

LEHTIKUVA
Rahaa tulee, sanoo hallitus – Purra: Kuntapaketit auttavat hallituspuolueita kuntavaaleissa
Koronavirusepidemia on aiheuttanut kuntien verotuloihin pudotusta ja merkittävää kasvua useiden kuntien menoihin sekä menetyksiä esimerkiksi maksu- ja vuokratuloihin. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra kuitenkin huomauttaa, että kuntatalouden harvinaisen ja historiallisen synkkään tilanteeseen ei ole syynä epidemia.
– Epidemia ja sen yllättävyys on kärjistänyt tilannetta. Velkaantuminen ja kasvavat alijäämät ovat sen sijaan hyvin rakenteellisia ongelmia, Riikka Purra sanoo.
– Veropohja on kaventunut, ja yhä harvemmat maksavat kuntaveroa. Kuntien tehtäviä lisätään koko ajan. Nyt uusimpana massiivisena hankkeena oppivelvollisuuden laajentaminen.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös valtionosuusprosentti on pudonnut merkittävästi.
“Valitettavasti tässä on menty yli”
Hallitus on useilla koronatukipaketeilla ja lainsäädäntömuutoksilla pyrkinyt helpottamaan kuntien tilannetta. Mukana on esimerkiksi peruspalvelujen valtionosuuksien nostamista, koronatestaukseen, jäljittämiseen ja maskeihin liittyvää tukemista.
– Lisäksi kriisikunnan arviointimenettelyn alkamista on muutettu. Alijäämää saa olla pidempään ilman seuraamuksia, vaikka miinus olisi muodostunut paljon ennen koronaepidemiaa.
Tukien kohdistumisesta on kuultu kritiikkiä. Helsingin Sanomat laski, että esimerkiksi ainoastaan kuuden tartunnan Varkaudelle on myönnetty valtionosuuden lisäyksenä noin 880 000 euroa tukea yhtä tartuntaa kohden.
Kuntien tukeminen koronaepidemiassa on Purran mukaan ollut välttämätöntä. Muuten kaikki kunnat eivät ehkä olisi selviytyneet edes perustehtävistään.
– Valitettavasti tässä on menty yli. Koronan varjolla on esitetty tukea, joka ei kohdistu koronan aiheuttamiin ongelmiin. On ylituettu kroonisesti velkaantunutta ja pahojen alijäämien kuntasektoria. Varmasta alijäämästä onkin yhtäkkiä siirrytty valtiovarainministeriön arvioimaan 1,2 miljardin ylijäämään, Purra hämmästelee.
– Kyseessä on koronapöhö. Se näkyy kuntien tukemisen lisäksi myös esimerkiksi yrityskentällä, jossa konkurssien määrä on tällä hetkellä aivan poikkeuksellisen alhainen. Samoin EU:n suurta lahja- ja tukipakettia väitetään koronaelvytykseksi, vaikka se ei kohdistu koronan aiheuttamiin ongelmiin vaan sillä on aivan muunlaisia tavoitteita.
Kokonaistilanne erittäin huolestuttava
Purran mielestä kuntien tukemisessa ilmenee samanlainen hillittömän velkarahan hetkellinen onni kuin monessa muussakin hallituksen toiminnassa.
– Rahaa tulee, rahaa tulee, ja sitä tulee myös kunnille, enemmän kuin olisi syytä, Purra soimaa.
– Koska samaan aikaan ei tehdä mitään rakenteellisia uudistuksia vaan päinvastoin ajetaan kuin käärmettä pyssyyn yhä uusia kuntavelvoitteita, näen kokonaistilanteen hyvin huolestuttavana.
Purra arvelee ylimitoitettujen kuntapakettien auttavan hallituspuolueita huhtikuun kuntavaaleissa.
– Hallituspuolueiden on hyvin vaikea tehdä kuntavaalikampanjaa, jos ne eivät voi luvata mitään. Ne eivät menesty taloudesta tai leikkauslistoista puhumalla. Nyt taloustilanne vaikka kuinka monessa kunnassa on todelliseen tilanteeseen nähden suhteettoman positiivinen. Totta kai se auttaa rahanjakajia, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronapandemia hallituspuolueet Kuntavaalit Riikka Purra Alijäämä valtion tuki Kunnat Velkaantuminen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: On tärkeää, että kuntavaaleissa ihmiset ottavat kantaa laajemmin – kuntien ja valtion talous riippuu täysin samoista tekijöistä

Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Hallituspuolueet ajavat haittamaahanmuuttoa, viherveroja ja EU-tukipaketteja – Grönroos: Ei ole uskottavaa, että samat puolueet edistäisivät kuntatasollakaan suomalaisten hyvinvointia

Wihonen: Kunnat helisemässä oppivelvollisuuden pidentämisen kanssa – uudistukseen varatut rahat eivät riitä

Uudenmaan kunnat tyrmäävät ruuhkamaksut – Purra: Kyseessä olisi jälleen uusi vero

Suomen toiseksi suurimpana puolueena asemansa vakiinnuttanut perussuomalaiset etenee myötätuulessa kohti kuntavaaleja – Grönroos: On erittäin tärkeää ottaa ensi keväänä kunnat takaisin suomalaisille

Mäkynen: Korona uhkaa demokratian toteutumista kuntavaaleissa – “Mikä taho kantaa vastuun kuntavaalien terveysturvallisuudesta?”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää