Puheenjohtaja Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa: Himoverottaminen ei korjaa valtiontalouden ongelmia – ”Meillä ei ole maksajia, meillä ei ole rahaa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra varoittaa valtiontalouden entistä vakavammasta tilanteesta ja muistuttaa, ettei edellisen hallituksen kulutusjuhliin ole enää paluuta. Suomen Uutiset julkaisee Purran perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa pitämän puheen kokonaisuudessaan.

Hallitus on ollut toiminnassa pian puoli vuotta. Alun spektaakkelien jälkeen olemme päässeet oikean työn pariin. Hallitusohjelman mukaisia toimia edistetään kaikilla rintamilla, ensi vuoden budjetti on loppusuoralla eduskunnassa, ja jokainen meikäläinen on kiireinen. Se työ, joka näkyy politiikkaa seuraavalle ulospäin – eli lähinnä täysistuntosalissa tapahtuva mittelö – on hyvin pieni osa siitä kokonaisuudesta, jonka parissa perussuomalaiset isänmaan asioita hoitavat.

Helppoa ei ole, kuten etukäteen osasin jo luvatakin. Syliimme kaatui erittäin huonossa kunnossa oleva julkinen talous, jonka kohentamiseksi edellinen hallitus ei tehnyt mitään. Päinvastoin, se lisäsi menoja kaikissa kuviteltavissa olevissa asioissa, velaksi tietenkin. Kaikkein karmeinta kuunneltavaa täysistuntosalissa tällä hetkellä on se, kun nämä samat velkapuolueet, demarit, keskusta ja muut, nyt oppositiossa syyttävät tätä hallitusta siitä, että velka kasvaa. Ne tekevät tämän silmiäkään räpäyttämättä, täysin omalle huiputukselleen paatuneina, jopa samassa puheenvuorossa, jossa ne kritisoivat tämän hallituksen leikkauksia ja säästöjä. Niitä ne kutsuvat massiivisiksi, historiallisen suuriksi tai ennen näkemättömiksi.

Samaan aikaan hallitus siis säästää liikaa, mutta ottaa myös velkaa liikaa. Tätä väitettä oppositio huutaa päivästä toiseen siinä ministeriaition edessä. Nämä juuri vastuussa olleet, velasta tuon taivaallista välittäneet, puolueet. Kyllä, se on raskasta. Ei siksi, että politiikka yllättäisi. Politiikka on raskasta; kyllä me sen kestämme. Vaan siksi, että tuo ihmisten huijaaminen tekee surulliseksi ja entistä huolestuneemmaksi siitä, mitä tälle maalle tapahtuu. Jos nämä puolueet pääsevät takaisin hallitusvaltaan, ne mitätöivät kaikki ne toimet, joita me vaivalla teemme, peruuttavat säästöt, lisäävät menoja, nostavat veroja, palaavat perusasiakeskeisestä politiikasta haihattelukeskeiseen.

Kuulijat, tämä ei ole helppoa. Talouden korjaaminen ei ole helppoa. Sitä yrittämällä ei saa paljon ystäviä eikä suosiota. Moni päätös on vaikea ja vaatii kanttia ja uskallusta. Olemme päivästä toiseen moukaroitavana, kun jokainen verorahasta toimintansa kustantava taho vuorollaan melskaa – ja uskokaa pois, niitä on tässä maassa paljon, todella paljon – ja oppositio, jonka mukaan koko kansa on yhtäkkiä haavoittuvaa ja huono-osaista, värittää tarinoitaan tuhoutuvasta maasta, kun kolmelta prosentilta väestöstä leikataan sosiaalietuuksista yli 10 prosenttia.

Opposition kuuluu haastaa ja haukkua, niin mekin teimme. Kunpa siinä olisi edes hiven johdonmukaisuutta ja ripaus nöyryyttä näiden heidän itse aiheuttamiensa ongelmien edessä. Perussuomalaiset siivoaa toisten sotkuja.

Olen ottanut valtion rahakirstun suojaamisen vakavasti, monien mukaan liian vakavasti. Ei nyt ihan niin paljon pitäisi pingottaa, ei kuulemma pitäisi olla kamreerimainen. Surkuhupaisinta on, että tällaista toimintatapaa – mielestäni ainoaa oikeaa – kutsutaan helpoimman kautta, oikeistolaiseksi tai ”kokoomuksesta oikealta ohi”. Se, että haluaa suojata ja vaalia veronmaksajan rahoja ja kontrolloida niiden mielivaltaista hassaamista sinne ja tänne, ei ole oikeistolaista. Se ei toki missään nimessä ole vasemmistolaistakaan. Se on kuitenkin sitä, mitä jokaiselta valtiovarainministeriltä kuuluisi odottaa.

Mutta politiikka turmelee. Äänestäjät haluavat tervettä taloudenpitoa, mutta liian usein vain siihen saakka, kun he itse joutuvat luopumaan jostakin. Siksi poliitikot eivät uskalla riskeerata suosiotaan ja tehdä vaikeita päätöksiä. Tosiasia kuitenkin on, että olemme eläneet yli varojemme liian pitkään, ja tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse. Pää tulee vetävän käteen.

Jos rahaa jaetaan hallituksessa poliittisten erimielisyyksien ja ristiriitojen ratkaisemiseen, ollaan jo hakoteillä. Omiin lempihankkeisiin budjettikirjausten vaatiminen siksi, että voisi hyväksyä jotakin muuta, esimerkiksi ideologialtaan itselleen epämieluista, on politiikan peruskauraa, mutta näen siitä punaista. Kansalaiset, veronmaksajat, äänestäjät, he ansaitsevat parempaa. He ansaitsevat poliitikkoja ja puolueita, joilla on kirkkaana mielessä se, kenen mandaatilla päätöksiä tehdään ja mitä niillä tavoitellaan.

Tätä kallisarvoista rahaa pitää käyttää taiten ja varovaisuudella; se ei ole valtion, vielä vähemmän meidän poliitikkojen, se on veronmaksajien rahaa. Rahakirjausten osoittaminen jonnekin siksi, että haluaa osoittaa asian tärkeäksi tai jopa näpäyttää muita poliittisia ryhmiä, täysin riippumatta siitä, kanavoituuko raha mihinkään muuhun kuin rakenteisiin, hallintoon ja uusiin pilipalihankkeisiin vaikuttavuuden sijaan, on osoitus mielen ja poliittisen idean tyhjyydestä sekä esimerkki korruptiosta, joka ei käytännössä koskaan paljastu, muille kuin politiikassa itse toimiville.

Tällainen puhe puolueen puheenjohtajalta ja ministeriltä voi olla idealismia, kuvitelmaa politiikan kylmällä näyttämöllä, mutta olen täysin tosissani. Firenzeläisdiplomaatti, politiikan filosofi Niccolo Macchiavellin tavoin, itsekkäitä ja vallasta hullaantuneita ruhtinaita saa ja pitää halveksia, samaan aikaan kun tunnistaa politiikan kyynisen, korruptoituneen ja viekkaan luonteen ja osaa toimia siinä – samalla tavoitellen itselleen ja joukoilleen korkeampaa moraalia. Kyllä, perussuomalaiset on erilainen puolue. Toivottavasti muustakin syystä kuin siksi, ettei se ole vielä ehtinyt kokemattomuuttaan ja lyhytikäisyyttään paatua. Älkäämme kuplautuko, älkäämme muuttuko standardipuolueeksi!
Herätä joka aamu itsesi sanomalla peilikuvallesi, sinä olet täällä isänmaata palvelemassa. Älä kysy, miten sinä ja ihanteesi voisitte hyötyä veronmaksajasta. Kysy, miten veronmaksaja voisi hyötyä sinusta ja ihanteistasi.

Vahva ja terve valtiontalous on köyhän paras turva. Tämä ei ole paternalismia eikä populismia vaan yksinkertaisesti totta. Paremmin toimeentulevat ja hyväosaiset pärjäävät aina. Kyllä heitäkin ottaa pattiin se, että verorahoille ei saa enää vastinetta, ja että kaikesta joutuu maksamaan kahteen otteeseen, ensin verona ja sitten palveluiden maksuina, ja että yhteiskunnan turvalliset perusinstituutiot, kuten koululaitos, saatetaan niin rappiolle, että on pakko tehdä toisenlaisia ratkaisuja, sellaisia ratkaisuja, jotka ovat yleensä mahdollisia vain parempiosaisille. Mutta vaikka hekin ovat tyytymättömiä, he pärjäävät kyllä. He pärjäävät, kun velkasuhde ylittää 80 prosenttia tai 100 prosenttia. He pärjäävät, kun palveluita on pakko supistaa. He pärjäävät, kun etuustasoihin ei ole enää varaa eikä todellakaan puhuta muutaman euron leikkauksista. He pärjäävät, kun hyvinvointijärjestelmältä yksinkertaisesti loppuvat rahat.

Sen sijaan pienituloiset, ne, jotka eivät voi valita, jotka eivät voi muuttaa paremmalle alueelle, valita lapselleen koulua, käyttää yksityisiä lääkäripalveluita tai puolustaa oikeuksiaan järjestelmässä, ne, jotka tarvitsevat verorahoitteisia palveluita ja etuja, ne, jotka jäävät roikkumaan jäljellä oleviin turvaverkkoihin – nämä ihmiset eivät selviä, kun julkinen talous ajaa seinään, kun rahat loppuvat, kun pakkosopeuttaminen alkaa, kun hyvinvointiyhteiskunta murtuu. Meidän taloutemme ei ole pohjoismainen, meidän taloutemme ei ole hyvinvointiyhteiskunnan talous. Puheemme vielä ovat. Jaksamme vaatia lisää, uskomme itsestämme liikoja, haluamme pitää kiinni kaikesta saavutetusta. Mutta, tosiasiaa on: Emme kykene oikeasti ylläpitämään tällaista järjestelmää. Siksi velkaannumme kovaa vauhtia.

Tämä ei ole liioittelua. Emme ole akuutissa velka- tai rahoituskriisissä eikä meitä heti huomenna uhkaa mikään, mutta hyvät ihmiset, lapsiamme ja heidän lapsiaan uhkaa. Katsokaa järjestelmämme jatkuvaa, rakenteellista epätasapainoa. Velkamme vain kasvaa, alijäämät syvenevät, ja samaan aikaan edes peruspalvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa eivät toimi. Emme voi jatkaa näin. Himoverottaminen ei ongelmaa korjaa. Meillä ei ole maksajia, meillä ei ole rahaa. Kasvu on kitukasvuista, paperinpyörittämisellä ei synny vaurautta, vientiä eikä innovaatioita, uusia nokioita ei ole näköpiirissä, haihattelu ei tuota kuin sosialismin asiantuntemusta. Ja mikä entistä kauheampaa, nuo PISA-tulokset – ne viestivät tulevaisuuden yhä pahemmista ongelmista. Nämä lapset ja nuoret ovat kohta vastuussa yhteiskunnan pyörittämisestä ja veronmaksusta. Ja he eivät osaa lukea tai laskea riittävästi!

Ei, me emme tarvitse saavutettavampia Kelan palveluita ja helpompia tapoja kuitata tilille toimeentulotukea, me tarvitsemme rotia, järjestystä, vaatimuksia ja velvollisuuksia. Tämä ei ole kylmää eikä epäempaattista. Tämä on mitä suuremmassa määrin sen ymmärtämistä, miten ihmisten kannattaa toimia, miten yhteiskuntia kannattaa rakentaa, mikä on inhimillisessä elämässä välttämätöntä.

Julkisen talouden 15 vuotta heikennetty tila on kaikkien ymmärrettävä. Ymmärryksen ei pitäisi riippua poliittisen ideologian suunnasta tai taloustieteellisestä osaamisesta. Suomella ei mene hyvin, ja se käy ongelmaksi erityisesti aivan tavallisille ihmisille. Niille, joita tämänhetkinen vasemmalle salissa sijoittunut oppositio sanoo puolustavansa kritisoidessaan joka ikistä hallituksen leikkausta ja korjaustoimea. Eivätkö he ymmärrä vai eivätkö he välitä? Kun homma ajaa seinään, ei puhuta enää muutaman euron etuusleikkauksista tai siitä, että joku kulttuurikerho ei saa rahaa kevätkokoukseensa; sitten rytisee.

Sosiaalivaltio on ylipaisunut, ja meidän on saatava menoja alas. Työmarkkinoiden ulkopuolella on liikaa työikäisiä ihmisiä. Vanhusväestö kasvaa, uusia veronmaksajia ei synny eikä saapujista ole kuin keskimäärin saamapuolelle, mantroista huolimatta. Käytämme aikaamme ja energiaamme väärin. Suomalaiset eivät suinkaan kaikki ole haavoittuvassa asemassa olevia autettavia. Me olemme – ainakin olleet – toimelias, rohkea, ahkera kansa, joka on selvinnyt monesta pahasta paikasta. Tällaiset uudistukset, joita hallitus ajaa, on tehty naapurimaissamme vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Niillä meneekin aivan eri tavalla kuin meillä.

Ensiarvoisen tärkeää olisi ymmärtää, mistä hyvinvointi syntyy. Sosialistisessa ajatusmaailmassa maamme hyvinvointi kasvaa sosiaalietuuksien maksatuspäivänä. Näinhän ei ole. Suomen hyvinvointi ei kasva sen enempää sinä päivänä, kun paperitehdas pistää palkkansa maksuun.

Hyvinvointi kasvaa tekemällä enemmän työtä, enemmän hoitotyötä, viljelytyötä, metallityötä, poliisityötä. Mitä enemmän maassamme tehdään työtä, sitä enemmän meillä on kulutettavaa hyvinvointia. Enemmän hoitoa tarjolla, enemmän ruokaa syötäväksi, enemmän teollisuustuotteita vietäväksi ja enemmän turvallisuutta nautittavaksi. Siksi politiikan ytimessä pitää olla työnteon, työntekijöiden ja työpaikkojen kasvattaminen. Sosiaaliturvaa kasvattamalla ei hyvinvointi lisäänny kuin ainoastaan sosialistisissa saduissa.

Vaikka omaa salkkuani kuvaa lähinnä talouden kivireki, kaatui syliimme hallituksessa paljon muutakin. Yhä karmeammaksi muuttuva sisäinen turvallisuus tarkoittaa väkivaltaa, jengien riehumista, katujen puukkovaltaa, nuorten ryöstämistä ja pahoinpitelyä. Maahanmuuton ongelmat yleistyvät ja arkipäiväistyvät, mutta ovat valtaosaltaan edelleen piilossa. Taustalla on yhteiskunnan perustavanlaatuinen muuttuminen kehitysmaaperäisen massamaahanmuuton seurauksena. Tämä aiheuttaa ongelmia kaikille osa-alueille, kouluista sosiaali- ja terveydenhuollon kautta turvallisuuteen.

Mutta kyllähän te tämän tiedätte.

Olen vuosia saanut yhteydenottoja ryöstetyiltä, raiskatuilta, pahoinpidellyiltä ja heidän läheisiltään, kuten monet perussuomalaiset. Hirveintä on kuunnella nuoria. Monet kaupunkilaiset ovat tottuneet elämään tässä todellisuudessa. He tietävät, minne ei kannata mennä ja mihin aikaan, he kulkevat ryhmissä, he piilottavat roadmanien ja muiden gangstojen himoitsemat merkkivaatteet, he käyvät itsepuolustuskursseilla. Onhan vaaroja aina ollut, mutta tämä on muuta. Eikä se ole yhteiskunnan perusominaisuus, kuten aina olemassa oleva jonkinlainen rikollisuus ja satunnaiset häiriintyneet ihmiset.

Kyseessä on aktiivisen politiikan aikaansaama, itsestään ja maailmasta liikaa uskovien poliitikkojen, typerien ja naiivien päättäjien tuottama yhteiskunnan uusi ominaisuus, maahanmuuton ongelma. Tämä rikkoo meidän maatamme, meidän turvallisuuttamme, meidän puolustettavaa hyvinvointiamme ja rauhaamme, kuten se tekee kaikissa muissakin länsimaissa. Maahanmuutto on fundamentaalein länsimaita, Eurooppaa ja Suomea uhkaava ilmiö, ei pelkkä pelko vaan jatkuvasti, koko ajan toteutuva kehityssuunta.

Eikä siinäkään kaikki. Syliimme kaatui myös Venäjän hybriditoimet ja rajan yli saapuvat maahanpyöräilijät, nuo haavoittuvat ihmispolot, joita sosiaalijärjestelmämme niin kovin mielellään haluaa paijata. Onneksi rajalainsäädäntöä muokattiin ajoissa toissa kesänä, ja kykenimme sentään toimimaan. Kun raja sitten aukesi, Venäjä toimi juuri siten, kuten voitiin odottaakin. Sille annettiin mahdollisuus reagoida myös toisin, koska toimiva raja on myös Venäjän etu. Näin ei käynyt, ja hallitus teki uuden päätöksen heti.

Mutta kyllä, kokonaisuus on vaarallisen puutteellinen. Olemme lähellä rotkoa jatkuvasti. Ja miksi? Koska olemme kansainvälisen hyvyyskilpailun priimus, kuin tehty valtaamista varten. Asylum, asylum, tulkaa ja ottakaa. Lainsäädännössämme ja järjestelmässämme on vielä enemmän ongelmia kuin osasin oppositiopoliitikkona pelätä.

Talouden epätasapainoa voidaan korjata, jos halutaan. Tämä, niin kutsuttu monikulttuuristuminen eli väestöpohjan käytännössä peruuttamaton muuttuminen ja sen myötä syntyvät ongelmat, jäävät. Niitä ei korjaa nousukausi, ei leikkausintoinen valtiovarainministeri eikä teknologinen innovaatio. Niitä ei korjaa yksikään hallitus sen jälkeen, kun tilanne on tarpeeksi paha. Ja tietenkin, rahaahan tähänkin menee – jos lasketaan keskimäärin miljoonan elinkaarikustannukset yhdelle maahanpyöräilijälle, jokainen voi ynnätä, että ei ole roposista kyse. Pelkästään se, paljonko maahan pyöräiltiin eilen, yhden päivän aikana, saa aikaan pakokauhua. Mutta jossakin hierotaan käsiä. Sillä yhden pakokauhu on toisen riemu; lisävelka ja väsymätön veronmaksaja on toisen kasvava tuotto.

Mitä tämän sanomisesta, taas, sitten jää käteen? Todennäköisesti se, että politiikan paremmat ihmiset arvostelevat jälleen käyttämiäni ikäviä sanoja ja perussuomalaisten vääränlaisuutta ja vaikka pöyristyvät median kautta. Mutta tosiasia ei muutu. On ärsyttävää olla oikeassa. On karmeaa, että me olemme vuosikymmenet tienneet, mitä tapahtuu.

Perussuomalaiset on hallituksessa, jotta tähän saataisiin muutosta. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Sisäministeri taistelee. Kunpa suomalaisten silmät aukeaisivat, muidenkin kuin perussuomalaisten.

Viimeisessä puoluekannatusmittauksessa perussuomalaisten palkki nousi ylöspäin, ensimmäistä kertaa vaalien jälkeen. Se oli tietenkin mukavaa, vaikka pyrinkin itse toimimaan niin, etten antaisi sen paremmin nousevien kuin laskevienkaan lukujen vaikuttaa varsinaiseen suoriutumiseen. Toisaalta nousu oli yllätys, koska kuten sanoin, likaisen työn tekemisestä harvoin suosiolla palkitaan. Me tiedämme olevamme oikealla asialla ja teemme parhaamme onnistuaksemme, mutta helppoa se ei ole. Joka tapauksessa huomaan, että monilla tahoilla ollaan hämmästyneitä ja pettyneitä siihen, että perussuomalaiset pärjäävät ja osaavat, kantavat vastuuta ja ottavat iskut vastaan sen suuremmin heilumatta. Olen todella tyytyväinen ja ylpeä tästä joukkueesta.

Lisäksi uskon, että äänestäjät kyllä lopulta näkevät, mikä on totta ja aitoa ja rehellistä. Perussuomalaisten kannattajat eivät välitä loruista, he tietävät, mitä on tehtävä, he arvostavat aitoja toimijoita ja vaativat tuloksia. Kunhan hallitus saa tärkeitä hankkeitaan pantua täytäntöön ja tulokset alkavat näkyä, ja kun ehkä toivottavasti reaalitalouskin alkaa vetää ja ostovoima parantua, opposition pelottelulta putoaa pohja.

Presidentinvaaleihin on alle puolitoista kuukautta. Jussi kasvattaa suosiotaan olemalla oma itsensä, ylivoimainen looginen osaaja, kumartelematon. Hän tekee vaaleissa suurimman työn, mutta kaikkia perussuomalaisia tarvitaan. Meillä ei ole suuria rahoittajia, mesenaatteja ja säätiöitä, mutta meillä on aate, arvot ja aitous, jota muilla ei ole. Lähde mukaan tekemään kampanjaa ja tee oma osasi siinä, että Suomeen saadaan perussuomalainen presidentti!

Ensi vuonna on myös toiset vaalit, Euroopan parlamentin vaalit kesäkuun alussa. Suomalaiset ovat mielipidetiedustelujen perusteella entistäkin tyytyväisempiä EU-jäsenyyteen, mikä on tällaisessa maailmanajassa täysin ymmärrettävää, vaikkakin muuten merkillistä – ottaen huomioon jatkuvasti EU:sta päällemme kaadettavat kasvavat taloudelliset, ympäristölliset ja muut lisävelvoitteet ja maksut, päättömät asetukset ja direktiivit ja delegoidut säädökset, päätösvallan nipistämiset ja suvereniteetin tosiasialliset leikkaukset. Olemme alkaneet asettaa ehdokkaita näihinkin vaaleihin, ja tästä kuulette vähitellen vuodenvaihteen jälkeen.

Tänään meillä on kesällä uudistettujen puolueen sääntöjen mukainen ensimmäinen uusi puoluevaltuusto, uusin jäsenin. Puoluevaltuuston roolia ja asemaa tullaan vahvistamaan. Tänään valitsemme muun muassa uuden puoluehallituksen.

Ennen listalle siirtymistä haluan toivottaa teille kaikille hyvää joulunaikaa ja kiitos tästä työntäyteisestä vuodesta. Kiitos suuresta henkilökohtaisesta tuesta. Toivottavasti saatte rentouduttua ja levättyä läheistenne kanssa. Minäkin ajattelin tehdä niin. Nyt kun rajakin pysyy taas säpissä, saamme toivottavasti nauttia hetken ihan rauhassa ja rauhoittua joulun tunnelmaan.

Hyvää puoluevaltuustoa, perussuomalaiset, ja kiitos muille kuulijoille!