MATTI MATIKAINEN
Purra kirkasti perussuomalaisten EU-linjaa pääministeriehdokkaiden Eurooppa-tentissä: ”Me emme halua edistää liittovaltiota, taloudellisia yhteisvastuita ja tulonsiirtoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vakuuttaa EU-kritiikin säilyvän myös jatkossa olennaisena osana perussuomalaisten politiikkaa. – Unionista tulee jatkuvasti lainsäädäntöä ja hankkeita, jotka eivät ole Suomen edun mukaisia, Purra sanoo.
Perussuomalaisten puoluejohtaja Riikka Purra huomauttaa, että EU pyrkii vähitellen saamaan määräysvaltaa useilla sektoreilla, jotka eivät perussopimusten mukaan edes kuulu unionille. Purran mukaan suunta on täysin väärä.
– EU:n tulisi toimia yhteismarkkina-alueena ja keskittyä niihin asioihin, joita varten se on alun perin perustettu.
Suunta on kuitenkin huolestuttava. Tällä hetkellä EU:ssa suunnitellaan perussopimusten avaamista, määräenemmistöpäätösten lisäämistä, puhumattakaan taloudellisesta taakasta, joka käy Suomen kohdalla koko ajan raskaammaksi.
– EU:ssa halutaan lisätä yhteisvastuuta, yhteisvelkaa ja uusia tulonsiirtoja. Se ei ole Suomen edun mukaista politiikkaa. Tämä olisi hyvä kaikkien ymmärtää paremmin, Purra sanoo.
Purra osallistui tänään Turun Eurooppa-foorumin pääministeritenttiin, jossa nähtiin myös Sanna Marin (sd), Petteri Orpo (kok) ja Annika Saarikko (kesk).
Suomen tappio elvytyspaketista kasvaa koko ajan
Suomen eduskunta hyväksyi viime vuoden kesällä Suomen osallistumisen nettomaksajana 750 miljardin euron EU-elvytyspakettiin, jossa Suomelle lankeaa usean miljardin vastuut. Perussuomalaiset vastusti jyrkästi pakettia, mutta hallitus runttasi sen läpi oppositiopuolue kokoomuksen tuella.
Suomelle elvytyspaketista kertyy useiden miljardien tappiot, ja lisäksi on huomattava, että Suomelle alun perin luvattu osuus avustuksista pienenee koko ajan. Kesäkuussa valtiovarainministeriö tiedotti, että Suomen osuus pienenee jopa 300 miljoonaa euroa. Suomen maksuosuus elpymispaketista on noin 6,6 miljardia euroa. Näillä näkymin Suomi on siten maksamassa jopa 4,2 miljardia euroa enemmän kuin saa takaisin.
Purra muistuttaa, että viime vuonna valtiovarainvaliokunnan mietintöön kirjattiin sitovat lausumat, joiden mukaan jatkossa Suomi vastustaa tulonsiirtounionia, ja että Suomi ei enää hyväksy vastaavia tukipaketteja. Valtiovarainvaliokunta myös muistutti no bailout -säännöstä eli siitä, että EU-jäsenvaltiot huolehtivat talousvastuistaan, kuten veloistaan, itsenäisesti ilman toisten jäsenvaltioiden apua.
– Valtiovarainvaliokunta otti kantaa siihen, että Suomi ei tule hyväksymään ylikansallisia veroja ja että jatkossa huolehditaan myös Suomen kokonaisveroasteen pitämisestä maltillisena, Purra sanoo
Hän linjaa, että perussuomalaiset ei tule osallistumaan hallitukseen, joka rikkoo näitä periaatteita.
– Emme halua edistää liittovaltiota emmekä taloudellisia yhteisvastuita ja tulonsiirtoja
Myös EKP kehittymässä tulonsiirto-organisaatioksi
Elvytyspakettien ohella EU:ssa on haluja lisätä monenlaisia muitakin taloudellisia instrumentteja.
Purra nostaa esille myös, että Euroopan keskuspankista (EKP) on kehittymässä tulonsiirto-organisaatio. EKP käynnisti heinäkuussa uuden velkapaperien osto-ohjelman TPI (transmission protection instrument), jolla voidaan tarvittaessa tasata koronnoston vaikutuksia eri euromaissa.
– Käytännössä sen tarkoitus on ostaa käytännössä rajattomasti kriisimaiden, esimerkiksi Italian, velkapapereita, jolloin muiden maiden velkapapereita ostetaan vähemmän. Se tarkoittaa sitä, että pohjoisissa EU-maissa korkotaso nousee, ja samaan aikaan laskee eteläisissä EU-maissa. Kyseessä on jälleen eräänlainen uusi EU-tulonsiirto, vaikka Suomessa tästäkään asiasta ei keskustella lainkaan, Purra sanoo.
Hän painottaa, että Suomen EU-vastuiden yhteissumma on tällä hetkellä jo yli 50 miljardia, ja yhteisvastuista kansantaloudelle kasautuva taakka käy koko ajan raskaammaksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikansallinen verotus miljarditappiot yhteisvelka velkaiset maat määräysvalta EU-tukipaketit yhteisvastuut liittovaltiokehitys veronmaksajat Euroopan unioni tulonsiirrot Annika Saarikko Riikka Purra Sanna Marin Taakanjako Nettomaksaja Petteri Orpo Suomi EKP perussuomalaiset Italia hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ministerit eivät taaskaan vastanneet kysymyksiin EU:n tukipaketeista ja liittovaltiokehityksestä – hallitus ei suoraan suostu estämään edes vallansiirtoa EU:lle
EU haluaa laittaa ihmiset kyttäämään toisiaan verkossa ja tekemään ilmiantoja – perussuomalaisten Leena Meri huolestui: Tähänkö ollaan menossa? – ”Tulee DDR mieleen”
Useat suomalaismepit äänestivät Suomen etua vastaan – ”EU-liittovaltiokehitys alkaa näyttää nyt todelliset karvansa”
Suomi pelaa veronmaksajien rahoilla jättimäistä energiarulettia ja ottaa jatkuvasti turpiinsa – talousammattilaiselta karu arvio holtittomista pelureista
Petteri Orpo antoi ymmärtää, että Suomen täytyi pohjustaa Nato-hakemusta hyväksymällä miljardien EU-tulonsiirrot – Purra kuittasi takaisin
Kepun Saarikolta outoja takinkääntösyytöksiä – Purra huomautti, että keskustan puheet ja teot hallituksessa ovat kaukana toisistaan
Riikka Purran kolumni: Kiinnostu siitä, mitä et näe
Perussuomalaiset: Elpymispaketin miljardeja ollaan siirtämässä eurooppalaisen energiakriisin hoitamiseen
Italia äänestää sunnuntaina muutoksesta – äänestäjät haluavat pois politiikan umpikujasta
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää