LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Punavihreä hallitus laajentaa oppivelvollisuutta kalliilla ja toimimattomalla uudistuksella- ei ratkaise asiantuntijoiden mukaan ongelmia
Hallitus on viemässä väkisin läpi uudistusta oppivelvollisuuden pidentämisestä 18 ikävuoteen, vaikka useat asiantuntijatahot, kuten Kuntaliitto ja Elinkeinoelämän keskusliitto, ovat ulostuloissaan vaatineet vähintäänkin toimeenpanoon lykkäystä. Moni alalla työskentelevä on kokonaan muutosta vastaan.
Taustalla on hallituksen ajatus siitä, että pelkän peruskoulun käyneiden asema työmarkkinoilla on heikko ja että lisääntyvä koulutus on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta lähes välttämätöntä nykymaailmassa. Tähän uudistuksen kautta haettaisiin parannusta. Oppivelvollisuuden laajentaminen edellyttäisi, että toinen aste (eli lukio ja ammattikoulu) on maksuton kaikille. Se tarkoittaa siis esimerkiksi täysin maksuttomia oppimateriaaleja ja koulumatkoja.
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsenen Ari Koposen mielestä kenenkään opiskelu ei tietenkään saa jäädä rahasta kiinni ja apua tarvitsevia lapsia on autettava. Koponen haluaa kuitenkin huomauttaa, että monilla perheillä olisi hyvin varaa maksaa lastensa koulunkäynti.
Juurisyihin puuttuminen olennaisempaa
Kuntaliitto on laskenut oppivelvollisuusiän noston hinnaksi noin 150 miljoona euroa vuodessa.
– Mielestäni se raha tulisi kohdentaa lasten ja nuorten varhaisiin vuosiin. Vai miltä kuulostaa fakta, että joka kymmenes poika ei osaa peruskoulun käytyään lukea ja kirjoittaa sen vertaa, että selviytyisi tulevissa opinnoissa. Lähes 15 % ikäluokasta ei saavuta peruskoulun minimitasoa. Mitä hyötyä on siis jatkaa opiskelua pakotettuna, jos edes perusasiat eivät ole kunnossa? Koponen kysyy.
– Toisella asteella ei paikata peruskoulun aikana syntynyttä osaamisvajetta. Pakko on lähes aina väärä motivaattori. Julkisen talouden säästöpaineissa tämä peruskoulun tapaan kaikille pakollinen ja maksuton toinen aste on todella kallis uudistus, joka ei tule Koposen mukaan ratkaisemaan keskeisiä ongelmia.
Oppilaat tarvitsevat paljon lähiopetusta
Ryhmäkokoja tulisi Koposen mielestä pienentää ja lasten henkiseen hyvinvointiin panostaa, sillä tutkimukset kertovat karua kieltään siitä, miten opiskelijoiden uupumus on lisääntynyt ja viihtyvyys vähentynyt.
– Kouluihin tarvitaan vahvistusta oppilashuoltoon sekä riittävästi ihmisiä, joiden tehtävänä on tukea hyvinvointia, kehittää koulun toimintakulttuuria, yhdistää voimia ja tuoda uudenlaista tapaa katsoa maailmaa. Lapset tarvitsevat valtakunnallisesti kattavaa, laadukasta, myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehitystä tukevaa ja vahvistavaa kasvatusta jo varhaisista vuosista alkaen. Tunnetaitojen kautta haetaan parannusta koko kouluyhteisölle. Tällainen toiminta on mielenterveyttä edistävää työtä tuoden rahat moninkertaisena takaisin tulevaisuudessa.
– Syrjäytymisen syyt löytyvät kauempaa kuin siitä, että toinen aste jää käymättä; se ei ole syy, vaan seuraus. Nyt on käymässä niin, että hurjaa vauhtia velkaantuva valtiomme käyttää suuren määrän rahaa uudistukseen mikä vain heikentää opetuksen tasoa entisestään. Pakottamisen sijaan meidän on pystyttävä tarjoamaan opiskelijoille aitoa motivaatiota, sillä juuri se on avain osaamistason nostoon ja hyvinvointiin, painottaa Koponen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elinkeinoelämän keskusliitto toisen asteen koulutus oppivelvollisuus Ari Koponen kustannukset kuntaliitto Syrjäytyminen perussuomalaiset hallitus nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Amislaiset eivät voi opiskella “etänä” – opetukseen saatava lisäresursseja
Perussuomalaiset: Panostuksia peruskoulutukseen, ei pakkoruotsia ylioppilaskirjoituksiin
Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset: Kouluissa tulee huolehtia suomalaisten tapojen, arvojen ja kulttuurin ylläpitämisestä ja edistämisestä
Antikainen: Oppivelvollisuuden pidentäminen kuopattava – lisärahaa tukiopetukseen
Purra: Hallitus jatkaa suomalaisen koulujärjestelmän alasajoa – oppivelvollisuuden pidentäminen ei korjaa ongelmia
Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”
Perussuomalaiset: Järki mukaan koulutustavoitteisiin
Koponen: Tasa-arvo ei toteudu eroperheissä
Reijonen: Opettajatkin kauhuissaan hallituksen tasapäistävästä oppivelvollisuusuudistuksesta
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää