

Vaalimaan rajanylityspaikalla käy kuhina. Tulijoiden joukossa on poikkeuksellisen paljon nuoria miehiä. / LEHTIKUVA
Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sekä kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelevät muun muassa kokoomuksesta, SDP:stä ja vihreistä tulevia kommentteja, joiden mukaan armeijakomennusta pakoileville venäläisille voisi myöntää turvapaikan Suomesta.
Jussi Halla-aho pitää kommentteja naiiveina ja huomauttaa, että kyselytutkimusten mukaan enemmistö venäläisistä tukee hävityssotaa Ukrainassa: he eivät vain ole itse valmiita menemään rintamalle.
– Tämä on venäläisille tyypillistä ajattelua. Ne, joilla on varaa, ovat viettäneet suuren osan ajastaan länsimaissa. Heidän lapsensa ovat opiskelleet eurooppalaisissa oppilaitoksissa. Silti – tai juuri siksi – he ovat kannattaneet Putinin hallintoa. Putin on suosittu, koska hän on tähän asti tarjonnut keskiluokalle mahdollisuuden sekä länsimaisiin mukavuuksiin että suurvenäläisiin fantasioihin, Halla-aho kirjoittaa.
Itärajalta tulvii venäläisiä
Perussuomalaiset on kesästä asti vaatinut turistiviisumien keskeyttämistä kokonaan.
– Tätäkään ei ole saatu tehtyä. Jokainen voi nyt katsoa kelikameroita itärajalta ja lukea uutisia tuhansista ja tuhansista päivittäin Suomeen tulevista venäläisistä. Tilanne on täysin kestämätön ja liikenne kiihtyy, Riikka Purra huomauttaa.
Kyseessä on Purran mukaan selvä riskitekijä, sillä ihmisjoukoissa voi tulla ketä tahansa.
– Voi tulla toki turisteja, mutta voi tulla myös soluttautujia ja turvallisuusuhkia, joita emme halua.
Ei turvapaikkaperuste
Liikekannallepano tai asevelvollisuus ei voi olla perussuomalaisten mielestä turvapaikkaperuste, vaikka esimerkiksi Eritreasta tällaisia henkilöitä tulee ja he saavat turvapaikan.
– Näin ei pitäisi olla eikä etenkään suhteessa Venäjään, joka käy raakaa sotaa Ukrainassa ja on meidän historiallinen sekä tulevaisuuden uhkamme.
Venäjältä syystä tai toisesta nyt pois haluavat eivät Purran mielestä tervetulleita Suomeen itärajan yli.
– Meidän täytyy tehdä samanlainen päätös kuin Latviassa: yksikään liikekannallepanoa pakeneva venäläinen ei saa turvapaikkaa.
Viisumit pois – rajalaki käyttöön
– Itäraja täytyy saada kiinni ja turistiviisumit keskeyttää. Oikeuskanslerikin Tuoman Pöystikin on muuttanut asiassa mieltään ja turistiviisumeita voidaan myös taannehtivasti mahdollisesti peruuttaa, Purra huomauttaa.
– Lisäksi onneksi meillä on heinäkuussa hyväksytty uusi rajalaki ja siellä pykälät, joilla voidaan ensisijaisenakin toimena sulkea itäraja ja olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia.
Purra muistuttaa edelleen, että välineellistetyn ja ei-välineellistetyn maahantulon raja on hiuksenhieno.
Kokoomus väläyttää venäläisten vastaanottoa
Kokoomuksen linja ei selvästikään ole kristallikirkas kuten perussuomalaisilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtonen väläyttää päivän Helsingin Sanomissa, että asepalvelusta pakoileville venäläisille voisi myöntää turvapaikan Suomesta.
– Kokoomuksen linja on sekaisin, raja kiinni – raja auki. Eduskunnassa on vain yksi puolue, joka haluaa itärajan kiinni: perussuomalaiset.
Maasta poistuvat eivät vastusta sotaa
Halla-aho korostaa, että ne, jotka nyt pakenevat Venäjältä, eivät vastusta sotaa vaan liikekannallepanoa.
– Päästyään länsimaihin ja pelastettuaan oman nahkansa he jatkavat sodan ja Putinin kannattamista.
– On hyvä, että Putinin sota osuu myös “tavalliseen venäläiseen”, joka tähän asti on voinut heiluttaa sotalippua kotisohvalta käsin.
Halla-aho toivoo, että tämä johtaa Venäjällä levottomuuksiin, kapinaan ja vallankumoukseen.
– Se on meidän kaikkien etumme. Länsimaiden ei pidä tarjota turvapaikkajärjestelmällään venttiiliä paineen purkautumiselle, Halla-aho huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajalaki liikekannallepano venäläiset hyökkäyssota Elina Valtonen maahantulijat nuoret miehet itäraja turvallisuusuhat länsimaat turvapaikkahakemukset Rajavalvonta Riikka Purra Vladimir Putin Asevelvollisuus vihreät perussuomalaiset SDP Jussi Halla-aho Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Itäraja kiinni, heti! Peltokangas, Junnila ja Meri moittivat hallituksen noloa selittelyä (video)

Wihonen: Onko huoli venäläisten oikeuksista suomalaisten ja ukrainalaisten turvallisuutta tärkeämpää?

Purra: Venäläisten huvimatkat Suomeen estettävä kokonaan – mahdollista, jos tahtoa on

Perussuomalaiset: Suomi on venäläisten huvimatkailijoiden portti Eurooppaan – hallituksella ei todellista tahtoa estää tilannetta

Turistiviisumiasia saatiin kuntoon poliittisen paineen ansiosta – “Perussuomalaiset olivat koko ajan oikeassa”

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”

Vihervasemmisto ja kokoomus väläyttävät turvapaikkojen myöntämistä venäläisille – perussuomalaisille ei käy: ”Itäraja voidaan ja se täytyy sulkea ensisijaisena toimenpiteenä, kun tilanne kärjistyy”

Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää