

PS ARKISTO
Purra: EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että päätös koulujen sulkemisesta tulee tänään. – Olisi tietysti ollut parempi, että se olisi tullut viimeistään eilen.
– Ei ole epidemian leviämisen kannalta järkevää, että lapset ja nuoret tänään, viikonlopun jäljiltä, kulkevat kouluun, mutta huomenna eivät. EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna, Riikka Purra huomauttaa.
Ihmiset odottavat ohjeita
Useat kunnat ja yksittäiset koulut ovat tehneet omia ratkaisujaan etäopetukseen siirtymisestä.
– Esikoiseni helsinkiläiskoulu suositti etäopetusta jo viime viikolla. Samoin ovat tehneet työpaikat ja monet yhteiskunnan instanssit.
– Ihmiset odottavat neuvoja ja ohjeita. Suomalaiset on opetettu luottamaan korkeatasoiseen hallintoon ja asiantuntijoihin. Tällä hetkellä tilanne ei monien mielestä näytä hallitulta ja uskottavalta. Ainakin viestintä on epäonnistunut, Purra kirjoittaa Facebookissa.
”Omat lapseni eivät menneet kouluun”
Purra toteaa, ettei hänellä ole oppositiopuolueen edustajana minulla yhtään sen enempää tietoa hallituksen aikomuksista kuin muillakaan.
– Omat lapseni eivät menneet kouluun. Työharjoittelu peruutettiin. Aikuisetkin ovat tänään etätyössä. Huomenna olisi vuorossa välikysymyskeskustelu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sulkeminen koulut ja päiväkodit tartuntataudit epidemia koronavirus Riikka Purra Suomi perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Emeritusprofessori: Useimmat koronaviruskuolemat Suomessa voitaisiin välttää – “laumaimmuniteetin rakentamiseen perustuva politiikka on tuhon tie”

WHO kehottaa kaikkia maita järeisiin toimiin koronan pysäyttämiseksi: ”Ne, jotka katsovat sivusta tekevät kohtalokkaan virheen”

Perussuomalaiset vaativat valmiuslain käyttöönottoa: Koulut ja päiväkodit välittömästi kiinni

Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa

Lääkäri: Tarvitsemme järeitä karanteenitoimia nyt tai terveydenhuoltojärjestelmä uhkaa ajautua Italian kaltaiseen kaaokseen

Israel ottaa käyttöön kovat keinot taistelussa koronavirusta vastaan

Hallitus toimii nyt, kuten perussuomalaiset viime viikolla ehdottivat – ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”
Viikon suosituimmat

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.