Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Purra alv-keskustelusta: Opposition vaihtoehdot perustuvat enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen linja

02.10.2024 |21:13

Eduskunnassa käytiin tänään keskustelua arvonlisäveron korottamisesta, koska käsittelyssä oli hallituksen esitys, jossa alennetussa 10 prosentin arvonlisäverokannassa olevat tuotteet siirrettäisiin 14 prosentin arvonlisäverokantaan - lukuun ottamatta sanoma- ja aikakauslehtiä.

Esittelypuheenvuorossaan valtiovarainministeri Riikka Purra muistutti, miksi osa alennetun kannan tuotteista kannattaa siirtää ylempään verokantaan.

– Yksi oleellinen syy sille, että me teemme tällaista talouspolitiikkaa ja tarkan euron finanssipolitiikkaa liittyy siihen, että uskottava talouspolitiikka ja päättäväinen veropolitiikka ovat myös avainasemassa valtion luottoluokituksen näkökulmasta.

– Jos me menetämme pykälän luottoluokituksestamme, niin meidän velanhoitokustannuksemme nousevat, mikä heijastuu suoraan myös kaikkiin Suomessa toimiviin yrityksiin. Kyse on koko kansantalouden rahoituskustannuksista. Siksi tavoitteena tulee olla luottoluokituksen palauttaminen kolmen A:n tasolle, ja tässä meillä edessämme on erittäin suuri savotta.

Opposition vaihtoehdoissa verotetaan enemmän

Käyty debatti ei tarjonnut yllätyksiä. Opposition näkymissä oli esimerkiksi vähemmän kulttuuria kun kirjan hintoihin tulee muutaman kymmenen sentin nousua. Purra tekikin selvää vasemmiston väitteistä.

– Hyvä oppositio, teille ei sovi meidän tekemämme verosopeutus. Se kävi selväksi. Teille eivät myöskään käy meidän tekemämme leikkaukset. Sekin on käynyt selväksi. Samaan aikaan on käynyt selväksi, että te jostakin kummallisesta syystä kuitenkin kannatatte tätä meidän finanssipoliittista linjaa, yhdeksän miljardin toimia, kannattamatta yhtä ainutta konkreettista esitystä, jolla tätä tehdään.

– Tämä olisi absurdia, ellei kyseessä olisi eduskunta, jossa tätä keskustelua käydään. Täällä se taitaa olla normal business. Mutta siitä huolimatta: hyvänen aika! Arvoisat sosiaalidemokraatit, teidän vaihtoehtonne perustuu enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen vaihtoehto. Arvoisa keskusta, teidän vaihtoehtonne perustuu enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen vaihtoehto. Tämä on lähtökohta, ja sitten mennään näihin yksityiskohtiin:

– Miksi korotamme arvonlisäveroa? Olen kertonut, että valtiovarainministerinä en mielelläni korottaisi yhtä ainutta veroa, mikäli tilanne ei olisi näin huono. Me olemme tehneet priorisointia. Me emme ole halunneet suoria työhön ja yrittämiseen kohdistuvia veroja korottaa. Mutta tähänkin tuli pieni poikkeus keväällä, kun jouduimme kiristämään esimerkiksi kahteen ylimpään tuloluokkaan kohdistuvaa verotusta indeksien kautta, Purra painotti.

Vähiten haitallinen vaihtoehto

Arvonlisäveron korotus on ekonomistien ja asiantuntijoiden mukaan vähiten haitallinen. Paitsi että se ei vaikuta esimerkiksi vientiin, sen tulonjakovaikutukset ovat maltillisia ja se ei myöskään niin paljon näivetä kasvua vaikeassa tilanteessa kuin joku muu veronkorotus sitä tekisi.

– Kun lähtökohta on se, että meidän on sopeutettava, meillä on kokonaisuus, joka meidän pitää saada kiinni, ja sen takia myös arvonlisäveron korotukset ovat tulleet.

Ostovoima parantuu

Minkä verran tämä vaikuttaa ostovoimaan, kysyi Purra.

– Niitäkin on siinä esityksessä arvioitu. Tällä hetkellä, kun inflaatio on selvästi hidastunut, korot ovat merkittävässä laskussa ja vaikuttavat esimerkiksi ainakin osan asuntolainaa maksavista käytettävissä oleviin tuloihin ja kun palkat ovat nousussa niin, kyllä se ostovoima on parantumassa.

– Täällä viitattiin myös tähän meidän suureen, syyskuun alussa voimaan tulleeseen arvonlisäveron yleisen kannan korotukseen puolellatoista prosenttiyksiköllä. Muistutan tässäkin yhteydessä, että keskustan omassa vaihtoehdossa tehtiin yhden prosenttiyksikön korotus, Purra totesi.

– Hallitus korottaa alkoholin verotusta kokonaisuudessaan. Me korotamme tupakan verotusta merkittävästi, useita kertoja. Meidän veronkorotukset kohdistuvat hyvin merkittävästi tänne haittaveropuolelle.

Ruuan arvonlisäveroa ei korotettu

Purraa hämmästytti keskustelussa se, että siinä otaksuttiin aivan kaikkien ihmisten ostavan uusia kirjoja.

– Meillä on aika hieno kirjastolaitos tässä maassa, jota suosittelen kaikkia käyttämään. Jos arvioidaan, että uuden kirjan hinta on noin 25 euroa — aika edullinen kirja, 25 euron kirja — ja jos mietitään, paljonko tämä arvonlisäveron korotus nostaa tämän kirjan hintaa, niin puhutaan siis muutamista kymmenistä senteistä. Jos kokonaisuus on siinä, että meillä on kirjastolaitos, jossa on erittäin hyvää kirjallisuutta saatavissa, niin ehkä tämäkään keskustelu tai kritiikki ei nyt ihan osunut aivan sinne ytimeen.

– Mutta, kyllä, hallitus joutuu priorisoimaan, ja se joutuu priorisoimaan sekä menopuolella että tulopuolella. Huomautan, että ruuan arvonlisäveroa ei ole korotettu ja tätäkin on pidetty täällä tärkeänä. Silloin toimet kohdistuvat sitten jonnekin muualle.

Oppositio hallituksen paketin tukena

Purra päätti puheensa opposition vaihtoehdobudjettien odottamiseen.

– Opposition vastaus tähänkään toimeen ei lainkaan yllättänyt, ja edelleen yhä suuremmalla mielenkiinnolla odotan niitä teidän syksyn vaihtoehtobudjettejanne. Yksikään veronkorotus ei käy, yksikään leikkaus ei käy, ja silti täällä tuetaan meidän yhdeksän miljardin pakettia, Purra huomautti.

Arvon

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat