

PS ARKISTO
Purra: Sinisilmäisyyden on pakko loppua – vihreiden linja on vastuuton
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Riikka Purran mukaan EU:n ja Turkin välinen sopimus ei enää toimi. Vuonna 2016 allekirjoitetun sopimuksen mukaan Turkista Kreikkaan laittomasti saapuvat siirtolaiset tulisi palauttaa. Turkin pitäisi valvoa merialueitaan tehokkaasti.
– Kuitenkaan Kreikasta ei palauteta Turkkiin enää juuri ketään, ja saarille saapuvat virrat kasvavat koko ajan. Viime vuonna saapuneiden määrä yli kaksinkertaistui edellisestä vuodesta ja oli yli 60 000 henkilöä, Riikka Purra huomauttaa.
Vuoden 2015 siirtolaiskriisin aikana Kreikan saarille saapui Turkista yli 800 000 ihmistä.
Vuoden 2015 tapahtumat uusintana
Purran mukaan virtojen voimakkuuteen ja suuntiin vaikuttavat lähtömaiden olojen ohella salakuljettajien intressit, kohdemaiden vetotekijät ja muutokset maahanmuuttopolitiikassa.
– Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan tekee juuri sitä, mistä hän on pitkin matkaa uhkaillut: jos ei tule lisää rahaa ja muuta hyvää, siirtolaisten määrä Eurooppaan kasvaa. Turkissa on yli 3,5 miljoonaa syyrialaista ja noin 180 000 afganistanilaista, joten siihen nähden Kreikkaan saapuvat määrät ovat vielä pieniä. Moni uskoo, että kesällä tilanne muuttuu entistä huonommaksi, Purra sanoo.
– Vuoden 2015 tapahtumien uusinta on täysin mahdollinen.
Kreikka ei merkittävästä EU:n antamasta tuesta huolimatta kykene suoriutumaan edes siirtolaisten rekisteröimisestä.
– Kun paine käy vielä kovemmaksi, ihmisvirtojen annetaan jatkaa matkaansa.
”Alaikäiset” aikuiset miehet
Ministeri Maria Ohisalo (vihr.) esitti tiistaina, että Suomen pitää ottaa Kreikan saarien pakolaisleireiltä vastaan alaikäisiä. Hän toivoi, että hallitus tekee päätöksen asiasta mahdollisimman pian.
– Kyseessä on tyypillinen vihreä moralistinen politiikka, jolla ei ole itse ongelmaan minkäänlaista positiivista vaikutusta, ratkaisuista puhumattakaan. Eurooppaan tulevat ihmiset eivät lopu sillä, että Suomi ja muutama muu maa ottavat vastaan ihmisiä leireiltä, Purra sanoo.
– Päinvastoin, ongelmaa pahentaa idealistinen politiikka niin kohdemaissa kuin EU:n tasollakin. Toivottavasti Suomen hallitus käyttää järkeään eikä lähde ajamaan vihreiden esitystä.
Purran mukaan on selvää, että olot leireillä ovat ala-arvoiset.
– Mielikuvapolitiikkaa on kuitenkin puhua alaikäisistä ja uutiskuvastossa esittää pieniä taaperoita, kun tosiasia on, että kyse on paljon vanhemmista ankkurihenkilöistä, joita vanhemmat lähettävät edellään Eurooppaan nimenomaan tekemään turvapaikan saamisesta ja perheenyhdistämisestä helpompaa.
– Kun alaikäinen tai sellaisena esiintyvä siirtolainen tai turvapaikanhakija on päässyt Suomeen, valtiollamme ei ole käytännössä mitään muuta mahdollisuutta kuin edetä perheenyhdistämiseen. Tämä on aivan samaa holtitonta ja veronmaksajalle kalliiksi käyvää maahanmuuttoa kuin aina ennenkin.
Purra painottaa, että maahanmuutto on toivottoman surkea ja tehoton keino auttaa, mutta poliitikoille, jotka eivät kykene erottamaan toisistaan mikro- ja makrotasoa, se toki tarjoaa keinon vahvistaa omaa sädekehää.
Moralistinen politiikka kannustaa salakuljettajia
Purra huomauttaa, että siirtolaisvirta Eurooppaan, turvapaikanhakijoiden liikkuminen maasta toiseen, salakuljetus, rikollisuus ja turvallisuusongelmat, maahanmuuton aiheuttamat kireät tilanteet jäsenmaiden sisäpolitiikassa ja valtavat kustannukset veronmaksajalle eivät korjaa juurisyitä, vaan voimistavat ilmiötä ja sen poliittista polarisaatiota.
– Spontaani turvapaikanhakijavirta Eurooppaan tai sen halki ei paranna tilannetta kehittyvissä maissa, eikä paine lähteä, maksaa salakuljettajille ja niin edelleen, koskaan lopu.
– Yksittäiset valtiot Euroopassa tekevät omia ratkaisujaan, osa kieltäytyy vastaanottamasta, osa sinisilmin haluaa julistaa hyvyyttään. Miljardien ihmisten tulevaisuutta ei ratkaise siirtolaisuus Eurooppaan, tai minnekään muuallekaan, eikä Suomi ”tee omaa osuuttaan” moralistisella politiikalla, jossa tempoillaan sydäntä särkevän kuvaston edessä ja annetaan sen vaikuttaa päätöksiin.
Suomen ei pidä osallistua taakanjakoon
Purra korostaa, että Suomen ei pidä osallistua yhtään enempää taakanjakoon.
– Suomen tulee ajaa tehokkaampaa ja kattavampaa Turkki-sopimusta sekä sellaista ehdollista politiikkaa kolmansien maiden kanssa, että laittomat siirtolaisvirrat Eurooppaan saadaan loppumaan. Tällöin ei ole myöskään niitä surkeita leirejä Kreikassa.
– Myös traagiset hukkumiset on täysin mahdollista saada minimiin noudattamalla realistista politiikkaa ja puuttumalla salakuljettajien ja muiden merellä hääräävien toimintaan, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siirtolaisvirta Recep Tayyip Erdoğan laittomasti maassa olevat Maria Ohisalo Riikka Purra Taakanjako Ihmissalakuljetus Välimeri Turvapaikanhakijat Turkki Turvallisuus vihreät perussuomalaiset Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


YK varoittaa taas uudesta kriisistä: 700 000 pakolaista yrittää Turkkiin

Turkkiin ei voi luottaa – myrsky on nousemassa Itävallan rajoilla

Edustajat Rantanen ja Ronkainen: ”Painostaako ministeri Ohisalo virkamiehiä?”

Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”

Purra ulkoministerin al-Hol-hankkeesta: “Vihreiden oma operaatio, joka vietiin niin pitkälle, että muut eivät enää voineet muuta kuin peesata”

Rantanen kysyi suomalaisten turvallisuudesta – Ohisalo vastasi turvapaikanhakijoiden oikeuksista

Hallituksen päätös 175 alaikäisen siirtämisestä Suomeen maksaa satoja tuhansia euroja viikossa – Purra: Eurooppaan haluavat ihmiset eivät näin vähene

Tynkkynen kysyy hallituksen valmiudesta ottaa väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön Turkin tilanteen eskaloituessa: “Vuoden 2015 virheitä ei saa toistaa”

EU tukee Kreikan tiukennuksia rajavalvontaan – Turkki yrittää masinoida uutta pakolaiskriisiä
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.