MATTI MATIKAINEN
Purra: “Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan seksiä aikuisen miehen kanssa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra nosti esiin hovioikeudessa kaatuneen syytteen 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta, kun eduskunnassa käytiin lähetekeskustelua kansalaisaloitteesta raiskauksen määrittelemisestä suostumusperustaiseksi.
Syyte 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta kaatui Turun hovioikeudessa, koska näyttö ei riittänyt todistamaan, että teko olisi tapahtunut pakottamalla vasten tytön tahtoa. Käräjäoikeus tuomitsi turvapaikanhakijan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.
Oraalisen ja vaginaalisen raiskauksen uhriksi joutunut 10-vuotias ei oikeuden mukaan vastustellut tarpeeksi.
– Kymmenien 6-12-vuotiaiden poikien seksuaalista kiduttamista ja raiskausta, vuosikausia, korkeissa asemissa olevien miesten toimesta. Äärimmäisen raaka ja poikkeuksellisen laaja pedofiilirinkitapaus. Henkilöt toimivat vuosikausia, vapaasti, jopa seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöryhmässä, kansaedustaja Riikka Purra muistuttaa.
Oikeus huolissaan tuomitun hyvinvoinnista
Mies raiskasi väkivalloin lapsen, jonka oli houkutellut somesta. Mies tuomittiin ehdolliseen, koska hän – käräjäoikeuden mukaan – opiskeli ammattiopistossa eikä kertomansa mukaan käyttänyt päihdyttäviä aineita.
– Oikeus arvioi myös, että pitkästä vankeudesta voisi olla olennaista ja merkityksellistä haittaa tuomitun sosiaaliselle selviytymiselle. Niinpä se antoi lapsen raiskanneelle 90 tuntia yhdyskuntapalvelua, jonka hovioikeus myöhemmin vahvisti.
– Kyllä, kuten edellä lukemistani esimerkeistä ilmenee, meillä on erittäin merkittäviä ja vakavia ongelmia naisiin ja lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten ja raiskausten selvittämisessä, tuomioissa, laintulkinnassa ja oikeusistuinten käytännöissä, mutta varsinaisesti yhteenkään niistä nyt käsittelyssä oleva kansalaisaloite ei itsessään puutu, tuo muutoksia tai kohdista korjauksia, Purra toteaa.
Tyttö ei vastustellut tarpeeksi
Tällä hetkellä suostumusajattelu voi olla jopa kielteistä uhrin kannalta, kuten 10-vuotiaan tytön kohdalla tapahtui.
– Kun oikeus tulkitsi, että tyttö ei ollut vastustellut tarpeeksi, se toisin sanoen siis sanoi, että tyttö oli suostuvainen, Purra ihmettelee.
– Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan oraalista ja vaginaalista seksiä aikuisen miehen kanssa. Syyt 10-vuotiaan oikeuden mukaan liian vähäiselle vastustamiselle ovat aivan muualla, ja tämänkin normaali ihminen yleensä ymmärtää.
Suostumuksen puutteen osoittaminen vaikeaa
Tässäkin kyseisessä tapauksessa useat rikosoikeuden asiantuntijat olivat normaalin ihmisen linjoilla, korostaen muun muassa sitä, että pelkkä fyysisesti ylivertainen olemus ja ikäero voivat olla riittäviä väkivallan kriteerien täyttymiseen – eli nykylainsäädännössä sen osoittamiseen, että kyseessä on raiskaus.
Myös jo nykyisen lain esitöissä todetaan, että suostumuksen antajan iällä on merkitystä.
– Sen lisäksi, että nyt käsillä oleva kansalaisaloite ei lainkaan korjaa sitä, mitä meidän ensisijaisesti tulisi korjata, pelkään, että se saattaa aiheuttaa toisaalle lisää ongelmia. Suostumuksen tai sen puutteen osoittaminen jälkikäteen on vaikeaa, ellei mahdotonta.
– Poliisin resurssit eivät tarjoa mahdollisuutta antautua pikkutarkkoihin suostumuksen selvittelyihin, kun ylipäätänsä rikosten selvittämisaste koko ajan laskee eikä lainsäädäntöuudistuksia muutenkaan seuraa vaadittavan lisähenkilöstön ja resurssien turvaaminen, Purra huomauttaa.
Veronmaksaja maksaa kärsimyksistä
Mikäli suostumusmalliin halutaan Suomessakin siirtyä, on Purran mielestä ensiarvoisen tärkeää ensin huolehtia hänen esille nostamistaan paljon suuremmista seksuaalirikoksiin liittyvistä fundamentaaleista ongelmista.
– Sillä, onko uhri suostunut vai ei, ei ole väliä, mikäli oikeus tuomitsee tekijälle lämmintä kättä ja uhrille veronmaksajan pussista vähän euroja henkiseen kipuun.
– Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden merkityksen vahvistuminen, mistä suostumusajattelu selvästi kertoo, on hyvä asia, mutta mikäli samaan aikaan emme ole valmiit tekemään tehokkaita toimia seksuaalirikosten kitkemiseksi ja syyllisten rankaisemiseksi, on kyseessä vain tyhjä lupaus, tyhjä lain kirjain, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suostumus lainsäädäntö lapsiraiskaus resurssit uhrit veronmaksajat tuomiot seksuaalirikokset Riikka Purra perussuomalaiset kansalaisaloite Poliisi oikeus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: ”Aikamme suuri kysymys on, onko valtion tehtävä puolustaa omiaan, vai onko sen tehtävä toimia koko maailman sosiaalitoimistona”
Antikainen: Lasten ja nuorten turvallisuus hallituksen ykkösasiaksi
Brittiantropologi Oulun raiskausepidemiasta: Suomalaisia on “groomattu” rakastamaan hyväksikäyttäjiään
Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”
Antikainen: Ministeri Ohisalon kommentit heikentävät poliisin uskottavuutta
Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava
Erikoisempi uskonnontunti: Opettaja syyllisti tyttöjä maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista
Ruotsin keskustapuolue pedofiliakohun kourissa
Poliisi murskasi pedofiiliringin – kuudessa maassa 400 000 jäsentä
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää