LEHTIKUVA
Purra: Jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan
Helsingin Säätytalolla on käynnistynyt hallitusneuvottelujen seitsemäs viikko. Ilmasto- ja energiapolitiikkaan liittyen jakeluvelvoite on pöydällä. Jakeluvelvoite tarkoittaa, että polttoaineen jakelijoiden on sekoitettava mukaan tietty prosentti uusiutuvia polttoaineita.
Perussuomalaisten Riikka Purra sanoi tänään, että jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus kompensoidaan, siis hyvitetään kokonaan.
Neuvottelujen puheenjohtajapöytään kysymys jakeluvelvoitteesta ei ole ainakaan vielä tulossa.
– Se on osa isoa verokokonaisuutta, hyvin monimutkainen. Annetaan siis veropöydän edelleen jatkaa asian parissa, toki me annamme sivusta tukea.
RKP hangoittelee kehitysapurahoista
Hallitusneuvotteluissa on edelleen auki joitakin asiakokonaisuuksia.
– Mikäli päästään tänään tai huomenna eteenpäin, niin siinä se taitaa olla. On paljon valmiita papereita, mutta edelleen on muutama ongelmakysymys ja kokonaisuus veroissa, jotka ovat kesken.
Yksi avoinna oleva kysymys koskee kehitysapurahoja.
– Pöydällä on edelleen kolmelle puolueelle sopiva kompromissi, joka ei kuitenkaan ole käynyt RKP:lle.
Työmarkkinakysymyksistä, kuten ansiosidonnaisesta ja paikallisesta sopimisesta, olisi kuitenkin tulossa valmista, sillä Purran mukaan neuvottelujen puheenjohtajapöytä olisi antamassa tänään ”nuijan kopautuksen”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ansiosidonnainen päiväraha kompensaatio jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset työmarkkinapolitiikka Paikallinen sopiminen Riikka Purra Hallitusneuvottelut perussuomalaiset RKP kehitysapu verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Autoilijoita puolustava kansanliike vaatii polttoaineiden verotusta alas – kaksi kansalaisaloitetta luovutettiin tänään eduskunnalle
Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”
Perussuomalaiset vaati tolkkua ilmastopolitiikkaan kyselytunnilla: ”Jos Suomen ilmastopolitiikka toisi kilpailuetua, mikseivät kilpailijat ota mallia Suomesta?
Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus
Hallitusneuvotteluissa vaikeimmat sote-kysymykset on jo ratkottu
Jakeluvelvoitteesta löytyi sopu, odottaa vielä lopullisia kuittauksia – Purra: Lähtökohta on, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä
Petteri Orpo hallitusneuvottelujen aikatauluista: Realistista odottaa, että huomenna on valmista
Työn tekemisestä tulossa kannattavampaa – Purra: ”Hallitus pyrkii parantamaan työn kannustimia”
Tulihan se sieltä: Hallitusohjelma valmistui ja julkaistaan huomenna perjantaina
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää