MATTI MATIKAINEN
Putkonen: Ilmastopolitiikan kurittajien rivit harvenevat, kun päästötavoitteiden toimenpiteiden hintalappu valkenee suomalaisille
– Yltiöpäiset päästötavoitteet nostavat takuuvarmasti sikamaisen paljon tavallisten suomalaisten asumisen ja liikkumisen hintaa. Siksi ennen vaalipäivää on saatava varmuus siitä, mikä on demareiden, kepun ja kokoomuksen todellinen ilmastopoliittinen linja, sanoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.
Takinkääntö ilmastopolitiikassa on alkanut
Putkonen vaati perjantaina tuumaustunnilla hallituspuolueilta ja SDP:ltä selvitystä niiden ailahtelevaan ilmastopoliittiseen linjaan.
– SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli varsinainen ennustajaukko. Tiedotustilaisuudessa 20. joulukuuta vuonna 2018 Rinne totesi enteellisesti kahdeksan eduskuntapuolueen yhteisistä rajuista päästötavoitteiden kiristämistavoitteista seuraavasti: tällä hetkellä eduskunnan selvä enemmistö on linjausten takana.
– Nyt 22.helmikuuta vuonna 2019 eduskunnan enemmistö ei enää ole linjausten takana. Yhteisrintamasta on livetty, mikäli on uskominen tienvarsimainoksiin ja kiemurtelun määrään vaalipaneeleissa, Putkonen sanoi.
Päästötavoitteiden kiristäminen käy kalliiksi
Putkonen totesi, että suomalaisia ilmastopolitiikan nimissä kurittava yhteisrintama, jota kutsutaan nimellä “enemmän ja nopeammin”, murenee nopeammin kuin Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kannatus konsanaan.
– Rintamakarkuruus kasvaa sitä mukaa, kun alati kasvavalle joukolle suomalaisia valkenee kahdeksan eduskuntapuolueen yhteisten päästötavoitteiden kiristämistoimien posketon hintalappu. Yltiöpäiset päästötavoitteet nostavat takuuvarmasti sikamaisen paljon tavallisten suomalaisten asumisen ja liikkumisen hintaa. Siinä sivussa ne nostavat sikamaisen paljon suomalaisen teollisuuden kustannuksia. Oi tätä hulluutta.
Äänestäjien kuluttajansuoja on syytä varmistaa
Putkosen mielestä äänestäjien kuluttajansuoja on syytä varmistaa.
– Siksi ennen vaalipäivää on saatava varmuus siitä mikä on demareiden, kepun ja kokoomuksen todellinen ilmastopoliittinen linja. Onko ilmastopoliittinen linja vaaliohjelmien ja kahdeksan eduskuntapuolueen julistuksen mukainen vai onko linja tienvarsimainoksien ja toripuheiden mukainen?
– Posket punaisena ja silmät kiiluen puolueet yhteisesti hehkuttivat, että Suomessa päästötavoitteita on toteutettava enemmän ja nopeammin kuin muissa EU-maissa. Nyt samat posket ovat kumman kalvakkaat. Vaikuttaa, että demareiden, kepun ja kokoomuksen puoluetoimistot ovat hätäpäissään aloittaneet kiireisen urakan perussuomalaisten ilmastopoliittisen ohjelman plagioimiseksi, Putkonen sivalsi.
Putkonen muistutti, että Helsingin Sanomien toimittajan Jukka-Pekka Raesteen mukaan perussuomalaisten olisi saatava yli 100 kansanedustajaa toteuttaakseen omat tavoitteensa.
– Jukka-Pekan vaatimus perussuomalaisten yksinkertaisesta enemmistöstä eduskunnassa näyttää toteutuvan, mikäli suomalaiset äänestävät arvojensa ja gallupkantojensa mukaisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikkuminen veronmaksajat kustannukset päästötavoitteet Takinkääntö ilmastopolitiikka SDP Keskusta Kokoomus Asuminen Energia Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho herättelee äänestäjiä: “Politiikassa eletään nyt takinkääntöviikkoja – vain perussuomalaisten linja on selkeä ja pysyvä”
Perussuomalaiset julkaisivat eduskuntavaaliohjelmansa – sen runkona ovat kolme periaatetta
Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille
Suomi on vähentänyt päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin – Huhtasaari: “Jos me emme saa maailman väestöräjähdystä hallintaan, mitkään päästöleikkaukset eivät riitä”
Ronkainen: Jättäkää lapset rauhaan ilmastovouhotukselta
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää