Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin puolueiden blokkiutumisesta eli suomeksi sanottuna puolueryhmittymistä. Itse olen puhunut ja kirjoittanut siitä aikaisemminkin, mutta lämmitän asiaa uudelleen.
Kataisen-Urpilaisen kuuden puolueen hallitus, jossa myös poliittisen kentän erilaiset äärilaidat ovat mukana, on osoittautunut toimintakyvyttömäksi. Siis nimenomaan päätöksenteon osalta, sillä kompromissien tulokset ovat liian usein käytäntöön soveltumattomia, susia päätöksiä.
Poliittista kenttää pitää siis selkeyttää, sen toimintakykyä lisätä. Erityisen tärkeää on lisätä äänestäjien kuluttajasuojaa. Suorastaan kärjistyneesti kuluttajasuojan puute on tullut esille nykyhallituksen aikana. Esimerkiksi vasemmistoliitto on noudattanut täysin erilaista politiikkaa, kuin mitä puolue lupasi vaalien alla.
Puolueet ovat keskenään erilaisia. Toiset puolueet ovat käytännön tavoitteissaan toisia lähempänä kuin toisia. Vanha jako vasemmisto- ja porvaripuolueisiin, oikeistoon ja vasemmistoon ei enää tänä päivänä päde.
Jakaisin puolueet kolmeen ryhmittymään. Oikealle muodostuisi EU-myönteinen Kokoomuksen ja RKP:n ryhmä. Vasemmalle vasemmistoliiton ja SDP:n ryhmittymä. Keskelle keskustan, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ryhmittymä. Vihreät on ongelmatapaus, sillä se voidaan sijoittaa osin vasemmalle ja osin oikealle.
Puolueryhmittymät sopisivat ennen vaaleja tietyistä yhteisistä päälinjauksista tärkeimpien asioiden osalta. Siitä huolimatta kullakin puolueella olisi omat ohjelmat ja tavoitteet, mutta tärkeiden linjausten osalta “hallitusneuvottelut” käytäisiin jo ennen vaaleja. Kansalaiset tietäisivät siis minkä puolesta he äänestävät.
Ennen vaaleja kukin puolue nimeäisi oman pääministeriehdokkaansa, ja vaalien jälkeen pääministeriksi tulisi suurinta puolueryhmittymää edustava henkilö.
Hallitusneuvottelut käytäisiin lähinnä puolueryhmittymien välillä. Kaksi ryhmittymää muodostaisivat toimintakykyisen, riittävän laajapohjaisen hallituksen.
Reijo Tossavainen
Kansanedustaja
