MATTI MATIKAINEN
Raatikainen liikenne- ja viestintäministeriön tilaamista “infovideoista”: Verorahoja ei pidä käyttää yhdentekeviin ja ylihintaisiin mediatuotantoihin
Mediassa on viime päivinä ihmetelty liikenne- ja viestintäministeriön tilaamia kotitekoisilta vaikuttavia videoita, joista on laskutettu kymmeniä tuhansia euroja. Kaarina Hazardin ja Mikko Roihan tekemät videot ovat tähän mennessä tulleet maksamaan veronmaksajille 50 000 euroa. Yhden noin 10-15 minuutin jakson hinta on 5 000 euroa.
– Videoissa henkilöt puhuvat epämääräisesti ja varsin rönsyilevästi suomalaisista liikenteen infrakohteista. Videot on kuvattu kännykkäkameralla ja selfietikulla. Ennen median asiaan kiinnittämää huomiota videoita oli katsottu erittäin vähän, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen toteaa.
Taiteilijoiden tajunnanvirtaa
Raatikaisen mukaan verorahojen käyttö tällaiseen tuotantoon ei vaikuta vastuulliselta, varsinkaan kun kyseessä olevien videoiden todellinen informatiivinen anti on erittäin niukka.
– Kansalaisia ei hyödyttäne kuunnella lähinnä taiteilijoiden tajunnanvirraksi luokiteltavaa puhetta. Kansalaisilta kerättyjä verovaroja tulisi käyttää harkiten, mutta nyt vaikuttaa siltä, että harkintaa ei ole käytetty riittävästi.
Raatikainen on jättänyt hallitukselle tänään kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, kuinka hallitus aikoo varmistaa, ettei verorahoilla tuoteta yhdentekeviä ja ylihintaisia videoita, joiden katselumäärät sekä niiden antama informaatio jäävät vähäisiksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ylen toimittaja älähti turvapaikkaturistien puolesta – Immonen: “Veronmaksajien kustantama mielipidekirjoitus meni pahasti metsään”
PS-kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: ”Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista”
Startup Refugees -miehet pummasivat ja saivat STEA-avustusta 180 000 euroa – ministeri Mattila jakaa miljoonia maahanmuutolle ja monikulttuurille
Perussuomalaiset: Polttoainevero alas ja tienkäyttömaksu ulkomaiselle raskaalle liikenteelle
Raatikainen: Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan parlamentaarisen seurantaryhmän toimenpideohjelman kokonaistilanne on erittäin hyvä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää