Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Puolet poliisiliiton jäsenistä aikoo vaihtaa ammattia Ruotsissa

14.01.2021 |13:03

Huono palkka ja kurjat työajat saavat monen ruotsalaisen poliisin miettimään alan vaihtoa. Ruotsin Poliisiliiton teettämän tutkimuksen mukaan jopa neljä kymmenestä liiton jäsenestä on valmis etsimään leipäpuuta muualta.

Poliisien halu uranvaihtoon ei sinänsä ole uusi ilmiö, sillä pakolaiskaaoksen vuonna 2015 Ruotsin koko poliisilaitos oli myllerryksessä: työt ja toimet organisoitiin uudelleen ja se sai monen lainvartijan vaihtamaan ammattia.

– Paikoin siitä tuli valtavirtaa ja se myös jatkui jonkin aikaa, muistelee puheenjohtaja Per Elmberg Poliisiliiton Skånen osastosta SVT:n uutisissa.

”Puolet porukasta miettii muita töitä”

Tänään poliisin saa miettimään alan vaihtoa huonoksi koettu palkka ja raskaat työajat, jotka koetaan kohtuuttomiksi korvaukseen nähden. Poliisiliiton Novus-tutkimuslaitoksella teettämässä selvityksessä haastateltiin tuhatta Etelä-Ruotsin poliisia.

– Tilanne on toki parantunut mutta neljä alanvaihtajaa kymmenestä ei ole erityisen rohkaisevaa. Käytännössä puolet porukasta miettii muita töitä. Ja jäsenistöltä kuuluu edelleen sellaista viestiä, että töissä ei vaan viihdytä.

Vuonna 2020 Ruotsin eteläisessä poliisipiirissä pisti hanskat naulaan 58 poliisia muuten kuin eläköitymisen takia.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää