Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Purra: Seuraavaksi koko itäraja on saatava kiinni – ”Jos kansainvälisiä sopimuksia ei kyetä muuttamaan, niiden tulkinnan on muututtava”

27.11.2023 |07:01

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa blogissaan turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä, vanhentuneista kansainvälisistä sopimuksista sekä siitä, miten rajalain muuttamisen prosessi tosiasiassa eteni viime vuonna. Purra kuvaa myös, miksi juuri nykyhetki on otollinen uusien muutoksien aikaansaamiseksi.

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuvaa Suomen rajoille kohdistuvaa, Venäjän masinoimaa hybridioperaatiota turvapaikkajärjestelmän laillistetuksi väärinkäytöksi.

Hallitus on jo puuttunut tilanteeseen uusilla tiukennuksilla: perjantaina suljettiin itärajalla kolme raja-asemaa lisää. Kuukaudeksi eteenpäin rajaliikenne Venäjältä Suomeen on mahdollista enää vain pohjoisella Raja-Joosepin asemalla Inarissa.

Mitä seuraavaksi? Koko itäraja on saatava kiinni, Purra kirjoittaa blogissaan.

– Suomella on lainsäädäntö siihen, juuri tämänkaltaisia tapahtumia varten. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä.

Turvapaikkajärjestelmä ei voi mennä kansallisen turvallisuuden edelle

Rajatoimien lisäksi jatkossa on kyettävä edistämään muutosta, joka mahdollistaa sen, että turvapaikkajärjestelmä ei voi enää koskaan mennä kansallisen turvallisuuden edelle, Purra kirjoittaa.

-Hakemusten vastaanottaminen pitää voida kokonaan keskeyttää. Mikäli kansainvälisiä sopimuksia ei kyetä muuttamaan, niiden tulkinnan on merkittävästi muututtava. Mikään muu ei ole mahdollista.

-Olemme perverssillä tavalla hyväksikäytetyn järjestelmän vankeja. Se ei ole liikkuvien ihmisten vika; se on tämän sallivien maiden vika. Pelkästään jo globaali demografia ja miljardit tyytymättömät ihmiset Euroopan ulkopuolella takaavat, että mikäli emme kykene muutokseen, meille käy kalpaten.

Viro pysäyttää kaikki tulijat

Suomen naapurissa Venäjän hybridioperaatio ei menesty lainkaan. Esimerkiksi Viro – joka on täysin samojen kansainvälisten sopimusten piirissä kuin Suomi – ei päästä ainuttakaan Venäjän lähettämää tulijaa maaperälleen, vaan heidät pysäytetään suoraan rajalle.

-Monet maat toimivat jo toisin. Ne nostavat kansallisen turvallisuuden ja suvereniteetin ylemmäksi kuin oikeuden tulla ja hakea turvapaikkaa. Toisaalta niiden maahanmuuttopolitiikka voi olla niin tiukkaa, että myöskään vetotekijöitä ei ole. Harva Virosta hakisi turvapaikkaa, kun vieressä siintää Suomi. Kuten sanottua, kaikki liittyy kaikkeen.

-Samalla EU on ottanut tavaksi toimia kahtalaisesti – virallisesti sanotaan yhtä, epävirallisesti katsotaan jäsenmaiden välttämättömiä toimia itsensä suojaamiseksi sormien välistä. Suomi vain ei osaa eikä uskalla perinteisesti hyödyntää tätäkään, Purra kirjoittaa.

Lue Purran koko blogi täältä >

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää