Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: “Puolet liikennepoliisien työajasta menee muuhun kuin liikennevalvontaan”

28.09.2016 |15:23

Tuore poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.) on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ilmaisee huolensa poliisin liikennevalvonnan toimintaedellytyksistä. Ronkaista huolettaa liikennevalvontatehtävissä olevien poliisien ajankäyttö sekä liiallinen keskittyminen niin sanottujen peltipoliisien toimintaan.

– Jo nyt puolet liikennepoliisien työajasta menee muuhun kuin liikennevalvontaan, esimerkiksi koulutuksiin, hallinnollisiin tehtäviin ja päivystämiseen, Ronkainen kertoo.

– Poliisin ammattitaito ja osaaminen liikennevalvontatehtävissä ovat vaarassa kadota organisaatio- ja toimintaympäristömuutosten vuoksi, Ronkainen toteaa.

Hänen mukaansa liikennevalvonta keskittyy yhä enemmän julkisissa keskusteluissakin paljon puhuttujen liikennekameroiden suorittamaan ajonopeusvalvontaan.

– Liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen liikennevalvonta on siirtynyt paikallispoliisien toimintaan. Tehtävien lisääntymisen ja resurssien vähenemisen lisäksi nyt joissakin poliisilaitoksissa kaavaillut muutokset uhkaavat poliisin suorittaman liikennevalvonnan määrää ja laatua, Ronkainen toteaa.

Automaattinen liikennevalvonta ei voi korvata poliisin tekemää työtä, mikä tulevaisuudessa tulee olemaan entistä monimuotoisempi ja vaativampi tehtäväkenttä. Ronkainen aikoo tuoda näitä asioita pöydälle myös poliisiasiain neuvottelukunnassa.

Kansanedustaja on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa asianosaiselta ministeriltä tiedustellaan:

“Onko ministeri pohtinut poliisin liikennevalvonnan osaamisen ja ammattitaidon katoamista erilaisten organisaatio- ja toimintaympäristömuutosten myötä ja sitä kautta liikennevalvonnan toimintaedellytysten säilymistä tulevaisuudessa?”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää