LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Puolustusvaliokunta vaatii lainsäädäntömuutoksia ja rahoitusta vapaaehtoisen maanpuolustuksen lisäämiseksi – “On Suomen etu, jos pystymme varautumaan kriiseihin mahdollisimman monipuolisesti”
Eduskunnan puolustusvaliokunta kehottaa tuoreessa pöytäkirjalausumassaan puolustusministeriötä lisäämään kertausharjoituksia ja ohjaamaan lisärahoitusta vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen perustelee lausumaa nopeasti muuttuneella turvallisuuspoliittisella tilanteella.
– Ukrainan sodan myötä suomalaisten maanpuolustustahto ja halukkuus koulutuksiin on kasvanut räjähdysmäisesti. Tähän huutoon on nyt pystyttävä vastaamaan, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen kertoo.
Ampuminen on keskeisimpiä sotilastaitoja
Puolustusvaliokunta perää myös lainsäädäntömuutoksia Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n toimintaedellytysten parantamiseksi. Nykyinen maanpuolustuslaki rajaa Puolustusvoimien sarjatulta ampuvat aseet pois MPK:n käytöstä.
– On täysin käsittämätöntä, että MPK:n ampumaharjoituksissa ei voida käyttää puolustusvoimien aseita, joissa on sarjatulitoiminto. Ampuminen on keskeisimpiä sotilastaitoja, ja tosipaikan tullen reserviläisille jaetaan sarjatuliaseet, Ronkainen sanoo.
Kaikki maanpuolustus ei ole aseellista
MPK toteuttaa lakisääteisten tehtäviensä ohella myös ei-aseellista varautumis- ja turvallisuuskoulutusta (VARTU). VARTU ei kuulu valtionavun piiriin, mutta on erityisen tärkeää toimintaa naisille ja miehille, jotka eivät ole suorittaneet asepalvelusta tai ovat sijoitetun reservin ulkopuolella. Ronkainen ehdottaa VARTU-toimintaa valtion rahoituksen piirin.
– Kaikilla Suomen kansalaisilla on maanpuolustusvelvollisuus, mutta kaikki maanpuolustus ei ole aseellista. On ainoastaan Suomen etu, jos pystymme varautumaan kriiseihin mahdollisimman monipuolisesti – sota on yksi vakavimmista kriiseistä, mutta ei ainoa mahdollinen, Ronkainen perustelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- VARTU varautumiskoulutus ampumaharjoitukset maanpuolustuslaki turvallisuuspoliittinen tilanne pöytäkirjalausuma maanpuolustusvelvollisuus vapaaehtoisen maanpuolustuksen rahoitus Maanpuolustuskoulutusyhdistys turvallisuuskoulutus kriisivarautuminen Ukrainan sota maanpuolustustahto MPK asepalvelus sarjatuliase kertausharjoitukset vapaaehtoinen maanpuolustus valtionapu lainsäädäntö puolustusministeriö Puolustusvoimat Puolustusvaliokunta Reserviläiset Turvallisuuspolitiikka Jari Ronkainen maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Jari Ronkainen pohtii Nato-jäsenyyttä: “Nukun yöni paremmin tietäen, että selustamme on turvattu”
Junnila vaatii asevelvollisuutta myös ahvenanmaalaisille: “Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ei ole enää perusteita ahvenanmaalaisten erivapaudelle”
Meri ja Ronkainen: Ampumaratojen riittävyys varmistettava
Maanpuolustuskoulutuksen kursseilla kova kysyntä – ”Selviä sähköttä” -viikonloppu täyttyi heti
Mäkelä: Suomi täyttää jo nyt Nato-jäsenyyden edellytykset -”On syytä katsoa avoimin mielin, millaisen Nato-sopimuksen Suomi voisi mahdollisesti saada”
Maanpuolustuskoulutus tarvitsee resursseja ja lakimuutoksia koulutuksen edistämiseksi – perussuomalaisilta toimenpidealoite
Huolehtiiko hallitus siitä, että EU:n lyijyasetus ei tule koskemaan reserviläisjärjestöjä?
Urheilu tukee kansallistunnetta ja maanpuolustustahtoa – Mäenpäältä kirjallinen kysymys liikunta-aliupseerien määrän lisäämiseksi
Immonen: Ampumaratoja tarvitaan lisää – ”Rataverkoston on oltava kattava koko maassa”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää