Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Puoluesihteeri Harri Vuorenpäältä kiitokset perussuomalaisten kenttäväelle: ”Joka puolella Suomea syytä olla ylpeitä siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan”

13.04.2025 |19:11

Perussuomalaisten kunta- ja aluevaalivalvojaisiin juuri saapunut puoluesihteeri Harri Vuorenpää kuvailee tunnelmiaan pirtsakaksi, mutta fiilistä hyväksi. Vaalien alla puoluesihteeri on kiertänyt Suomea ristiin rastiin, ja kilometrejä on tullut mittariin lukemattomia. Vaikka vaalimakkara jo alkaa ”tökkimään”, Vuorenpää kuvailee tunnelmia positiivisen innostuneeksi kaikkialla.

Puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoo, että kohtaamisia ihmisten kanssa on ollut paljon.

– Hyvä fiilis ja hyvä meininki on välittynyt kiertäessä. Kansalta saatu palaute on ollut pääasiassa positiivista. Teltoilla ja toreilla kansalta kantautuva viesti on yksiselitteinen: pitäkää pintanne ja älkää luovuttako. Etenkin puheenjohtajalle ja ministereille tulee paljon viestiä siitä, että vaikka iskuja tulee joka suunnasta, ihmisten tuki on olemassa taustalla. Se on tuntunut voimaannuttavalta.

– Kenttäväki on jälleen kerran tehnyt uskomattoman hienoa työtä, joka puolella Suomea perussuomalaisilla on syytä olla ylpeitä siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan. Se on aplodien paikka.

Eduskunnassakin tapahtuu

Vaikka aika on haasteellinen, koko puolueorganisaatio on tehnyt laajemminkin hyvää työtä, Vuorenpää sanoo.

– Olemme tehneet paljon uudistuksia, joita ei oltaisi tehty ilman meitä. Katsokaa vaikka mitä pelkästään tällä viikolla on tapahtunut, Vuorenpää viittaa viikon keskeisiin nostoihin eduskunnassa, missä moni perussuomalaisittain mielenkiintoinen asia on edennyt reipasta vauhtia.

– Viekäämme edelleen asioita eteenpäin pää pystyssä, puoluesihteeri sanoo.

 

SUOMEN UUTISET


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Turun perussuomalaisilta tyrmäys liki puolen miljardin raitiotiehankkeelle – Ville Tavio: ”Suhteettoman kallis, yhdelle reitille sidottu kulkuväline ei ole kannattava”

12.04.2025 |10:50
Suomen uutiset logo

SDP:n taktiikka on kopioitu päiväkotilapsilta – Antti Lindtman mölyää, kitisee ja kiukuttelee, mutta hyväksyy silti kiltisti kaiken, mitä hallitus saa aikaan

12.04.2025 |10:24

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?

08.04.2025 |16:18

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää