Artikkeli kuva

Puheenjohtaja Halla-aho: EU:n ilmastopolitiikka on itsepetosta

28.11.2018 |12:18

Euroopan komission ehdotus siitä, että EU pyrkisi niin sanottuihin nettonollapäästöihin vuoteen 2050 mennessä, on mahdoton toteuttaa nykyisellä päästöjen taakanjaolla. Nurinkurisen taakanjaon myötä EU:n kokonaispäästöt vain lisääntyvät.

– EU:n ilmastopolitiikan skitsofreenisuus kiteytyy siihen, että niissä maissa, joissa investoinnit olisivat suhteessa edullisimpia (esim. Puola, Romania ja Bulgaria) pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Sitä vastoin Suomessa, jossa investoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho toteaa.

– EU:n tavoite sähköntuotannon kaksinkertaistamiseen luopumalla kokonaan fossiilisista polttoaineista on mahdollista toteuttaa, mikäli Saksa, Puola, Romania ja muutama muu kivihiileen erityisen vahvasti luottava maa sitoutuvat konkreettiseen aikatauluun kivihiilituotantonsa alasajosta.

Poikkeusluvat lopetettava

Halla-aho sanoo, että ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) on ensi viikon Katowicen kokouksessa mitattava, ovatko maat, jotka tuottavat yli 35 prosenttia sähköstään kivihiilellä, valmiita sitoutumaan kivihiilestä luopumiseen tietyssä aikataulussa.

– Ensimmäiseksi on lopetettava poikkeusluvat, kuten Puolan oikeus antaa julkista tukea hiilivoimaloilleen. Mikäli ministeri Tiilikainen ei saa kotiin tuotavaksi näitä sitoumuksia, on Suomen peruttava oma kivihiilestä luopumisensa, Halla-aho painottaa.

– Ministeri Tiilikaisen on myös vaadittava neuvottelujen aloittamista päästötaakanjaon uusimisesta. Pariisin päästötavoitteiden toteutuminen voidaan varmistaa ainoastaan muuttamalla EU:n sisäinen taakanjako oikeudenmukaiseksi. Puolan ja muiden eniten saastuttavien maiden on kannettava vastuunsa.

Nykyisellä taakanjaolla päästöt vain lisääntyvät

Halla-ahon mielestä taakan uusjaolla voidaan Suomen päästötavoitteet ainakin puolittaa ja säilyttää teollisuustyöpaikat Suomessa.

– Nykyisellä päästöjen taakanjaolla EU:n päästöt vain lisääntyvät, vaikka Suomessa sammutettaisiin kaikki valot ja ajettaisiin energia- ja teollisuustuotanto alas. On aika tunnustaa tosiasiat ja lopettaa itsensä pettäminen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää