

LEHTIKUVA
Purra: Hallituksen talouspolitiikka on vastuullista, realistista ja uskottavaa
Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen talouspolitiikasta. Hallituksen vastauksen antoi puheessaan valtiovarainministeri Riikka Purra. Purran mielestä kysymystä luottamuksesta hallituksen talouspolitiikkaan ja Suomeen tulee käsitellä perusteellisesti, mutta hallituksen talouspolitiikka on kuitenkin saanut laajasti tukea kansainvälisiltä asiantuntijaorganisaatioilta, kuten Kansainväliseltä valuuttarahastolta.
– Kansainväliset luottoluokittajat ovat painottaneet arvioissaan, että nykyisen hallituksen sitoutuminen vastuulliseen talouspolitiikkaan on yksi keskeinen tekijä, joka kannattelee luottoluokitustamme, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.
– Sen sijaan opposition talouspolitiikalla Suomi saisi sanoa jäähyväiset parhaille luottoluokituksille ja se löytäisi itsensä EU:n alijäämämenettelystä välittömästi.
Hallitusohjelma on kasvuohjelma
Purra muistuttaa, miten hallitusohjelman ensimmäiset kaksi talouspolitiikkaa koskevaa lausetta kuuluvat seuraavasti: ”Hyvinvoinnin perusta on kestävä talous. Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua.”
– Suomi ei elä pelkästään sopeutustoimista, se on selvää, ja tästä olemme opposition kanssa samaa mieltä. Tarvitsemme talouskasvua, investointeja koko maahan sekä uusia työpaikkoja.
– Hallitusohjelma on kasvuohjelma. Hallitus toteuttaa historialliset työmarkkinauudistukset ja lisää työmarkkinoiden joustavuutta. Tämä on asiantuntijoiden suositusten mukaan paras tapa lisätä taloutemme kasvupotentiaalia ja tuottavuutta.
Kannustinloukkuja puretaan
Hallitus purkaa satoja normeja ihmisten ja yritysten toimeliaisuuden tieltä, kertoo Purra.
– Me puramme kannustinloukkuja, lisäämme korkeakoulujen aloituspaikkoja, nostamme osaamistasoa ja parannamme TE-palveluiden toimivuutta. Hallitus varmistaa näillä toimilla kaiken tasoisen osaavan työvoiman saatavuuden.
– Hallitus tekee historialliset miljardin euron lisäpanostukset T&K-toimintaan. Suomi muun muassa kouluttaa tuhat tohtoria lisää ja sitoutuu omalta osaltaan osallistumaan uuden supertietokoneen rakentamisen rahoittamiseen. Kaikki liikenevät panostukset ohjataan yritysten tekemään T&K-toimintaan uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen ja viemiseen maailmanmarkkinoille.
– Hallitus toteuttaa neljän miljardin euron kasvua tukevan investointiohjelman. Sen osana suunnataan satoja miljoonia euroja tiestön korjausvelkaan ja väyläverkon kehittämiseen. Ihmisten ja tavaroiden sujuva liikkuminen turvataan kaikkialla Suomessa.
Tukiaiset eivät mittaa hyvinvointia
Markkinatalous on paras talousjärjestelmä meille ihmisille, sanoo Purra.
– Ihmiset ja yritykset tietävät lähtökohtaisesti itse parhaiten, mitä heidän tai niiden on parasta tehdä kulloisessakin tilanteessa. Valtiovalta on mahdollistaja ja reunaehtojen asettelija. Valtio asettaa pelisäännöt.
Tämä ajattelu erottaa hallituksen linjan vasemmisto-oppositiosta.
– Tämä hallitus ei usko siihen, että yksilön hyvinvointia mitataan sillä, kuinka paljon valtio jakaa etuisuuksia ja tukiaisia kansalaisille. Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä. Tämä hallitus ei usko siihen, että yritysten menestyminen johtuu siitä, että poliitikot olisivat kyvykkäitä valitsemaan voittajia. Opposition jakopuolueiden valtiokeskeinen resepti johtaa vain paisuvaan julkiseen sektoriin ja yksityisen toimeliaisuuden tukahtumiseen.
– Suomi tarvitsee ja ansaitsee kokonaisvaltaisen ryhtiliikkeen. Kun taloudelliset kannustimet ovat kunnossa, ihminen oppii, yrittää, menestyy, jakaa hyvinvointia ympärilleen. Vain näillä eväillä voimme menestyä. Näihin periaatteisiin myös hallituksen politiikka nojaa.
Oikeudenmukainen taakanjako
Hallituksen talouspoliittinen linja nojaa vahvasti ylisukupolviseen vastuunkantoon, oikeudenmukaisuuteen, uskottavaan ja vastuulliseen valtiontalouden hoitoon ja realismiin, kertoo Purra.
– Välikysymyksessä peräänkuulutetaan oikeudenmukaista taakanjakoa. Hallituksen ratkaisuissa taakanjako leviää yhteiskuntaan laajalti. Leikkaamme menoja esimerkiksi hallinnosta ja kehitysavusta. Niin opiskelijat kuin eläkeläiset osallistuvat.
– Hallituksen toimet on painotettu niihin ryhmiin, joilla on mahdollisuus parantaa omaa asemaansa työskentelemällä. Käytännössä kaikki osallistuvat yleisen arvonlisäverokannan noston seurauksena. Tuloverojen ylimpien asteikkojen indeksitarkistuksia ei tehdä. Tämä kiristää verotusta. Hyväosaiset siis osallistuvat.
– Rajansa kuitenkin kaikella. Korkeat marginaaliverot ovat jo nykyisellään verojärjestelmämme keskeisin ongelma. Epäselvyyttä ei ole siitä, osallistuvatko hyvätuloiset talkoisiin. Kyllä osallistuvat. Hyvätuloisimmat kaksi ylintä kymmenystä maksavat edelleenkin yli puolet kaikista tuloveroista.
– Lapsia ja lapsiperheitä suojelemme, samoin kuin turvallisuutta ja perusopetusta. Indeksijarruja ei asetettu vammaisetuuksiin, rintamalisiin tai toimeentulotukeen. Kaikista heikoimmassa asemassa olevia on pyritty hallitusohjelman mukaisesti suojaamaan. Yhteiskunnan ydintehtävät hoidetaan ja turvataan.
Verotulot eivät romahda
Välikysymyksessä väitetään, että valtion verotulot olisivat romahtamassa, havaitsee Purra.
– Pääoppositiopuolueen jäsenet ovat väittäneet, että kokonaisveroasteen lasku johtaisi julkisen talouden heikkenemiseen peräti kahdeksalla miljardilla. Nämä väitteet eivät tietenkään pidä paikkaansa.
– Verotuksen lievää kiristämistä emme voi välttää. Kokonaisveroaste ei kuitenkaan hallituksen toimienkaan jälkeen nouse vuoden 2023 tasosta, vaan pysyy vakaana.
– Yritystoiminnan näkökulmasta on selvää, että etenkin työn ja yrittämisen verotusta ei ole enää varaa kiristää toisin kuin tässä salissa on esitetty. Hallitus ei tehnyt investointeihin iskeviä pistemäisiä ideologisia veroja tai kiristänyt listaamattomien yritysten verotusta.
– Kroonisesti alijäämäinen valtio ei kykene ylläpitämään talouskasvua. Mikäli alijäämien annettaisiin paisua vasemmiston opein, tarkoittaisi tämä luottoluokituksen heikkenemistä ja kiristyviä veroja tulevaisuudessa. Tulevaisuudenusko romuttuisi ja talous sakkaisi. Siksi hallitus suhtautuu kasvaviin alijäämiin vakavasti, toisin kuin edeltäjänsä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kestävä kasvu alijäämämenettely työ ja yrittäminen vastuunkanto kokonaisveroaste tukiaiset verotulot hyvinvointi Kannustinloukut Investoinnit Riikka Purra Taakanjako Hallitusohjelma Luottoluokitus Julkinen sektori Talouspolitiikka Välikysymys kehitysapu verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallituksen työn ja kasvun linja nostaa Suomea

Perussuomalaiset: Oppositio tekee jälleen välikysymyksen omasta epäonnistumisestaan

Perussuomalaiset tekevät politiikkaa kaikkien veronmaksajien hyväksi: ”Julkisin varoin rahoitettuja toimintoja laitetaan vihdoinkin tärkeysjärjestykseen”

Valtiovarainministeri Purra: Tarvitsemme yksityisiä investointeja tukevan kilpailullisen toimintaympäristön – ”EU:n pitää olla yrityksille houkutteleva investointikohde”

Valtiovarainministeri Purra: Omillaan toimeen tuleva ihminen on vasemmiston kauhu

Mäenpää keskustan ja Liike Nytin välikysymyksestä: Keskustan kotimaisuus jäi puolitiehen

Kansanedustaja Petri Huru tyytyväinen lisätalousarvioesitykseen: Hallitus pyrkii ylläpitämään alueiden elinvoimaa

Koskela: Suomalaisten talousosaamista parannettava

Hallituksen toisessa lisätalousarviossa panostuksia liikenteeseen, poliisille ja rajalle – Purra: ”Valtion ydintehtäviin kuuluu sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää