PS ARKISTO
Purra: Illasta toiseen puhutaan muutaman sadan miljoonan säästökohteista, mutta ei siitä, että hallitus kuittasi veronmaksajille kymmenen miljardia maksettavaa EU-elvytyspaketissa
Suomen seuraava hallitus todennäköisesti joutuu ratkaisemaan Suomen kannan tuleviin EU-tukipaketteihin. Perussuomalaisten Riikka Purra muistutti tänään aamupäivällä Ilta-Sanomien vaaligrilli-ohjelmassa, että kaikki eduskuntapuolueet ovat jo aiemmin sitoutuneet vastustamaan uutta yhteisvelkaa. Nyt vihreät kuitenkin vihjailee lipsuvansa siitä, mitä on sovittu.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen johdolla eduskunta hyväksyi kesällä 2021 EU-elvytyspaketin eli yhteisvelkajärjestelyn, josta Suomelle koituu miljardien tappiot. Suomen seuraava hallitus myös todennäköisesti joutuu ratkaisemaan Suomen kannan tuleviin EU-tukipaketteihin ja yhteisvelkaan.
Perussuomalaisten Riikka Purra sanoi tänään Ilta-Sanomien vaaligrilli -ohjelmassa, että Suomen kanta seuraavaan tukipakettiin on kielteinen, koska kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet vastustamaan uutta yhteisvelkaa.
– Meillä on eduskunnan yhdessä sovitut lausumat elvytyspaketin käsittelyn yhteydessä, joissa sanotaan selvästi, että Suomi ei halua enempää yhteistä velkaa eikä veroja unionitasolle, Purra sanoo. Hän oli tänään keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon kanssa haastateltavana Ilta-Sanomien vaaligrillissä.
Vihreät väläyttää jo lipeävänsä sovitusta
Lähtökohtaisesti Suomi ei siis tule hyväksymään uusia EU-yhteisvelkapaketteja. Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) vakuutteli eilen samaa eilisessä puoluejohtajien vaalitentissä esiintyen uusien EU-pakettien vastustajana.
Kuitenkin osa puolueista on jo nyt lipeämässä sovitusta: esimerkiksi vihreät väläyttelee jo, että se saattaa olla valmis siihen, että Euroopan unioni ottaisi vastaisuudessakin yhteisesti velkaa.
Vaarana onkin, että kun EU:n no bailout -periaatteesta on jo kerran luistettu, unionissa on houkutusta pyrkiä tekemään sama uudestaan. Mikäli asia on perussuomalaisista kiinni, Suomi ei tule enää osallistumaan uusiin tukipaketteihin.
Korkokuluista kertyy karmeasti maksettavaa
EU-elvytyspaketin maksaminen alkaa vuonna 2028. Taloudellisesti paketti oli jo alun alkaenkin suomalaisten kannalta surkea.
Purra huomauttaa, että Suomen 6,6 miljardin maksuosuus elvytyspaketista on nykyisellä korkotasolla nousemassa jopa 10 miljardiin euroon.
– Minua ihmetyttää, kuinka vähän elvytyspaketista puhutaan näiden eduskuntavaalien alla. Nyt puhutaan illasta toiseen muutaman sadan miljoonan säästökohteista, mutta siitä ei puhuta, että Marinin hallitus kuittasi veronmaksajille kymmenen miljardia maksettavaa EU-elvytyspaketissa, Purra sanoo.
Uutta EU-pakettia pukkaa
Lisää jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja ja yhteisvelkaa on siis hyvin todennäköisesti edessä. Jo kesän kynnyksellä luultavimmin esitetään EU-suvereniteettirahastoa. Lisäksi tulossa voi olla ennallistamisasetus.
Kepun Saarikko on aiemmin ilmoittanut vastustavansa uutta EU-yhteisvelkaa – vaikka hyväksyi edellisen paketin Marinin hallituksessa. Saarikko toisti aiemman kantansa ja totesi, että jatkossa komission suunnitelmiin – esimerkiksi koskien suvereniteettirahastoa – tulisi vaikuttaa aikaisemmassa vaiheessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- korkokustannukset EU-suvereniteettirahasto ennallistamisasetus säästökohteet yhteisvelka EU-elvytyspaketti EU-tukipaketit No bailout veronmaksajat tulonsiirrot Annika Saarikko Riikka Purra Sanna Marin vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Sanna Marin ilmoitti topakasti vastustavansa EU-yhteisvelkapaketteja – Purra: ”Ei ole uskottavaa”
Äänestä kokoomusta, niin saat translakia ja EU-tukipaketteja
Demarit haluaa verottaa yhä lisää – Purra: Veronkiristyksillä flirttailu on huolestuttavaa – ”Ostovoiman heikentäminen vain näivettää taloutta”
Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”
Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”
Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön
Perussuomalaiset vaihtaa EU-parlamenttiryhmää
Katso perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin
Keskustelu EU-jäsenyyden eduista ja haitoista kiihtyy – merkittävät ratkaisut kansanäänestykseen
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.