

LEHTIKUVA
Raha ratkaisee kaiken Venäjällä: ”Järjestelmä ei ole korruptoitunut – korruptio on järjestelmä itse”
Venäjä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ymmärretty lännessä täysin väärin. Venäjä on olemassa yksinomaan maan eliittiä ja sen pohjatonta ahneutta varten. Venäjän vihollinen ei ole Nato vaan länsimainen kansanvalta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on maailmalla nähty jotenkin irrationaalisena liikkeenä: Vladimir Putin uhraa oman valtakuntansa talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin lähtemällä älyttömään operaatioon, josta ei mitään hyvää seuraa.
Valtiossa, jossa hyvinvointi ei perustu työhön, vaan varastamiseen, argumentointi ja politiikan perustelut ovat kuitenkin erilaiset kuin demokraattisissa oloissa. ”Järjestelmä ei ole korruptoitunut, vaan korruptio on itse järjestelmä”, kirjoittaa sotatieteen tohtori Oscar Jonsson teoksessaan Hotet från Ryssland (Venäjän uhka).
Lännestä voi ostaa vaikutusvaltaa
Jonssonin mukaan länsimaat ovat tehneet kardinaalimunauksen siinä, että ne ovat naiiviuttaan lisänneet kaupankäyntiä ja päästäneet sekä Venäjän, että Kiinan osaksi omia järjestelmiään – ”jotta nämä muuttuisivat kaltaisiksemme”.
Taisi käydä päin vastoin, Jonsson pohtii:
– Tapaamme puhua korruptiosta Venäjällä, mutta venäläiselle eliitille on päivänselvää, että lännestä voi ostaa vaikutusvaltaa ja suojaa, kunhan pinkassa on tarpeeksi seteleitä.
Jonsson mainitsee esimerkkeinä korruptiosta oleskeluluvan hankkimisen Britanniasta ostamalla sikakalliin asunnon Lontoosta ja pohjoismaisia liikepankkeja koskeneet rahanpesuepäilyt Baltiassa. Mahdollisia epäselvyyksiä venäläiselle oligarkille myönnetyssä Suomen kansalaisuudessa Jonsson ei mainitse.
Demokratia on nyky-Venäjän suurin uhka
Venäjän propagandassa perustellaan Ukrainan hyökkäyssotaa ja silmitöntä väkivaltaa läntisen sotilasliiton laajentumishalulla. Puuta heinää, lyttää Jonsson:
– Todellinen uhka Venäjän eliitille ovat värivallankumoukset Georgiassa sekä Ukrainassa ja Valko-Venäjän murskattu kansannousu.
Demokraattiset naapurimaat ovat siten pahinta, mitä Venäjän nykyjohto voi kuvitella. Ne kun voivat saada tavalliset venäläisetkin miettimään paremman elämän mahdollisuutta. Tästä voinee päätellä sen, että myös itsenäinen Suomi on jatkuva uhka nykyiselle Venäjälle.
Ja vielä, Venäjän uhka on syytä ottaa tosissaan. Vuodesta 2010 Venäjä on sijoittanut sotavarusteluun ja hyökkäysvoimain materiaalihankintoihin 600 miljardia euroa. Luultavasti ainakin osa rahoista on mennyt myös alkuperäiseen tarkoitukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- materiaalihankinnat hyökkäysvoimat sotavarustelu Hotet från Ryssland Oscar Jonsson oligarkit Ukrainan sota Venäjän hyökkäys länsimainen demokratia läntinen sotilasliitto Georgia eliitti Kleptokratia Baltia Neuvostoliitto Vladimir Putin Kiina Ukraina Venäjä nato Britannia korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sabotaasi lisääntynyt dramaattisesti Venäjällä – Putin syyttää iskuista lännen tiedustelupalveluita ja uhkailee venäläisiä

Koskela pitää leväperäistä ja venäläisten kiinteistökaupat edelleen mahdollistavaa lainsäädäntöä riskinä kansalliselle turvallisuudelle

Halla-aho, Makkonen ja Rostila keskustelevat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – pohdintaa Horneteista, Venäjästä, Kiina-riippuvuudesta

Halla-aho: Länsimaiden on tehtävä kaikkensa, jotta Venäjä ei voita sotaa

Kapuloita oligarkkien rattaisiin: ”Londongrad” on pian muisto vain

Halla-aho: Kremlin kaasulonkerot eurooppalaiseen päätöksentekoon mahdollistivat Putinin tyrannian nousun

Lisää tykinruokaa rintamalle: Venäjän hyökkäysarmeija turvautuu naisvankeihin ja pornoon

100 000 venäläistä ovat Ruotsin vaiettu varjoyhteiskunta – kuplaa hallitsee mafia ja lonkerot ulottuvat Kremliin asti, väittää kirjailija

Venäläiskenraalille kenkää – lähetti sotilaita varmaan kuolemaan Ukrainassa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää