PS ARKISTO
Purra: Postin työehtojen heikentämiseltä putoaisi pohja ilman matalapalkkamaahanmuuttoa
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Riikka Purra ymmärtää hyvin postilakkoilijoita, mutta huomauttaa, että asiaa pitää lähestyä laajemmin. Postilakossakin on pitkälti kysymys maahanmuutosta.
– Suuri osa postinjakajista, etenkin pääkaupunkiseudulla, on maahanmuuttajia. Kun työehdot shopataan heikompiin, yhä suurempi osa jakajista on maahanmuuttajia, koska suomalaisilla – ja aiemmin saapuneilla maahanmuuttajilla – on yhä vähemmän kannustimia tehdä halpuutettua työtä, Riikka Purra selittää.
Vastaavasti sosiaaliturva, jolla alhaista palkkaa kompensoidaan, kustantaa yhä enemmän. Työttömäksi jääneet suomalaiset ja aiemmin saapuneet maahanmuuttajat aiheuttavat myös lisää kustannuksia.
Viulut maksaa veronmaksaja
Lisäksi uuden entistä matalapalkkaisemman työntekijän matkassa maahan saapuu usein muu perhe.
– Viulut maksaa tietysti veronmaksaja. Kyseessä on ikään kuin tulonsiirto näille aloille, tässä tapauksessa Postille, Purra huomauttaa.
– Työn halpuuttamisen ja maahanmuuton kerrannaisongelmat korostuvat. Tämä on noidankehä, jonka katkaisemiseen ainoastaan perussuomalaiset ovat valmiita. Mietin usein, milloin ammattiliitot ovat valmiita aidosti ymmärtämään tämän problematiikan – myös julkisesti eikä ainoastaan kuiskutellessaan meidän korviimme.
Halpatyövoimaa vyöryy rajan yli
Purran mielestä postilakon kannattaminen tai halpuuttamisesta valittaminen on täysin epäuskottavaa, mikäli maahanmuuttoa ei nosteta pöydälle.
– Rajan yli saapuva halpatyövoiman syöttövaikutus nimenomaan ylläpitää halpuutus- ja työehtoshoppailuprosessia, niin postissa kuin kaikilla muillakin matalamman palkan sektoreilla.
– Mikäli sellaista ei olisi, työnantaja ei voisi lähteä tällaiseen toimintaan, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työehdot postilakko Matalapalkkainen työ halpatyövoima Riikka Purra Posti Ammattiliitot perussuomalaiset maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Nyt puhuu Postin lajittelutyöntekijä: yritystä hallitaan “Management by Perkele” -johtamisopin mukaan
Antikainen: Yhteiskuntavastuun toteuttaminen nostettava omistajaohjauksen keskeiseksi tavoitteeksi
Perussuomalaiset kyselytunnilla: kohtuutta valtionyhtiön johdon palkkioihin
Purra torjuu valtiovarainministeri Lintilän esityksen: ”Kestävyysvajetta tai muitakaan julkisen talouden haasteita ei voi korjata työperäisellä maahanmuutolla”
Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – “Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Demarit pettivät työntekijät – Postin duunarille kylmää kyytiä
Hallitus houkuttelee halpatyövoimaa ja jakaa työlupia jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille – Suomessa yli puoli miljonaa työnhakijaa
Kokoomus, vihreät ja keskusta alensivat työntekijöiden palkkoja Turussa – PS vastusti
Postin hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Rantanen ja Lehto: ”Työstä saatava palkka, jolla elää”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää