Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Purra: “Valmiuslain käyttöönotto on dramaattinen mutta välttämätön toimenpide maamme ja kansalaisten turvaamiseksi”

17.03.2020 |18:50

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra totesi eduskunnan täysistunnossa, että valmiuslain käyttöönotto on välttämätöntä tässä tilanteessa.

– Suomi on siirtymässä poikkeusoloihin. Meistä kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on yksi ihmisen häiritsevimpiä tunteita. Sen me tiedämme, että epidemian kasvunopeus on valtava kaikkialla siellä, missä radikaaleimpiin toimiin ei ole ryhdytty.

– Valmiuslain käyttöönotto on dramaattinen mutta välttämätön toimenpide maamme ja kansalaisten turvaamiseksi. Kun koko yhteiskuntaan kohdistuu uhka, joka on pitkälti tuntematon, vahvan ja demokraattisen yhteisön vahvuus on avoimuus ja luottamus, Purra painotti.

Ihmiskontaktin välttely järkevin keino

Purran mielestä ihmisille pitää tarkoin selittää, miksi toimitaan valitulla tavalla. Pitää myös tunnustaa, ettei välttämättä tiedetä, mihin valittu toimintatapa johtaa. Jos toimintatapaa pitää korjata, sekin pitää tehdä avoimesti.

– Avoimuudesta tinkiminen kuuluu sotatilaan, jossa ei nyt olla. Yhteinen vastustajamme ei ole juonitteleva vieras valtio vaan se on virus, joka ei hyödy siitä, että päättäjät avaavat oman toimintansa logiikkaa. Me emme ole sodassa, vaikka moni sota-ajan yhteisöllisyyteen, todelliseen tai kuviteltuun, liittyvä muisto on nyt nostettu esille.

– Sodassa kansa kutsuttiin raskaaseen palvelukseen isänmaan puolesta valtavaa vihollista vastaan. Nyt vihollinen on näkymätön, ja paras pragmaattinen keino taistella sitä vastaan on vältellä ihmiskontaktia. Ja juuri siksi valmiuslain käyttöönotto on välttämätöntä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää