PS ARKISTO
Purra kehottaa hallitusta hankkimaan ripeästi rokotteita – ”Pitääkö kaikessa olla aina EU:n selän takana?”
Suomen rokotehankinnat EU:n yhteishankintojen kautta ovat kompastelleet ja takkuilleet. Rokotteiden saaminen on viivästynyt ja edelleen on epäselvää, kuinka nopeasti ja kuinka paljon suomalaisia saadaan rokotettua kesään mennessä. Monissa muissa EU-maissa on tehty yksilöllisempiä ratkaisuja, ja tuloksetkin ovat olleet sen mukaisia.
Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra kehottaa vahvasti hallitusta panostamaan erityisesti rokotteiden saamiseen.
– Voisi myös miettiä sitä, pitääkö kaikessa olla aina EU:n selän takana vai kykenisimmekö ehkä tekemään muita päätöksiä. Aika moni EU-maa on miettinyt yksilöllisempiä vaihtoehtoja, näin esimerkiksi Tanska on toiminut, Purra sanoi eilen Ylen A-Studiossa.
Tanska on onnistunut saamaan maahan nopeasti paljon rokotteita. Maan terveysviranomaiset tiedottivatkin äskettäin, että kaikki koronarokotuksen haluavat tanskalaiset voisivat saada rokotteen jo kesällä. Myös esimerkiksi Saksa on hankkinut itsenäisesti miljoonia rokotteita ohi EU:n yhteishankinnan.
Ennakkotestien vaatiminen rajatestausta järkevämpää
Hallituksen lakiesitys, jolla on haluttu saada mahdolliseksi niin sanottu pakkotestaus rajoilla on valiokuntakäsittelyvaiheessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai juuri valmiiksi mietintönsä, jonka lausumassa edellytetään, että hallitus valmistelee maahantuloon ennakkotodistuksiin perustuvan mallin.
Purra huomauttaa, että testaus rajoilla sitoisi paljon terveydenhuollon henkilökunnan resursseja.
– Siinäkin mielessä ennakkotestien vaatiminen olisi järkevämpää, koska se ei kuormita niin paljon meidän terveydenhuoltojärjestelmäämme. Meidän terveydenhuollon henkilökunnallamme on myös käyttöä muualla. On myös mahdollista laittaa rajaa kiinni jossain päin Suomea, mutta samalla kokonaisuuden on oltava kunnossa, eli kun ihmisiä tulee rajan yli, me kykenisimme vaatimaan testejä, Purra sanoi.
Vaalien järjestämiseen varattu aika valui hukkaan
Perussuomalaiset on tällä viikolla painottanut, että päätös huhtikuun kuntavaalien siirtämisestä järjestettäväksi 13. kesäkuuta on tehty kevyin perustein. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on vedonnut asiassa vahvasti THL:n laskemiin malleihin Suomen koronavirustilanteen mahdollisesta kehittymisestä kevään aikana.
Purra toteaa, että oikeusministeriöllä ja hallituksella olisi ollut vuosi aikaa valmistautua terveysturvallisten vaalien pitämiseen.
– Samaan on kyennyt moni Euroopan maa, monessakaan maassa vaaleja ei ole peruutettu. Suomessakaan ei olisi ollut mahdotonta ratkaista esimerkiksi kotieristyksessä olevien äänestämistä, koska heitäkään ei ole niin merkittäviä määriä. Etukäteen olisi myös pitänyt miettiä, miten voimme esimerkiksi äänestää ulkona, eli kyllä vaihtoehtoja olisi ollut. Me pidämme tärkeänä, että demokratiassa ja oikeusvaltiossa vaalit pidetään ajallaan.
– Totta kai perussuomalaiset ymmärtää, jos epidemiatilanne on niin paha, että vaaleja ei voi pitää. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vaalien järjestämiseen on ollut aikaa valmistautua, Purra sanoi.
Onko vaalien siirtämisestä oikeasti hyötyä?
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan suurin ongelma on se, että rokotteita ei ole saatu , eikä kansaa ole ehditty rokottaa tarpeeksi.
– Kyllä demokratiaan kuuluu myös se, että voi äänestää turvallisesti. Turvallisuus on nyt tässä se tärkein asia. Nyt myös ennakkoäänestyksen mahdollisuutta ollaan pidentämässä, Malmi sanoi.
Purra huomautti, että Malmin lausuman perusteella vaaleja tuskin on edes kesäkuussa.
– Tilanne ei kesään mennessä muutu merkittävästi. Nyt vaaleja siirrettiin alle kaksi kuukautta eteenpäin, ei esimerkiksi syksyyn. En tiedä, miten tämä on epidemiologisesti perusteltua tai THL:n graafien mukaan perusteltua. Riittääkö hallitukselle nyt alle kaksi kuukautta niiden kaikkien toimien tekemiseen, mitkä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin?
Hallitus tarvitsee kunnon suunnitelman
Mikäli kuntavaalit siirtyvät kesäkuulle, hallitus joutuu huhtikuun kehysriihessä tekemään merkittäviä talouspäätöksiä ennen vaaleja. Hallituksen pitäisi kyetä elvyttämisen lisäksi myös tasapainottamaan julkista taloutta ja luomaan työpaikkoja.
Purra ei usko, että hallitus kykenisi saamaan aikaiseksi yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti vaadittavia päätöksiä.
– Sen näkee jo siitä, että hallituksessa on puolueita, jotka ovat juuri esittäneet uusia veroja ja menokohteita. On melko selvää, että järjestelmämme on ajamassa seinään. Paitsi että me tarvitsemme lisää työtä, tuottavuutta ja kilpailukykyä, niin meidän on välttämätöntä samalla tarkastella myös menoja.
– Samaan aikaan pitäisi siis kyetä tekemään rakenteellisia päätöksiä liittyen siihen, miten meidän menojamme priorisoidaan. Tilanne, jossa demografiset haasteemme ovat kaikkien tiedossa, työllisyysasteessa olisi paljonkin korjattavaa ja samaan aikaan on ne menot, niin tämä kokonaisuus ei ole kestävä, kuten kaikista madonluvuista jo tiedämme, Purra sanoi.
Hänen mukaansa hallituksella pitäisi olla suunnitelma.
– Selvä tie, mitä lähdetään kulkemaan ja missä sitten on edessä selviä muutoksia, mitä valtio tarvitsee kestääkseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalien siirtäminen koronarokote varautuminen valtion menot Anna-Maja Henriksson Julkinen talous Riikka Purra Suomi Kehysriihi perussuomalaiset hallitus Kilpailukyky EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kotimaisesta nenäsumutteena annettavasta koronarokotteesta voisi tulla vientimenestys – Juvonen: “Missä viipyy valtion rahoitus?”
Reijonen huolissaan rokoteaikatauluista: “Paluu normaaliin karkaa koko ajan kauemmaksi”
Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen harjoittamaa politiikkaa: “Verotus kiristyy, velka ja menot kasvavat, ostovoima ja kilpailukyky heikkenevät”
Kuntavaalit siirtyvät, epäonnistuneen oikeusministerin toiminta nostattaa rajua kritiikkiä – “Vaalien turvallinen järjestäminen sitten jäikin vähän puolitiehen”
Ronkainen varusmiesten rokottamisesta: ”Puolustusvoimat olisi syytä ottaa rokotusten kärkilinjaan”
Rantanen ja Ronkainen vieraskielisten koronarokottamisesta: ”On härskiä esittää ohituskaistaa maahanmuuttajille”
Liikkumista rajojen sisällä ei voi radikaalisti rajoittaa, jos rajat vuotavat – Purra: “Rajojen yli tulee edelleen virusta”
Hallituksen ympäristöpolitiikka etenee – Purra: Espanjalainen jättiyhtiö ja latvialaiset kuskit suomalaisten tilalle
Italialaisten pelot osoittautumassa todeksi: Mafia etuilee rokotusjonoissa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää