

PS ARKISTO
Purra: Venäläisten huvimatkat Suomeen estettävä kokonaan – mahdollista, jos tahtoa on
Pääministeri Sanna Marin vaati puheessaan Euroopan parlamentille, että viisumien myöntämistä venäläisille on rajoitettava. Aiemmin Marin on odotellut kantansa kanssa EU:n yhteistä päätöstä ja nyt sellainen on, kun EU päätti rajoittaa venäläisten viisumien saantia tekemällä turistiviisumin saamisesta nykyistä vaikeampaa ja kalliimpaa.
Puolueista viisumikieltoa venäläisille vaati jo heinäkuun loppupuolella perussuomalaiset puheenjohtajansa Riikka Purran suulla.
– Venäläisten shoppailu- ja rentoutumislomat Suomessa ja Suomen kautta Euroopassa raivostuttavat oikeutetusti monia. Turistiviisumien myöntämisen keskeyttäminen on perusteltua, kuten Viro on tehnyt, Purra kirjoitti tuolloin Twitterissä.
Suomi ei ole suostumassa täyskieltoon
Suomi ei kuitenkaan ole osallistumassa Baltian maiden linjaukseen, jolla estetään venäläisten turistien pääsy maahan. Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik on arvostellut Suomen haluttomuutta estää venäläisten kulku Eurooppaan, mutta Suomesta on selitelty, ettei yhden maan kansalaisille voisi asettaa täyskieltoa. Pohdittavaksi jää, miten se on silti mahdollista Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Purra huomauttaakin, että vaikka Marinin ja muiden ministereiden puheet viisumirajoituksista venäläisille ovat nyt tiukkoja, todellisuudessa hallitus ei ole valmis kunnollisiin rajoituksiin.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner totesi Twitterissä vastauksessaan Kristi Raikille, ettei nykyisen Suomen lain mukaan yksiselitteistä viisumikieltoa venäläisille voitaisi Suomessa asettaa.
– Oikeusvaltioperiaate edellyttää, että jokainen viisumihakemus – ja jokainen rajalla oleva henkilö – on arvioitava tapauskohtaisesti laissa asetettujen täsmällisten kriteerien mukaan, Tanner kirjoitti.
Eduskunta säätää lait
Purra hämmästelee Tannerin vastausta. Vaikka lainsäädäntöpohjaa ei tällä hetkellä olisi, Purra huomauttaa, että eduskunta säätää ja muuttaa lait Suomessa tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.
– Jos tahtoa on, lainsäädäntöpohja viisumien täyssululle voidaan asettaa eduskunnan enemmistön tekemillä lainsäädäntömuutoksilla.
– On melkoista, että Suomeen kyllä saatiin hakemalla al-Holin leiriltä Isis-yhteyksistä tunnettuja henkilöitä veronmaksajien piikkiin, mutta hyökkäyssotaa käyvän Venäjän huvimatkailijoita emme kuitenkaan saa pidettyä maan ulkopuolella, Purra ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huvimatkailijat viisumirajoitukset Kristi Raik hyökkäyssota Baltian maat Jussi Tanner Al-Holin leiri Isis-perheet lainsäädäntö veronmaksajat Riikka Purra Eurooppa Sanna Marin Viro Ulkoministeriö Suomi Venäjä perussuomalaiset hallitus EU eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnan syyskausi alkoi hallituksen esittämillä maahantulon helpotuksilla – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Umpihullu ajatus”

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Antikainen: Suomen lopetettava turistiviisumien myöntäminen venäläisille

Hallituksen piti kiristää venäläisten viisumeita, mutta se ujutti mukaan todellisen siirtolaispommin – sivuhuomautuksessa kerrotaan uudesta humanitaarisesta viisumista, joka kiihdyttää turvapaikkarallia

Immonen: Matkustaminen Suomeen ei ole ihmisoikeus

Perussuomalaiset: Suomi on venäläisten huvimatkailijoiden portti Eurooppaan – hallituksella ei todellista tahtoa estää tilannetta

Junnila: Pääministeri Marin ei voi kädet heiluen piiloutua Euroopan unionin tai virkamiesten selän taakse

Kaakon PS-Nuoriso osti valotaulumainoksen venäläismatkailijoille: ”Teidän lomailessanne täällä, ukrainalaiset hautaavat läheisiään”

Antikainen: Venäjällä osittainen liikekannallepano – hallituksen kyvyttömyys sulkea raja on uhka kansalliselle turvallisuudelle
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.