Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi

08.03.2022 |15:44

Turvetuotantokoneiden romutustuen maksaminen on alkanut suunnitelman mukaisesti helmikuussa. – Maailmanpoliittisesti epävakaina aikoina energiaomavaraisuuden merkitys korostuu entisestään, kansanedustaja Sakari Puisto toteaa ja vaatii hallitusta lunastamaan turvetuotantokoneet romutuksen sijaan viime kädessä varmuusvarastoihin sekä kartoittamaan suoalueet, joilla turpeennostomahdollisuutta voidaan ylläpitää energiapulan varalta.

Turvetuottajat voivat nyt hakea ely-keskukselta tukea toimitettuaan käytöstä poistetun toimintakuntoisen koneen romutukseen. Esimerkiksi alle viisi vuotta vanhan mekaanisen keruuvaunun romuttajalle myönnetään palkkiota 84 000 euroa ja yli 15 vuotta vanhalle 42 000 euroa.

Suomen energiatuonnin arvosta noin 60‒65 % tulee Venäjältä. Esimerkiksi energiahakkeesta Venäjältä tuodaan 20–25 %. Tällainen riippuvuus ulkomaisesta energiasta on luonnollisesti hyvin suuri riski varsinkin kriisitilanteissa. Venäjältä tuotavan hakkeen korvaaminen kotimaisella energianlähteellä voi olla käsillä jo lähitulevaisuudessa.

Turpeennostomahdollisuus pidettävä yllä

Turve toimi vuosikymmenien ajan puskurina lämmityspolttoaineiden saatavuusongelmien varalta. Turpeen alasajon myötä tuo turva on menetetty. Turvetta tulisi kuitenkin kyetä nostamaan edes varmuusvarastojen ylläpitämiseksi.

– Tämä edellyttää kahta asiaa: turpeennostoalueiden ja turvetuotantokoneiden ylläpitämistä. Vaikka nostaminen ei olisikaan aktiivista, nostomahdollisuuden turvaaminen on energiaomavaraisuuden kannalta keskeistä. Olisi sovittava ainakin alueet, joilla turpeennostomahdollisuutta ylläpidettäisiin kriisitilanteiden ja energiapulan varalta. Tämä on aivan vähin, mitä voidaan tehdä, kansanedustaja Sakari Puisto kuvailee.

Romutus uhkaa energiaomavaraisuutta

Toimivien, jopa uudehkojen turvetuotantokoneiden romutus on uhka energiaomavaraisuudelle. Puisto vaatii, että koneiden romutus on keskeytettävä välittömästi. Tuhoamisen sijaan ne tulisi sijoittaa ennemminkin vaikkapa varmuusvarastoon poikkeusaikojen huoltovarmuuden ylläpitämiseksi.

Puisto jätti asiasta vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, onko hallitus ryhtynyt toimiin määrittääkseen alueita, joilla turpeennostomahdollisuus pidetään huoltovarmuuden turvaamiseksi yllä. Lisäksi hän kysyy, harkitseeko hallitus sitä, että romuttamisen sijaan valtio lunastaisi turvetuotantokoneita varmuusvarastoon huoltovarmuuden turvaamiseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää