurauksista”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää