Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Purra pitää hallituksen energiapoliittista linjaa katastrofina: Hallitus pelaa rulettia korkeilla panoksilla Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisillä asioilla (video)

05.10.2022 |14:58

Hallitus vastasi tänään täysitunnossa perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin välikysymykseen energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra hämmästeli hallituksen vastausta ja totesi hallituksen energiapolitiikan linjan olevan katastrofi.

– Katsotaan viime perjantaita. Olkiluodon kolmosreaktori kävi iloksemme maksimiteholla. Silti sähkö maksoi Suomessa enemmän kuin Saksassa, 43,4 senttiä kilowattitunnilta. Samalla Saksan sähköntuotannon päästöt ovat lähes 13-kertaiset meidän tuotantoomme nähden! Kun suomalainen katsoo sähkölaskuaan, hän oikeutetusti ihmettelee, miksi mainostettu vähäpäästöisyys ei lainkaan näy hinnassa, Riikka Purra totesi.

Perjantaina jouduttiin myös tuomaan sähköä Suomeen, vaikka hallitus korostaa omavaraisuuden osuutta.

– Olemme energiakriisissä, ettekä te, hallitus, ole tilanteen tasalla. Kuurupiilo Euroopan komission selän takana jatkuu, vaikka EU-tasolla on järjestetty kriisikokouksia tämän tästä. Siltä suunnalta apua on turha haikailla.

Säätövoimavelvoite rakennettavaan tuulivoimaan

Purran mukaan hallituksen energiapoliittinen katastrofi nojaa paikoillaan jököttäviin tuulivoimaloihin, ja tyynellä joudutaankin turvautumaan tuontisähköön.

– Liekö visio se, että työväki katselee iltaisin tulevan aamun sääennusteesta tuulen määrää tietääkseen, onko työpaikalla aamulla sähköt käytössä vai ei? Purra lataa.

– Yhteiskuntamme ei voi pyöriä tai olla pyörimättä riippuen siitä, sattuuko kohdalle tuulinen vai tyyni päivä. Sähkön varastointi on vielä lapsenkengissä, joten tarvitsemme säätövoimaa vastaamaan kulutukseen vaihtelujen mukaisesti. Energiapolitiikan pitää perustua fysiikkaan, ei uskomiseen tai ideologiaan.

Perussuomalaiset vaatii, että kaikkeen rakennettavaan tuulivoimaan pitääkin sitoa säätövoimavelvoite. Nykyinen tuulivoimatuotannon maksimikapasiteetti on kuitenkin Purran mukaan jo riittävällä tolalla, koska sitä voidaan usein käyttää ainoastaan täydentävänä voimanlähteenä.

Säätö- ja varavoima ajettu poliittisin päätöksin alas

– Mussalo, Kristiina, Tahkoluoto, Inkoo, Kymijärvi. Siinä muutama suljettu voimalaitos viime vuosilta, Purra luetteli.

– Arvatkaapa olisiko käyttöä nyt! Purra ihmetteli.

– Hanasaaren ja Salmisaaren kimpussa ovat Helsingin valtapuolueet, joiden maailmassa riittää, kun on kauramaitoa ja sähköä markkinoidaan vihreäksi.

Säätö- ja varavoiman alasajo onkin Purran mukaan täysin itseaiheutettua.

– Ja miksi? No koska ilmastopolitiikka. Koska Suomen on pakko sahata omaa oksaansa entistä kunnianhimoisemmin. Itse ilmastonmuutos ei siitä toki muuksi muutu, mutta saattaisihan ilmastohallituksen arvovalta muuten murentua, Purra arvostelee.

Hallituksen politiikka ajaa järkyttäviin ratkaisuihin

Purra totesi, että hallituksen vastuuton energiapolitiikka aiheuttaa nyt hyvin epämukavia vaihtoehtoja asian korjaamiseksi.

– Suunnitelmissa on kiertäviä sähkökatkoja, joita sähkön jakeluyhtiöt tekevät kahden tunnin jaksoissa. Kun vuonna 2023 Suomessa aletaan katkoa ihmisten sähköjä, voidaan todeta, että ilmastopolitiikka on konkurssissa. Mahtipontiset ilmastopuheet tuskin lämmittävät teitä äänestäneitä kiertävien sähkökatkojen aikana.

Sähkömarkkinamalli on epäoikeudenmukainen

Purran mielestä on huomioitava, että Suomessa tuotetaan lähes päästötöntä sähköä jo nyt, ja silti kuluttajat maksavat Euroopan yhteismarkkinoiden vuoksi sähköstään samoja tai jopa suurempia laskuja kuin monin verroin pahemmin saastuttavat eurooppalaiset kilpailijamaansa.

– Tällaisesta sähkömarkkinamallista on irtauduttava, kunnes muualla Euroopassa on korjattu tehdyt virheet.

Sähkön hinta pitää saada alas

Hintakaton pudottaminen olisi Purran mukaan kannustin suomalaisille, jotka ovat omaehtoisesti alkaneet suitsia sähkön kulutusta.

– Kyllä suomalaiset ymmärtävät, että hintakaton alentamisella ei ole tarkoitus mahdollistaa sähkön tuhlausta. Kuka täällä muutenkaan tuhlaa sähköä? Sähkön hinta pitää saada alas, jolloin emme tarvitse monimutkaisia sähkötukimalleja, Purra totesi.

– Samalla korjaamme suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä sekä poistamme sähkön johdannaismarkkinoilla esiintyneet vakavat häiriötilat.

Suomi lopulta taas maksumiehenä

Monet EU-maat ovat luoneet viime syksystä lähtien kansallisia energiatukitoimia. Purra epäilee, että nämä tukitoimet päätyvät lopulta suomalaisten maksettaviksi.

– Me kaikki tiedämme, että muiden maiden velkaralli ja energiatuet päätyvät joko maiden ylivelkaisuuden pakottamina tai eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä myös Suomen maksettavaksi.

– Suomi on pelkästään tämän hallituskauden päätöksillä lahjoittanut muille EU-maille ainakin kuusi miljardia euroa erilaisten tulonsiirtopakettien myötä. Eikä tässä edes ole mukana Fortumin kautta tapahtunut saksalaisten tukeminen, Purra huomauttaa.

Rahaa ei kerta kaikkiaan ole

Energian korkea hinta nostaa kaikkia hintoja. Purra huomauttikin, että ruoan hinta tulee arvioiden mukaan nousemaan vielä nykyistäkin rajummin.

– Sähkölaskut ovat jo ajaneet monet kansalaiset ahdinkoon. Saan joka päivä sydäntä riipaisevia viestejä uusimmista sähkölaskuista. Rahat on loppu, ei ole, ei tule, Purra totesi.

– Inflaatio lannistaa työväen. Palkansaajien ostovoima murenee rajusti. Sähkötuilla ja indeksikorotuksilla työmarkkinoille luodaan yhä uusia kannustinloukkuja. Mitä tällä haetaan – sitä, että kaikki heittävät rukkaset naulaan ja siirtyvät Kelan luukulle hakemaan teidän sähkötukianne? Purra hämmästeli.

Hallitus tunaroi toistuvasti energiahintojen kanssa

Purra muistutti, ettei hallitus ei ole ensimmäistä kertaa selittämässä energiapolitiikkaansa seurauksia.

– Keinonne olivat viime talvena kovin vähissä, kun esitimme polttoaineiden hintojen madaltamiseksi keinoja. Lopulta hallitus ymmärsi tekojensa seuraukset ja otti käyttöön esittämiämme korjausehdotuksia, joista jakeluvelvoitteen lasku näkyi suoraan polttoaineiden hintatasossa, Purra huomautti.

– Viivyttelylle on rajansa. On vastenmielistä huomata, että vihervimmainen ideologinen palonne estää toimivien ratkaisujen muodostamista. Hallitus pelaa perin kovilla panoksilla rulettia huoltovarmuutemme kannalta aivan keskeisissä asioissa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi videolla välikysymyskeskustelua.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää