LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rajaton työperäinen maahanmuutto arveluttaa jo Ruotsissakin
Ruotsissa on herätty huomaamaan, että työperäisen maahanmuuton väljät säännöt mahdollistavat erilaisia huijauksia ja houkuttelevat sellaista maahanmuuttoa, jota ei voida perustella taloudellisilla näkökulmilla eikä suojelun tarpeella. Esimerkiksi vammaisten henkilökohtaisten avustajien tuontiin ulkomailta liittyy yhä suurempi määrä huijauksia ja työlupien myymistä.
“Rajatonta naiviutta työvoiman maahanmuutossa” otsikoi ruotsalaislehti Expressen pääkirjoituksensa. Jutussa kerrotaan, että vammaisten henkilökohtaisia avustajia vuokraaviin henkilöstöfirmoihin liittyvät työlupahuijaukset ovat jatkuvasti laajeneva ilmiö. Ruotsiin haluava ihminen joko maksaa henkilöstöfirmalle tietyn summan etukäteen saadakseen työpaikan ja työluvan, tai sitoutuu maksamaan koko palkkansa tai osan palkastaan takaisin henkilöstöfirmalle.
Joissakin tapauksissa Ruotsiin on jopa tuotu liikuntavammaisia henkilöitä siinä tarkoituksessa, että heille voidaan sitten vuorostaan tuoda henkilökohtaisia avustajia ulkomailta.
Halpatyövoimaa matalapalkka-aloille
Expressenin pääkirjoitus on vastaus Dagens Nyheterin pääkirjoitukseen, jossa lehti vaati nykyisen, erittäin avoimen järjestelmän säilyttämistä työperäisessä maahanmuutosta. Jutussa puhuttiin samaan hengenvetoon intialaisista IT-asiantuntijoista ja irakilaisista pizzakokeista, syyttää Expressen kilpailijaansa.
Kukaan ei halua vaikeuttaa korkeasti koulutetun työvoiman muuttoa Ruotsiin, mutta Expressen kritisoi Ruotsin politiikan löyhyyttä kouluttamattoman, matalapalkkaisen työvoiman osalta. Tilannetta pahentaa se, että kaikki työluvan saaneet voivat tuoda perheenjäseniä mukanaan.
Viime vuonna Ruotsi myönsi työn perusteella 41 065 oleskelulupaa, joihin liittyen myönnettiin 15 371 perheenjäsenen oleskelulupaa. Esimerkiksi Irakista tuli 720 työntekijää ja 1 392 työntekijän perheenjäsentä. Kun työlupaan oikeuttava palkkaraja Ruotsissa on vain 13 000 kruunua (1 200 euroa) kuukaudessa, on helppo laskea, että siitä ei paljon veroja makseta.
Expressen syyttää erityisesti oikeistoa naiviudesta työperäisen maahanmuuton suhteen.
– Miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa tämä yksityistetty maahanmuuttopolitiikka, jossa yksittäiset ravintoloitsijat ja henkilöstöfirmat pääsevät valitsemaan ne ulkomaalaiset, jotka saavat tulla Ruotsiin – ja lisäksi tienaamaan isot rahat sillä? kysyy Expressen pääkirjoituksessaan.
Perussuomalaiset kritisoineet samaa Suomessa
Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen kritisoineet saatavuusharkinnan löysentämistä ja matalapalkkatyövoiman maahantuontia Suomessa.
– Matalapalkka-aloille saapuva maahanmuutto tulee kalliiksi, koska alhaista palkkaa pitää etenkin pääkaupunkiseudulla kompensoida sosiaaliturvalla. Toisaalta tilastojen mukaan edes nämä työperäiset maahanmuuttajat eivät pysy kauan töissä, vaan heidän työllisyysasteensa tippuu kantaväestön alle muutaman vuoden jälkeen, Riikka Purra sanoi eduskunnassa hallitusohjelmaa kommentoitaessa.
– Ruotsi on ainoa länsimaa, jossa saatavuusharkinnasta on luovuttu, ja jälki on ollut karmeaa, sanoi Olli Immonen yhtyen kritiikkiin.
Pienipalkkaisena sosiaaliturvan piiriin
Viimeksi asian otti esille perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla viime torstaina.
Halla-aho pitää niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa työmarkkinoita vääristävänä tekijänä, koska köyhästä maasta tulevan ihmisen kannattaa ottaa työ vastaan millä tahansa palkalla, koska se takaa oleskeluluvan ja pääsyn suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Halla-aho viittaa tässä esimerkiksi Postin suunnittelemiin työehtosopimusten halpuuttamisiin.
– On irvokasta valittaa, että Suomesta ei löydy tekijöitä, jos palkat poljetaan niin alas, ettei niillä tule toimeen. Miten hallitus aikoo puolustaa suomalaista työvoimaa ja ehkäistä halpa- ja orjatyömarkkinoiden muodostumista? Halla-aho kysyi hallitukselta.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- henkilöstöfirmat matalapalkka-alat Työmarkkinat veronmaksajat Työvoiman saatavuusharkinta halpatyövoima Työperäinen maahanmuutto Riikka Purra Perheenyhdistäminen Irak Sosiaaliturva Ruotsi perussuomalaiset Olli Immonen Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan sellaisen maahanmuuton, joka on haitallista ja käy kalliiksi – Suomi ei tällä hetkellä houkuttele huippuosaajia vaan halpatyövoimaa ja turvapaikkaturisteja
Yhteiskuntatieteiden tohtori lyttää Hesarin ja ETK:n laskelmat massamaahanmuuton tarpeellisuudesta: Tekoäly vie työpaikkoja – halpatyövoimasta jää valtavasti elätettäviä
Yli puoli miljoonaa ihmistä on työtä vailla – keskustan kansanedustajan mielestä Suomessa on huutava työvoimapula
Perussuomalaiset kyselytunnilla: kohtuutta valtionyhtiön johdon palkkioihin
Olisiko jo aika puhua luvuista? – Maahanmuuttajien suuri määrä ajaa Ruotsin kuntia taloudelliseen ahdinkoon
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.