

LEHTIKUVA Kimmo Mäntylä
Putkonen: Lindtman vääristelee Hietalan teesejä – “asia on täsmälleen päinvastoin”
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen moittii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania Hietalan raportin esitysten vääristelystä.
– Lindtman vääristelee karkeasti selvitysmies Harri Hietalan raporttia paikallisesta sopimisesta. Väitteet, että työantaja voisi yksipuolisesti alittaa työehtosopimusten palkojen minitasot, ei pidä paikkansa. Kaikista työehtoihin liittyvistä asioista on sovittava luottamusmiehen kanssa, myös järjestäytymättömissä yrityksissä. Yksikään luottamusmies ei varmasti sovi minimitasojen alittamisista, jos ei samalla taata työpaikkojen säilymistä. Näinhän on jo nykyisillä säännöksillä metallityöpaikoissa tehty ja täten pelastettu työpaikkoja. Eivätkö demarit luota enää työpaikkojen luottamusmiehiin, Putkonen toteaa tiedotteessaan.
– Ymmärrän demareiden katkeruuden, kun perussuomalainen työministeri Jari Lindström on toteuttamassa ay-liikkeen pitkäaikaisia tavoitteita, johon SAK:n ex-puheenjohtaja Lauri Ihalainen ei pystynyt työministerinäkään. Ay-liikkeen kanneoikeus, henkilöstöedustus yritysten hallintoon ja kaikkien TES-riitojen ratkaisut työtuomioistuimessa ovat olleet vuosikymmenet SAK:n ja demareidenkin haaveissa. Nyt ne ovat toteutumassa, jos Hietalan paketti pidetään sellaisenaan kasassa. Kuorrutuksena vielä järjestäytymättömissä yrityksissä on riidan aikana käännetty tulkintaoikeus eli valtakunnallistasopimusta noudatetaan pilkulleen niin kauan, kunnes työtuomioistuin on riidan ratkaissut.
Putkonen muistuttaa Lindtmanin väittäneen, että työntekijät joutuisivat neuvottelemaan työehdoistaan ilman ammattiliiton yhteistä voimaa.
– Asia on täsmälleen päinvastoin kuin Lindtman väittää. Ammattiliitojen asiantuntijat pääsevät luottamusmiesten avuksi neuvotteluihin järjestäytymättömiin yrityksiinkin, Putkonen täsmentää.
– Demareiden työmarkkinaosaaminen on todella romahtanut, kun he moittivat näitä vuosisadan historiallisia uudistuksia. Mikäli paikallisen sopimisen uudistusesityksen toteutetaan selvitysmies Hietalan paperin pohjalta, korjaa se kilpailukykyämme paremmin kuin nyt esillä olleet mitkään muut hallituksen esitykset, Putkonen korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ammattiliitot Ay-liikkeen kanneoikeus Antti Lindtman Harri Hietala Lauri Ihalainen SDP Matti Putkonen Jari Lindström
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oppositiokin kehui Lindströmiä paikallisesta sopimisesta

Mäntylä ja Lindström: Työn vastaanottaminen kannattavaksi

“Viime kaudella sdp:n valtiovarainministerit eivät saaneet muuta aikaiseksi kuin 25 miljardia lisää velkaa”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.