Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa. Arkistokuvaa. / Eeva Riihelä
Putkoselta rajut moitteet ministeri Tiilikaiselle: Sinisilmäisyys ilmastoasioissa maksatetaan suomalaisilla duunareilla
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen vaatii, että ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen on joko ryhdistäydyttävä tai siirryttävä ilmastosopimusneuvotteluista syrjään.
– Suomea EU:n ilmastosopimuksen soveltamisneuvotteluissa edustavan ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen on ryhdistäydyttävä ja sisäistettävä hallitusohjelma tai neuvottelija on vaihdettava, Matti Putkonen toteaa tiedotteessaan.
Hallitus on sitoutunut vuodelle 2030 päätetyn ilmasto- ja energiapaketin markkinaehtoiseen toteuttamiseen. Teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja hiilivuodon torjunta ovat ilmastopolitiikan keskeisiä lähtökohtia.
Komission esitystä ei Putkosen mukaan voida toteuttaa markkinaehtoisesti.
– Esitys vaarantaisi teollisuutemme kilpailukyvyn sekä kiihdyttäisi EU:ssa edelleen suomalaisen teollisuuden ulosliputusta. Eli suomeksi hiilivuoto kiihtyisi EU:n sisällä. Suomalaiset työntekijät joutuisivat kilometritehtaalle ja maksaisivat tästä elämysseikkailusta sekä lisäveroa että korkeampaa bensa- ja sähkön hintaa, korosti työmies Matti Putkonen.
– Kahden edellisen hallituksen lepsuuden johdosta suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä on uhrattu EU:n ilmastopolittikan alttarille jo 30 % suhteessa tärkeimpiin kilpailijamaihin nähden. Tässä on yksi keskeinen syy, miksi nyt jouduttiin kilpailukykyämme parantamaan sisäisellä devalvaatiolla, palkkoja alentavalla, kiky-sopimuksella. Tämä tie on nyt käyty loppuun. Suomen on puolustettava teollisuutemme kilpailukykyä EU:n ilmastoneuvottelupöydissä eikä oltava tahdottomana marionettina.
Puola ilmoitti eilen olevansa valmis ratifioimaan Pariisin ilmastosopimuksen vain, jos maa saa luvan rakentaa lisää hiilivoimaloita.
– Tällaiselle irvokkaalle näytelmälle on tehtävä loppu. Muutoin EU ilmastopolitiikan taloudellinen mielettömyys jatkuu ja pahenee. Niissä maissa, joissa päästöjä vähentävät investoinnit olisivat suhteessa edullisimpia, pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Niissä maissa, joissa investoinnit ovat suhteissa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin. Tätä jo vuosia jatkunutta mielettömyyttä ovat suomalaiset demari ja vihervasemmisto sekä valitettavasti Kokoomus ja Kepukin tukeneet, Putkonen moittii.
Ministeri Tiilikaisen on Putkosen mukaan syytä ottaa neuvotteluohjeekseen Perussuomalaisten eduskuntaryhmän esitys siitä, että Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD ryhtyisi rahoittamaan Puolan, Romanian, Bulgarian ja muiden vastaavia ilmastoprojekteja. Eli ilmastoprojekteja sinne mistä helpoimmin saataisiin EU:n kokonaistavoite toteutettua.
– Suomi ei antaisi rahaa, vaan esim. suomalaiset alan metalli- ja teknologiayritykset menisivät tekemään tarvittavat uudistukset, joita sekä EU että ko. maat rahoittaisivat. Näin saataisiin työtä suomalaisille duunareille, vaati työmies Putkonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ilmastoneuvottelut Pariisin ilmastosopimus Bulgaria Puola ilmastopolitiikka Romania Kimmo Tiilikainen Matti Putkonen Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Putkonen: Hallituspuolueet ovat teollisuuden kilpailukyvyn asialla
PS-ministerit: EU:n päästöesitys hallitusohjelman vastainen – “Emme voi hyväksyä”
“Inspiroiva, historiallinen ja käänteentekevä” ilmastosopimus hidastaisi lämpenemistä enintään 0,2 asteella – suomalainen teollisuus maksaisi raskaan hinnan
Perussuomalainen avaruusfyysikko: Suomi osallistukoon ilmastotalkoisiin – omalla, oikeudenmukaisella panoksellaan
Pariisin ilmastosopimuksen ratifiointi ei vielä tarkoita 39 prosentin päästövähennyksiin sitoutumista
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää